Niin hirveä, ettei kukaan kehtaa sanoa mitään?
Vanha puuhellan sokkeli tuli piikattua pois. Yksi lattiankannatin oli valettu suoraan sokkelin sisään ja yhden juoksun pää oli puoliksi betonin sisällä. Jostain syystä nämä oli kuitenkin täysin ehjiä, ja laho oli keksinyt iskeä viereisen seinän alahirteen, jota joutui vähän paikkailemaan. Syy ei vielä ainakaan tässä vaiheessa selvinnyt, mutta kovasti kuivaa oli, liekö aiheuttajana seinän toisella puolella oleva keittiön vesipiste.
Sokkeli:
Tämä löytyi sokkelin sisästä. Samoin myös maata vasten olleet puurakenteet ovat ehjiä.
Pari mehupulloakin osunut kuvaan, vanhin vuodelta 1950, eli huoneen alla on ollut jonkin sortin kellari, eli metrin korkeaan ryömintätilaan on tehty hyllyt. Nytpä olenkin miettinyt, että kuinka lattian kannatuksen toteuttaa tältä kohdalta ja syvennäkö ryömintätilaa matalalta osuudelta. Tällöin lattian kannatus täytyy muuttaa ja kuinka se olisi järkevää toteuttaa, ettei lattia hirveästi liikkuisi? Valanko betonikakut johon tuen kannatinhirren?
Tähystelin myös keittiön rossipohjan alle hellan sokkelin kohdalle tulleesta reijästä ja sielä ei kyllä voi ryömiä kuin hiiret. Lattiankannattimet ovat juuri maasta irti, eli tuuletusrakoa reilun hirren verran. Sielä kuitenkin näyttää kaikki ehjälle ja kuivalle, mutta kuinka käy kun lattioihin tulee paremmat eristeet? Vanha eriste oli muuten savea ja vähän purua ja loput ilmaa. Tuulensuojakin oli nostettu lattialautojen alle ja seinillä pinkopahvin väliin, niin huone oli hieman kylmä talvella.