tuuma kirjoitti:Jaahas, vai että voiettäkin saanut kuvattua linnun, minä en ole saanut vielä ensimmäistäkään

Sen olen kyllä huomannut että kaukana ovat ja että pidemmällä linssilläni käsien heitto on sellaista ettei ole toivoakaan saada tarkkaa kuvaa. Ostin siis jalustan ihan vain verkkokauppa.com:ista vaikka edullisemminkin olisi saanut. Lähinnä ajatellut tuota että saisi jonkinlaista kuvaa taivaasta ja sitten siihen makro/lähikuvailuun. DX:stä bongasin parin euron kaukolaukaisimen ja villeltä sitten loittosarjan.
Tietty tilasin samalla sen pyöröpolarisaatio suotimen jos taivaan sini saapuisi paremmin kuvaan ja jos veden äärellä sattuu kuvaamaan?
Jalusta on vasta kotona muut ovat matkalla. Olihan se kiva ottaa ISO100:lla ja 6s valotuksella että pienellä aukolla sisällä kuvia illalla ilman salamaa ja tärähtämisiä kun 2s viivelaukaisunkin löysin kameran omituisuuksista. Se kaukolaukaisin nyt ei kai niin tarpeen olisi siis ollut
On melkoinen kantama tuossa Jtbo:n tuubissa!!! Muurahaisen siis saisi talteen siitä männynrungosta mutta se olisi siinä sitten vain vahingossa
Olen katsellut noita tähtikaukoputkia mutta aika rehellisesti ilmoittavat että vaikeaa on tuo tähtikuvaus ja kallistakin jos enemmän kuin huvikseen kuvaisi. Sillä stäkkäys -menetelmällä tosin voi hieman kiertää kustannuksia mutta kovin aikaa viepää on sitten taasen kuvien muokkaus. Jos nyt tuosta makroilusta alkaisi. Lähilinssikin olisi kiva että se semmoinen kääntörengas, jolla voi toisen objektiivin laittaa "väärinpäin" normaaliin kiinni, jolloin saa makrolinssin aikaiseksi.
Noh, katsotaan nyt kunhan tulee vimpaimia kotiin. Kaikkiaan joku 60€ vasta investoinut tähän uuteen harrastukseen eli voinee pitää edullisena jos ei sitten ala hamuamaan niitä Canon:in valkoisia putkia...
Tulisi jo se kesä ja värit takaisin tähän maahan!
Mulla on EQ1 jalusta, sillä ei ole kovin helppoa, mutta jossain määrin silläkin onnistuu, mutta kyllä 300mm + kamera on sille ehdoton maksimi, ei yli 2kg painoa sille pidä kasata. Maksoi satkun tuokin, siihen lisävarusteena oli mielestäni parempi ohjainyksikkö saatavana, mutta mulla vähän lopahti into tähtikuvaukseen kun D40 jälkeen D3100 ei oikein tehnyt sellaisia kuvia kuin oletin suurilla ISO arvoilla, syynä on se, että tuossa kohinanpoistoa ei saa kokonaan pois päältä, tai no, osasyy.
Sun pitäisi pystyä ottamaan tälläinen kuva, tosin ei tähän aikaan vuodesta mielestäni onnistu, kun on liian valoisaa:
Tälläistä samasta kohteesta et voi mielestäni saada ilman moottorijalustaa:
Nuo on siis summakuvia, en muista enää paljonko valotusta yhteensä per kuva, mutta kyllä se paljon oli. Deep Space Stacker oli yksi ihan hyvä ohjelma, mutta oli pari muutakin, tosin olen jo tainnut unohtaa mitä niitä muita oli, kannettavassa niitä saattaisi olla vielä ylhäällä.
Tuohon kannattaa tutusta, etenkin keskustelufoorumiin, jos tähtikuvaus kiinnostaa:
http://www.avaruus.fi/
M45 kohdetta kuvailin joskus 6.5 minuutin edestä, mutta kun hyvillä jalustoilla kuvaavat noita kymmeniä minuutteja ja se on tosi vaikeaa EQ1 jalustalla kun se ei oikein pysy tahdissa niin hyvin.
Tuolta kannattaa penkoa muutakin, mutta kun katsot noita parempia jalustoja, niin huomaat miksi mua oudosti hymyilyttää, kun mainitsit että halvalla olet päässyt ja erehdyit sitten mainitsemaan taivaan kuvailusta jotain, juu ei touhutonnia vähempää kannata laittaa jalustaan jos meinaa jotain putkea käyttää ja kuvata pitkiä valotuksia, jos tyytyy siihen 300mm lasiin, niin pääsee niin paljon halvemmalla
http://www.teleskop-express.de/shop/ind ... tisch.html
Pitkillä valotuksilla muuten saa kivoja efektejä kuviin:
Mun kuvista muuten saa yleensä etsimällä etsiä ihmisiä, en tykkää ollenkaan siitä, että ihmiset tulee sotkemaan mun hyviä kuvia, toisinaan joutuu hieman jopa keskimään keinoja miten saisi otettua kuvan siten ettei kukaan joudu kuvaan. Siksikin tykkään tuosta tiekuvasta, kun siinä ei oikeastaan edes ole autojakaan, siellä näkyy vain valoja, tähtikuvaajan verivihollisia
Kokeileppa Tuuma kesällä ottaa makrolla kuvaa muurahaisesta, siis elävästä sellaisesta, ai pahalainen kuinka haastavaa se osaakin olla :D
Makroilu on kyllä ihan kivaa, siinä hauskaa on se, että epämääräiset sumut ja pilvet ei ole kiusana, nimittäin on ollut poikkeuksellisen kirkkaita öitä jopa kevääksi, syksyllä voi nimittäin mennä yli kuukausi että pääsee tähtikuvaamaan, se on ikävä puoli tuossa tähtien kuvauksessa, kun niitä selkeitä öitä on tosi tosi vähän yleensä, eli ennen kuin tuuma pistät kymppitonnin sileäksi tähtikuvauskalustoon, niin suosittelen tarkistamaan observationvuokrat Arizonassa tai Hawaijilla, siellä kätevästi netin kautta saa otettua kuvia lämpimissä sisätiloissa kotonaan istuen ja vieläpä melkein jokainen yö se homma onnistuu. Helpoimmat ovat sellaisia, että naputtelet vain kohteen ja mitä valotuksia otetaan, aamulla on koneella kuvat valmiina, toki eihän se ole niin harrastamista, mutta kyllä siinä kuvienkäsittelyssä suurin osa ajasta muutoinkin menee, vaikka pakkasessa seistessä se muka tuntuu pitkältä ajalta minkä yössä kuvia saa otettua.