Tässä on pientä remppaa tehty rintamamiestalolle, yhdeltä seinältä oli melko paljon maali lohkeillut irti ja sitä tuli tuossa rapsuteltua pois. En ole varma aikaisemmasta maalityypistä, mutta ihan pohjalla oli mitä luultavimmin alkuperäinen keltainen öljyvärikerros. Päälle on maalattu joskus 90-luvun alussa uusi maali. Luultavasti akryyliä, en osaa ollenkaan sanoa.
Kuitenkin, maali irtosi melko hyvin kaapimalla ja osittain sain laudat täysin puhtaaksi ja osittain en. Maalikauppaan menin parin maalipalasen kanssa maaleja ostamaan.
Suosituksena oli Tikkurilan Ultra Primer pohjamaaliksi ja Ultra Classic sen päälle. Purkit tuli otettua mukaan. Nyt on seinä vedetty todella ohuelti pohjamaalilla, mutta mieleen tuli kuitenkin, että tuliko sittenkin väärät maalit hankittua. Huomenna olisi tarkoitus seinä tuolla Classicilla maalata. Kysyin tuon hengittävyydestä ja kauppiaat kertoivat sen siirtävän kosteutta, mutta myyjät nyt on myyjiä :/ Paska homma, kun tuli sävytettyä maali, niin sitä ei voi vaihtaa, mutta eiköhän tuollekin käyttöä löydy jos jotain muuta maalia pintaan loppujen lopuksi laitetaan.
Ulkolaudoituksen maalaus Ultra Classicilla.
Re: Ulkolaudoituksen maalaus Ultra Classicilla.
Onko lauta höylättyä vai sahattua aka tikkuista ? ratkaisee merkittävästi pysyvyyden. Kerroit että vanha maali lähtee helposti(leseinä?) joka kielii että lauta on höylättyä. ja mahdollisesti paneelit ovat ilman ilmarakoa seinässä ?
Jos höylätty ja ei ilmarakoa. niin EI ultraa. VAAN laittaisin Öljymaalia.
Jos höylätty ja ei ilmarakoa. niin EI ultraa. VAAN laittaisin Öljymaalia.
Kirjoitusten oikeellisuudesta niin tiedä, mutta parhaani mukaan arvailen.
Re: Ulkolaudoituksen maalaus Ultra Classicilla.
Ilmarakoa ei ole ja lauta on höylättyä. Voi perhanan perhana. Se ei sinällään haittaa, jos maali lohkeilee muutaman vuoden päästä. Se haittaa, jos lauta mätänee.
En kyllä jaksaisi tuota Primeria lähteä hiomaan nyt pois. Voiko sen päälle maalata öljymaalilla? Onko kellään kokemuksia tuosta Classicista?
En kyllä jaksaisi tuota Primeria lähteä hiomaan nyt pois. Voiko sen päälle maalata öljymaalilla? Onko kellään kokemuksia tuosta Classicista?
Re: Ulkolaudoituksen maalaus Ultra Classicilla.
No jos siinä on lateksi ollut ennestääkin ja ei ole mädäntynyt, niin tuskin se sitä nytkään tekee. Toki sekin lienee yksi skenaario, että kun sinulla nyt on tiukassa oleva primeri ja vedät siihen Ultran, niin tartunta on niin hyvä, että maali ei enää lähdekään irti kosteuden vaikutuksesta, vaan jää muhimaan ja mädättämään lautaa. Tiedä näistä. Väittävät myös että nykylateksit eivät ihan niin muovikelmuja olisi kuin ennen vanhaan, eli tilanne voi mahdolisesti jopa parantua entisestä.Rutger kirjoitti:Ilmarakoa ei ole ja lauta on höylättyä. Voi perhanan perhana. Se ei sinällään haittaa, jos maali lohkeilee muutaman vuoden päästä. Se haittaa, jos lauta mätänee.
En kyllä jaksaisi tuota Primeria lähteä hiomaan nyt pois. Voiko sen päälle maalata öljymaalilla? Onko kellään kokemuksia tuosta Classicista?
Mutta varmaan se oikeaoppinen ratkaisu (ainakin tämän palstan konsensuksen hengessä) olisi ollut maalata petrooliöljymaalilla tai virtasen 4-öljyn sotkulla. Eli siis jollain "hengittävällä" öljymaalilla, joka tarttuu myös lateksin päälle, siis niissä kohdissa missä et sitä ole saanut irti rapsuteltua.
Tuo todella ohut kerros pohjamaalia ei hengittävyyteen vaikuttane merkittävästi. Jos haluat siihen nyt öljymaalin päälle laittaa niin varmaan nuo edellämainitut maalityypit voivat olla mahdollisia, koesively tietysti pitää tehdä. Ja muista homeenesto, mieluiten sekä erillisenä käsittelynä että väristä riippuen maaliin sekoitettuna (esim sinkkinaftenaatti). Oma kokemukseni Uulan petrooliöljymaalista on, että toimii hyvin myös lateksin päälle maalattuna. Meillä sanomista on ainoastaan etelänpuoleisella seinällä, joka oli jo aika huonokuntoinen maalatessa (harmaata nukkaista puuta paljon), tällä seinällä ne kohdat joissa on lateksia pohjalla ovat hiukan haalistuneet muita kohtia enemmän. Tästä ovat muutkin raportoineet ja joku diagnoosikin ja korjaustapakin sille muistaakseni oli. Mutta en pidä tätä varsinaisesti vikana, koska laudoitus oli niin auringon polttama ja huonokuntoinen, että laudoituksen uusiminen olisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ollut se suositeltavin vaihtoehto.
Re: Ulkolaudoituksen maalaus Ultra Classicilla.
Ultra Classic meni seinälle. Sormet ristiin. Palopuhe oli kova, että hengittävyys noissa on paljon kehittynyt, mutta katsotaan parin vuoden päästä...
Re: Ulkolaudoituksen maalaus Ultra Classicilla.
Kuinka kävi? Onko pysynyt hyvin kiinni ja onko hometta pinnassa?
Minulla kesti Öljymaali 10 vuotta. Maalaus tehtiin valmistajan ohjeiden mukaan. Seiniin on vaihtumassa alkydiöljy- tai alkydi-vesiohenteinen sekä sen päälle kiiltävä alkydimaali Nordica Eco. Kumpaakin pohjamaalia on purkki kokeiltavana. Öljymaali ei kestänyt hometta homepesuista huolimatta sekä auringonpaahde pahentaa asiaa homeen tarttuvuuden kannalta. Vaikea päätös oli öljymaalin suosijalle, mutta lyijynvalkoisen puute on muuttanut öljymaalin sekä alkydi hengittää nykyään paremmin kuin öljymaali uutena. Puuhun tunkeutuvuus on kai vielä jäljessä öljymaaleista. Siksi tarttuvuus ja pohjatyöt on tärkeitä.