Betoniauton kuljettajan vastuu
Re: Betoniauton kuljettajan vastuu
Joo eipä nuo paljoa kadulla kaivojen kansia väistele. Melko perusteltua siis olettaa että ajoväylällä olevat kannet kestää yliajon.
"Rautakauppias jumalan armosta, ei täällä myyjät nauti ihmisarvosta.."
Re: Betoniauton kuljettajan vastuu
Onpas tänne tullut tekstiä!
Olen itse jo hieman rauhoittunut, vaikka kyllä alkujaan riipaisi tämäkin asia.
Hommahan meni niin, että minä tilasin betonifirmasta tuon kakun ja heidän alihankkijansa kävi sen tuomassa. Itse betonifirma ei siis ottanut kantaa, kun ei ollut heidän kuski. Tuolle alihankkijalle kun soitin, niin hän oli kyllä puhelimessa melkolailla vmäinen. Mä en ymmärrä, että miksi asiaa ei voi keskustella sivistyneesti. Onko todella niin vaikea vaikka pahoitella tilannetta ja selittää sen jälkeen miksi he eivät sitä korvaa? Ilmeisesti on.
Tämän jälkeen soitin uudelleen sinne firmaan mistä sen kakun tilasin ja siellä oli asiallista käytöstä. Minulle selitettiin miksi asia on näin ja tarjottiin kaivonkannet puoleen hintaan. Jäi kyllä sellainen fiilis, että kun tarvetta tulee, niin tilaan näiltä uudelleenkin, täytyy vaan muistaa mainita, että tuovat sitten omalla autolla eikä tuon alihankkijan.
Palatakseni siihen ajoasiaan: Kuski siis ajoi tuohon kadun varteen ja tuli katsomaan minne ajaa. Meillä menee pihatie talon sivusta ja kääntyy talon nurkalta toiselle sivulle. Tämä nurkkapaikka onnistuu ajaa "tietä myöten" henkilöautolla, jopa kärry perässä, ilman että kaivojen yli tarvitsee ajaa. Kaivot eivät siis ole meille itselle ongelma. Eipä tullut vain meilläkään mieleen, että betoniautopa ei käänny aivan kuin henkilöauto, joten tietysti se koukkaa siitä pidemmältä. Saati, että oletimme kuskin katsovan mistä ajaa. Minä en suoraan sanottuna olisi tuollaista tajunnut muutenkaan ja kun mieskin oli ollut viikon yövuorossa, niin ei kai silläkään liikkunut korvien välissä enää paljon mitään.
Kahdesta kannesta toinen on nyt *piip* päreinä, mutta kuitenkin paikoillaan (ei saa ehjänä pois paikoiltaan saati takaisin) ja toisesta on murtunut reunasta pala.
Vaihtoehtoja tilanteen korjaamiseksi on tässä mietitty. Ihan alkujaanhan meillä on ollut ajatuksena poistaa nuo kaivot tai ainakin toinen. Tuossa menee kaupungin viemäröinti eli riittäisi pelkkä putkien yhdistely sekä kaivon/kaivojen täyttö. Kaupunki on muutama vuosi sitten uusinut noita viemäriverkkojaan, mutta unohtanut uusia tuon meidän ohitse menevän, johon kuuluu neljä taloa. Mietityttää vaan, että jos se menee vanhuuttaan tukkoon, niin onko se sonta sen jälkeen meidän pesuhuoneessa?
Jotta päätöstä kaivon/kaivojen poistosta ei tarvitsisi tehdä juuri nyt, niin olen miettinyt että pitäisimme sen ehjemmän kannen siinä missä nytkin ja vaihtaisimme vain sen toisen. Löysin romikselta käytetyn valurauta kannen, jonka saisi samaan hintaan kuin sen uuden betonisen. Täytyy vaan selvitellä millai se siihen mahtuis ja mitä supisterinkuloita siihen tarvitsee. Tänään voiski soittaa sinne romikselle ja kysyä mitä niillä on. En pääse nyt edes mittaamaan tuota kaivon kokoa, kun se pirun rikkinäinen kansi pitäisi sitten poistaa. Kannen halkaisija on ~115cm, eli kai se sisämitta olis sitten 100cm jos on normikokoa.
Valurautainen olis kyllä siitä hyvä, että kestäisi sitä painoa, josko meidän pihaan tarvis toistekki jottai isommalla autolla tuua.
Mihinkään vakuutusshow'hun en kyllä noin pikkusummasta rupea. Enkä taida muutenkaan jaksaa kinata sen vmäisen alihankkijan kanssa. Jos vahinko olisi ollut rahallisesti suurempi, niin sitten olisin kyllä kysynyt kotivakuutuksesta.
Mutta onpas hyvä tietää tälläinenkin asia. Jatkossa mainitsen kyllä sitten heti tuolla portilla, että pihaan ajo on kuskin vastuulla!
-R

