Rintsikka miitti Lohjalla 12.5.2012 ravintola Opus-K klo 19 alkaen. Tule juttelemaan rintsikoista ja kaikesta muusta. Tervetuloa!
Allekirjoittanut on paikalla jo 18:30 rintsikka t-paita päällä, joten on helppo tunnistaa
Rintsikka asuja jo vuodesta 2005. Noin 200m2 kolmessa kerroksessa, on siinä sinkulla siivoamista.
En minä mikään utelias ole .... een
Pitäisiköhän tätä tapaamista siirtää vähän myöhemmäksi? Ei ainakaan vielä näy mitenkään suurta osallistumis ryntäystä. Norppakin muisti juuri että se on Turussa, siis itse ei tämä tapaaminen, niin ei pääse osallistumaan. Onko Kukkiksella miten töitä, että sopiiko paremin joku muu päivä?
Käyty on ja väkeäkin oli ennätysmäärä paikalla. Juttua piisasi. Pariisin katakombeista, hauki on kala jutuista perinteisempään rintsikka juttuun peiliovista ja karmeista. Taas jutut polveilivat kivasti aiheesta toiseen. Aika vaan kului niin nopeasti jutustellessa, että tuntui hassulta lähteä pikkaisen vajaan kolmen tunnin istunnon jälkeen kotia kohti, kun juttua olisi riittänyt varmasti toiseen kolmetuntiseen. Kiitoksen paikallla olleille ja nähdään toistekkin.
Rintsikka asuja jo vuodesta 2005. Noin 200m2 kolmessa kerroksessa, on siinä sinkulla siivoamista.
En minä mikään utelias ole .... een
Nyt on ilmansuunnat ja maantietous hallussa tämänkin kylän osalta - aina löytää perille jos lähtee Loimaan suuntaan
Viimeistään syksyllä sitten elonkorjuu tapaaminen ja Pamelallekin tiedoksi, että varmuuden vuoksi ajelimme porukalla siitä teidänkin talonne ohitse tänään. Kiitos osallistuneille, hauskaa oli!