"Akustinen" lämmöneristys kellariin
"Akustinen" lämmöneristys kellariin
Terve!
Talossamme on kellarissa oleskelutila, jonka maanvastaiset seinät on tehty perinteisellä puukoolaus + villa + paneeli-menetelmällä. Sokkeli on betonia jonka sisäpuolella Toja-levy, ulkopuolella patolevyt + salaojat, jotka edellinen omistaja on kunnostanut vastíkään. Ulkopuoleen ei siis ole tarkoitus koskea. Rakenne on riskirakenne ja kuntotarkastuksessa seinästä on mitattu myös hieman kosteutta, joten ajatuksissa siintää tilan remontointi.
Remontin yhteydessä olemme ajatelleet värkätä tilasta "kotiteatterin" ja tämä tarkoittaisi silloin myös melko pitkälle vietyä akustointia. Akustoinnissa käytetään hyvin pitkälti samanlaisia materiaaleja kuin eristämisessä, joten olenkin mietiskellyt että miten nämä kaksi saisi parhaiten yhdistettyä. Kivirakenteisena huone on melko hankala akustisesti noin "luonnontilassa", varsinkin matalien äänien osalta.
Akustisessa mielessä olisi tärkeää saada huoneen seiniin hieman joustavuutta. Tämä antaisi varsinkin bassonuottien läpäistä seinän. Nuotit vaimennettaisiin sitten sisä- ja ulkoseinän välissä esimerkiksi kivi/kovavillaan. Harkkorivinteeraus ei tällaista oikein toteuta.
Miten on, onko eristämismielessä OK tehdä edellä kuvatun kaltaista joustavaa seinärakennetta..? Olen ajatellut, että homman voisi toteuttaa "rivinteeraustyyppisesti" siten, että rakentaisi ulkoseinästä irti olevan rungon esim. metallista/muusta kosteutta imemättömästä tavarasta. Tämän jälkeen tiivistäisi rakenteen ulkoseinää vastaan asentamalla runkoon kiinni esim. uretaanilevyt/muun ilmatiiviin systeemin.
Oikeastaan kiinnostaisi siis tietää, että:
- Miten rivinteeraus yleensä toteutetaan? (ilmeisesti siten, että verhomuuraus jää muutaman kymmenen mm. irti ulkoseinästä ja väliin jätetään kivivilla.)
- Mitkä ovat rivinteerauksen päätavoitteet? Lämmöneristys toki, ilmatiiviyskin ilmeisesti?
- Miksi se toteutetaan juuri niin kuin se tehdään?
Tarkoitus olisi ymmärtää, että mitkä maanvastaisen seinän eristämisessä on ne kriittisimmät parametrit. Näissä rajoissa sitten voisi rakentaa tuon oman ratkaisun siten, että se toteuttaisi nämä akustointivaatimukset myös mahdollisimman hyvin.

Re: "Akustinen" lämmöneristys kellariin
Google löytää useammankin projektin,enemmän tai vähemmän yhytmäkohtia. Vatimustasoissa/budjeteissa on toki eroa.
Itse suuntaisin suoraan dvdplaza.fi saitille,vaan on näitä pohdittu muuallakin. Pari thredia jopa tällä foorumilla.

- lmfmis
- Jäsen

- Viestit: 3553
- Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
- Paikkakunta: Espoo
- Kotisivu: viewtopic.php?f=9&t=8430
Re: "Akustinen" lämmöneristys kellariin
...voit myös unohtaa kellarissa nuo bassojen hallinnan. Et saa läpäisemään niitä betoniseiniä ja bassoloukut on niin isooja ettei mahdu sitten sekaan. Eli vaimenemat on sellaisia että niitä ei saa herätettyä kirveelläkään ja maksimit jää soimaan useaksi minuutiksi - noin niinkuin karrikoidusti. Yksi kappale VLSI antimode leikkaamaan niitä piikkejä ja siihen on tyytyminen.
subbasta korkeammat äänet sitten tarvii enää niin pieniä villapaksuuksia että eristeeksi ne ei oikein käy. Levyrakenteen ja ilmaraon alla oleva villa on kyllä toimiva rakenenne keskiäänille. Kyprokilla on hyvä "äänikirja" josta löyyy esimerkkirakenteista.
Paras paikka subwooferille on puurakenteisessa osassa taloa.