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
R ♀ -85
M ♂ -81
Koti -50
R ♀ -85
M ♂ -81
Koti -50
-
tessu
Re: Betoniauton kuljettajan vastuu
Joo on aivan eriasia kun kannet on ajotiellä ne on tehty kestämään ja kansissa on tonnimerkinnätkin että paljonko painoa saa päältä mennä!
Oma piha onkin sitten eriasia,itse kannattaa selvittää aina ajoreititi auto ja konekuskeille ja sanoa mitä tehdään jos jotain pettää!
Kuski joka on paljon ajanu osaa myös itse kysyä että mites homma hoidetaan onkos tässä jotain pettävää alla?
Meillä on senverran savinen piha että en anna kenekään siinä ajaa ainakaan keväällä koska routa niin paha!
Kerran syksyllä sähköyhtiö vaihtoi muuntajaa meidän pellolle ja ihmettelinkin kun oli Unimokki ajanu pihaojan yli sen samalla painaen tukkoon,no jos olis ollu tulomatkalla olisin sanonu et kaivakaa auki mutta kun olivat jo häipyneet niin en viittiny perään soitella.
Ja onhan se parempi kummiskin että sähkökulkee vaikka hieman lapiohommia joutukin tekemään

En jaksa ymmärtää ollenkaan miksi betonin kuljettavalla olisi tässä tapauksessa minkäänlaista korvausvastuuta. Kyllä tilaajan täytyy ymmärtää joko varoittaa pehmeästä/rikkoutuvasta maapohjasta tai tilata kuorma pumppuautolla tms. jos ei tie kestä. Kaivonkansia joiden yli ei voi ajaa voi kutsua myös ansaksi, vahinko vain odottaa huonotuurista. Kyllä nyt on peiliin katsomisen paikka.
Ote ruduksen toimitusehdoista:
"Tilaaja on velvollinen huolehtimaan siitä, että työmaa- ja muut tiet ovat riittävän leveitä ja kantavia sekä muutoin sellaisessa kunnossa, että betonin kuljetuskalusto voi niillä liikkua esteettä. Myös yhteyden yleiseltä tieltä betonin vastaanottopaikalle pitää olla edellä kerrotun mukainen. Muussa tapauksessa tilaaja on velvollinen korvaamaan toimittajalle aiheutuneet vahingot ja kustannukset.
Osa betoniautoistamme on raskaita, täydellä kuormalla jopa 44 tonnia painavia 5-akselisia erikoisautoja. Ajotien nousu saa olla enintään 10 % ja talvella ajotie on hiekoitettava. Purkauspaikan on oltava tasainen ja kääntymistilaa pitää olla riittävästi, auton kääntösäde on noin 13 m."

Itse en tilannut rudukselta, joten en myöskään lukenut toimitusehtoja. Katsoin juuri, niin tälläisiä ehtoja ei ole luettavissa firman sivuilta josta minä tilasin. Eikä niistä minulle myöskään kerrottu, kun tein tilausta puhelimitse. Tämä alihankkijafirma sanoi mulle, että lueppa kuule sieltä rahtikirjan takaa, mutta minun rahtikirjani toinen puoli on tyhjä. Mistään älykkäästä paikasta en olisi päässyt asiaa tarkistamaan ennen betonin toimittamista. Ehkä jos olisin ymmärtänyt vaikka googlailla, mutta eipä tullut mieleenkään. Tähän asti mulle tavaraa tuoneet kuskit on katsoneet itse mistä voi ajaa. Ehkäpä tästä johtuu siis se, että mun maalaisjärki sanoo että se on kuskin tehtävä katsoa. Ilmeisesti näin ei nyt ole.
Yllättävää silti, että aika moni kenen kanssa olen jutellut, on ollut samassa uskossa minun kanssani. Noh, tulipa oikaistua heidän usko meikäläisen kantapään kautta.
-R
Yllättävää silti, että aika moni kenen kanssa olen jutellut, on ollut samassa uskossa minun kanssani. Noh, tulipa oikaistua heidän usko meikäläisen kantapään kautta.
-R
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
R ♀ -85
M ♂ -81
Koti -50
R ♀ -85
M ♂ -81
Koti -50
Re: Betoniauton kuljettajan vastuu
Ei tämä ole mun mielestä peiliin katsomisen paikkakaan.
Nämä on niitä asioita, joita vaan tapahtuu kun ei tule ottaneeksi huomioon niitä kaikkia asioita, joita ei edes tiedä olevan.
Hyviä puolia:
-Kukaan ei ole loukkaantunut fyysisesti saati kuollut.
-taloudelliset tappiot ovat kuitenkin melko pienet.
-vaivaa on mutta lopputulos on parempi kuin lähtötilanne jos tekee ja toteuttaa järjen kanssa.
Ja ennenkaikkea: tämän ketjun lukijoista moni on oppinut ottamaan huomioon "ansat" pihassaan kun tilaavat betoni- tai jonkun muun ison auton pihaansa. Tai tekevät kaivon.

Toivottavasti oppii myös kuskit kysymään/katsomaan ympärilleen,tuntuu joillekkin se olevan vieläkin vaikeaa.
Ei sitä autoa pakko ole suolle ajaa vaikka asiakas niin haluisi,no nyt mentiin asiasta toiseen muytta hyvä kun ei tosiaan kellekkään käyny mitään peruuttamatonta!
Ei sitä autoa pakko ole suolle ajaa vaikka asiakas niin haluisi,no nyt mentiin asiasta toiseen muytta hyvä kun ei tosiaan kellekkään käyny mitään peruuttamatonta!
Re: Betoniauton kuljettajan vastuu
Juha_P : Just näin! 