Mineriitin taakse kurkistaminen
Mineriitin taakse kurkistaminen
Moro kaikille tasapuolisesti uudelta jäseneltä.
Olisi RMT:n osto haaveissa ja yritän tutkia kiikarissa olevan talon mahdollisimman tarkasti ennen päätöksen ja tarjouksen tekoa.
Taloon on tehty kuntotarkastus -08, jossa suositellaan mm. muutaman mineriittilevyn irroitusta seinästä ja niiden alla olevan vinolaudoituksen kunnon tarkastusta.
Saakohan mineriittilevyn kuinka hyvin ehjänä irti ja vielä takaisin paikoilleenkin tekemättä mitään peruuttamatonta vahinkoa? Taitavat kuitenkin olla melko helposti halkeavaa materiaalia.
Onko kukaan moista yrittänyt talon hankintavaiheessa? Muita vinkkejä?

- lmfmis
- Jäsen

- Viestit: 3553
- Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
- Paikkakunta: Espoo
- Kotisivu: viewtopic.php?f=9&t=8430
Re: Mineriitin taakse kurkistaminen
Saa ne irti ehjänäkin, ovat vain lasinhauraita joten varovasti. Jos naulat on olleet rautaa niin sitten on todella vaikeaa.
Aloitat vaan ylärivistä
Aloitat vaan ylärivistä
Eristysremppa: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?f=9&t=8430
-
kakluuni
- Jäsen

- Viestit: 590
- Liittynyt: To Tammi 10, 2008 0:25
- Paikkakunta: Riihimäki
- Paikkakunta: Riihimäki
Re: Mineriitin taakse kurkistaminen
Miksi sitä tarkistusta suositellaan ja mitä sillä halutaan tarkistaa? Rakenettako vai vaurioita? Meinaan, että jos otat yhden levyn pois, ja sen alla kaikki ok, niin sehän ei tietenkään tarkoita, että niin olisi muuallakin.
Re: Mineriitin taakse kurkistaminen
Jos on mineriittitaloa ostamassa, niin on itsestään selvää, että levyjen alle täytyy päästä. Siinä on 50% mahdollisuus, että seinä on kaikin puolin täysin terve. Ja toinen 50% mahdollisuus, että levyjen alla on seinä ainakin paikoin mädäntynyt. Pahimpia paikkoja ovat ikkunoiden aluset, rännien taustat ja mahdollisesti mineriittilevyjen halkeamat.
Itse tyhjensin aikanaan lapiolla erään talon mineriittilevyjen taustaa, kun vesi oli päässyt puuseinään pahemman kerrran. Ihme että painavat levyt eivät olleet pudonneet.
En kuitenkaan suosittele, että alat ostajana irroittamaan levyjä, sillä riski levyn halkeamiseen on tosella suuri. Mineriitti on hyvin haurasta tavaraa. Uusia levyjä ei saa mistään, ainakaan saman värisiä. Kun myyjä on vastuussa irroittamisesta, niin mahdollinen korvausvastuu rikkimenneestä levystä ei tule sinulle, mikäli et ostakaan taloa.
Mineriittitalon ostohinnassa kannattaa aina huomioida mineriittiseinän purkaminen. Se on kallis projekti, mikä tulee nopeasti eteen. Mineriittilevyt alkavat olla käyttöikänsä päässä niin rakennusteknisesti kuin esteettisestikin.

Jätettiin mineriitin irroitus tällä kertaa väliin, koska tuntui tosiaan todella hauraalta se levy. Myyjä muisteli että joskus oli jossain jemmassa muutama varalevy vielä jäljellä. Hän yrittää etsiä ne, jonka jälkeen mahdollisesti hajoava levy saadaan korvattua uudella.
Tarkoitus oli irroittaa niin monta levyä kuin nyt mahdollista eli ainakin muutama jokaiselta seinältä. Tosin kokonaispinta-alasta sekin on vain murto-osa...
Mutta yläpohjaan kurkkasin myös tänään. Alla olevan kuvan kaltaisen löydön tein. Mitäs olette mieltä?? Itse en tuosta vielä kauhistuisi...
Anteeksi huono laatu, en muistanut kameraa ottaa...