Eristysremppa: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?f=9&t=8430
Re: "Akustinen" lämmöneristys kellariin
juu ei kannata sekoittaa lämmöneristystä ja kosteuden hallintaa kellarissa akustoinnilla. saattaa tulla liian monta muuttuja remonttiin. Akustoinnin voi tehdä jälkikäteen esim. kattoon koolattavilla levyillä jolloin saadaan huoneen suurin tasainen pinta haltuun.
rivinteerauksen kanssa voisi ehkä hieman pelata, jos huoneen mitat on huonot, niin että seinien mittasuhteet muuttuvat sen 10-20 cm jolla jossain tapauksessa voi olla ihan hyväkin vaikutus bassojen seisoviin taajuuksiin? tuo 20 cm onkin jo toisaalta aika kyseenalainen rivinteerauksen paksuus kun ottaa huomioon että se syö neliöitä suhteellisen paljon. huoneen muodolla on bassotoiston kannalta olennainen merkitys. suunnittele huone sellaiseksi että siellä on mahdollisimman heikot seisovat taajuudet (room modes googlella) , niin ollaan jo pitkällä. Periaatteessa yksinkertaistettuna niin että huoneen korkeus-leveys-pituus mitat eivät ole toistensa kerrannaisia (esim. 2x4x4m on huono jne...) kuutio on bassohuoneena huonoin.
Rivinteerauksen perinteinen tarkoitus on eristää maanvaraisen betoniseinän edessä. perustuu liikkumattomaan ilmatilaan seinien välissä (n.2-3cm) rivinteeraukset toimivat vielä 60v. rakentamisen jälkeenkin koska kiviaines kestää kosteusrasitusta hyvin. Kellarin kosteus ei ole ongelma rivinteeraukselle toisin kuin villoille ja puulle se on. Käsittääkseni myöhemmin on alettu asentamaan mineraalivillaa rivinteerauksen väliin. en usko että tämä on hyvä.

miellyttävin akustointimateriaali mihin olen törmännyt tässä viimeaikoina muuten oli kellarin lattialle levitetty salaojasora (16-32mm). ei dempannut, mutta toimi tehokkaana diffuusorina jolloin kellari lakkasi kaikumasta, mutta ei soimasta.
Re: "Akustinen" lämmöneristys kellariin
En pysty olemaan ihan samaa mieltä noin kokemuspohjalta, rakensimme erään kotistudion täysin betonipintaiseen huoneeseen ja pahimmat seisovat aallot rauhoittuivat huomattavasti jo parilla levyresonaattorilla seinässä. Laitettiin sinne se Antimodekin kyllä. :)lmfmis kirjoitti:...voit myös unohtaa kellarissa nuo bassojen hallinnan. Et saa läpäisemään niitä betoniseiniä ja bassoloukut on niin isooja ettei mahdu sitten sekaan. Eli vaimenemat on sellaisia että niitä ei saa herätettyä kirveelläkään ja maksimit jää soimaan useaksi minuutiksi - noin niinkuin karrikoidusti. Yksi kappale VLSI antimode leikkaamaan niitä piikkejä ja siihen on tyytyminen.
subbasta korkeammat äänet sitten tarvii enää niin pieniä villapaksuuksia että eristeeksi ne ei oikein käy. Levyrakenteen ja ilmaraon alla oleva villa on kyllä toimiva rakenenne keskiäänille. Kyprokilla on hyvä "äänikirja" josta löyyy esimerkkirakenteista.
Paras paikka subwooferille on puurakenteisessa osassa taloa.
Toki infraääniin ei pahasti voi vaikuttaa, mutta voihan sitä vaikka rakentaa seinän takana olevaan kylmävarastoon helmholz-resonaattorin jos niikseen tulee. Parissa tavallaan "turhassa" nurkassa olisi myös mahdollista toteuttaa raskasmattoresonaattori, myös nurkka-ansoilla saa aika paljon aikaan jne...
En ole akustiikasta huolissani, koska joka tapauksessa sen saa hyvään kuosiin kun toteuttaa homman oikein ja hommaa vähän asiantuntija-apua jos asiat ei muuten ala sujumaan. Akustiikan perusteet ovat hallussa ja vähän huoneakustiikkaa on jopa tullut opiskeltuakin.
Ideana ei ollutkaan kysellä neuvoja akustiikka-asioissa vaan siinä eristyshommassa, että mikä siinä olisi se oleellisin homma. :) Millä pidetään rakenteet kuivina ja sisäilma hyvänä, kun tuollaista oleilutilaa kellariin värkätään?
Ai niin: tila on lattialämmitetty, jos se mitään merkitsee...
- lmfmis
- Jäsen

- Viestit: 3553
- Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
- Paikkakunta: Espoo
- Kotisivu: viewtopic.php?f=9&t=8430
Re: "Akustinen" lämmöneristys kellariin
---vähän hankala imuroidaibix kirjoitti:miellyttävin akustointimateriaali mihin olen törmännyt tässä viimeaikoina muuten oli kellarin lattialle levitetty salaojasora (16-32mm). ei dempannut, mutta toimi tehokkaana diffuusorina jolloin kellari lakkasi kaikumasta, mutta ei soimasta.
Eristysremppa: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?f=9&t=8430
Re: "Akustinen" lämmöneristys kellariin
eihän rintsikassa imuroida! menee retrohenkisyys pilalle!lmfmis kirjoitti:---vähän hankala imuroidaibix kirjoitti:miellyttävin akustointimateriaali mihin olen törmännyt tässä viimeaikoina muuten oli kellarin lattialle levitetty salaojasora (16-32mm). ei dempannut, mutta toimi tehokkaana diffuusorina jolloin kellari lakkasi kaikumasta, mutta ei soimasta.
ajattelkaas jos olis rappauslaasti jossa max raekoko olis 32mm, niin vähän tulis hyvät diffuusorit!
Re: "Akustinen" lämmöneristys kellariin
Vielä kertauksena:
Oikeastaan kiinnostaisi siis tietää, että:
- Miten rivinteeraus yleensä toteutetaan? (ilmeisesti siten, että verhomuuraus jää muutaman kymmenen mm. irti ulkoseinästä ja väliin jätetään kivivilla.)
- Mitkä ovat rivinteerauksen päätavoitteet? Lämmöneristys toki, ilmatiiviyskin ilmeisesti?
- Miksi se toteutetaan juuri niin kuin se tehdään?
Tässä opiskeltuani olen ymmärtänyt, että sen rivinteerauksen voisi toteuttaa esim. seuraavasti:
- Sokkeli
- Sokkeliin kiinni 50mm kivivillaa (vai pitääkö jättää ilmaväliä?)
- Kivivillaan kiinni esim. siporex-muuraus, alas kapillaarikatko (vai pitääkö jättää ilmaväliä?)
- Tähän päälle tasoite/seinän viimeistely
Yllä oleva rakenne olisi siis ilmatiivis mutta kuitenkin mahdollistaisi rakenteen kuivumisen sisäänpäin, mikä lienee siis tässä tavoitteena..?
Onko jotain muuta järkevää/toimivaa tapaa toteuttaa tuo seinän sisäpuolinen rakenne siten, että ne ensisijaiset tavoitteet eli lämmöneristys ja rakenteen terveys täyttyisivät? Huomattavaa on, että tämän rakenteen ei tarvitse olla mitenkään karmean jämäkkä, eli ei tarvitse kestää nojailua tms. Sisäpuolelle tulee tämän päälle kuitenkin sitten vielä lisärakenteita, joilla saadaan riittävä rakenteellinen lujuus + kosmetiikka.
-Erkka

- Kauppis
- Jäsen

- Viestit: 873
- Liittynyt: To Huhti 10, 2008 10:34
- Paikkakunta: Kiihtelysvaara - idässä
- Kotisivu: http://palaios.com
- Viesti:
Re: "Akustinen" lämmöneristys kellariin
suuntaavat kaiuttimet, kirjahyllyä ja verhoa seinälle, paksua mattoa lattialle, jotain puuritilää kattoon kera ohuen akustovillan, jos on testikuuntelun(!) perustella pakko - ohjeisiin pitää sitten suhtautua varauksin, jopa näihin, sillä kukin on tehny itelleen, omaan tilaa ja lompsaan sopivan ratkaisun.
Itellä äänitystila likipitäen naturellissa kellarihuoneessa ja toimii sen ilman kummempia virityksiä, tosin seinät (ja lattia) täynnä ihan hassuja juttuja. (=rojua & soittokampetta)
Kellarihuone on rintsikassa yleensä nyt muutenkin niin pieni, että ne heijastukset jää kuriin ihan kalusteilla ja romppeilla seinillä + esmesten ritilärakenteella katossa - niin pienet etäisyydet, ettei kuulo reagoi. Tumpun jos tekee, niin joutuu lisään vahvistustehoa ihan tolkuttomasti, että kuulisi.
Tosin jos sitä rahaa on, niin siitä saa niin kalliin ja tappovaimennetun kun tahtoo. Tumppu on silti akustisesti ihan kuollut. Kuuntele esmesten elokuvateatteria. (kiirehdi ekojen joukossa ja ala yskimään eri paikoissa?) Sehän mokoma kaikuu...
mutta viereisen puuvaraston muuttaminen resonaatoriksi.. NAM!

isompi leka tänne!