Tarkastusta oli suositeltu, koska mineriitin alla ei ole rimoitusta ja oli maininta myös mahdollisesti kertyvästä kosteudesta mineriitin taakse.kakluuni kirjoitti:Miksi sitä tarkistusta suositellaan ja mitä sillä halutaan tarkistaa? Rakenettako vai vaurioita? Meinaan, että jos otat yhden levyn pois, ja sen alla kaikki ok, niin sehän ei tietenkään tarkoita, että niin olisi muuallakin.
Tarkoitus oli irroittaa niin monta levyä kuin nyt mahdollista eli ainakin muutama jokaiselta seinältä. Tosin kokonaispinta-alasta sekin on vain murto-osa...
Mutta yläpohjaan kurkkasin myös tänään. Alla olevan kuvan kaltaisen löydön tein. Mitäs olette mieltä?? Itse en tuosta vielä kauhistuisi...
Anteeksi huono laatu, en muistanut kameraa ottaa...

Re: Mineriitin taakse kurkistaminen
Osta minulta endoskooppi. Kamera joka 18 milliä halkaisijaltaan menee ahtaaseenkin väliin, liki metrin varsi ja vesitiivis osa. Tuolla näkee kun siinä valokin mukana. Irroitettava näyttöosa on 2,4 tuumaa, värinäyttö. On peilikin liitettävissä siihen niin näkee kulman taa. Helppo tutkia ahtaat kohteet talosta ja mahtuu mineriitinkin alle. Maksaa varmasti itsensä takaisin kun paljastaa piilokohteen tietoja. Hinta 80e.
Joki kirjoitti jotta kallista kuskata mineriitti pois. Maksoi tuo 20 e peräkärrykuorma kun kolme vuotta sitten vein kaatopaikalle.
Joki kirjoitti jotta kallista kuskata mineriitti pois. Maksoi tuo 20 e peräkärrykuorma kun kolme vuotta sitten vein kaatopaikalle.
Re: Mineriitin taakse kurkistaminen
Mitä tuohon seinärakenteeseen tulee, niin seinä on voitu toteuttaa monella eri tavalla. Joko taustalla vanha ulkovuoraus puruseinällä, tai vinolaudoitus ilmaraolla ja puruseinällä. Silloin rakenne on usein toiminut hyvin. Kaikista pahin tilanne on 60-luvun seinässä, jossa ilmarakoa ei ole ja on käytetty lasivillaa. Silloin seinä on 100 % varmuudella infektoitunut kosteuden seurauksena.
Mineriitin kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä talokaupassa ostat mineriittikuoren sisällä olevan talon, mikä saattaa olla aivan toisenlaisessa kunnossa kuin ulkokuori. Joko loistavan hyvässä tai todella huonossa. Mineriitti on pirullinen materiaali juuri tästä syystä.
Mineriitin jätteenkäsittelymaksut eivät ole kalliita. Mineriitti luokitellaan asbestipitoiseksi vaaralliseksi jätteeksi, eli se on toimitettava jäteasemalle erilliskeräyksenä. Maksu oli muistaakseni 100 euroa/m3, mihin menee ohutta mineriittilevyä noin 250 m2 alueelta. Pienessä omakotitalossa mineriittiä on ehkäpä sata neliötä. Purkutyö sen sijaan on syytä teettää, eikä riskeerata asbestilla omaa terveyttä. Purkutyö on kallista.

Kyllä ne mineriitit saa ehjänä irti, eivät vaan kestä yhtään vääntöä. Itse yleensä ensin yrittänyt vähän tasapäisettä ruuvarilla taitella naulan kantaa esille, kunnes saa sivuleikkurit väliin ja pääsee niillä varovasti kääntämään ja nitkuttelemaan. loput hyvin varovasti vasaralla vääntämällä.
Pitää vaan tietää että mineriitin takana ei vääntökohdassa ole tyhjää, muuten menee vasara "läpi".
Useesti noita irrottanut, kun on pitäny seiniin jtn kiinnitellä.
Pitää vaan tietää että mineriitin takana ei vääntökohdassa ole tyhjää, muuten menee vasara "läpi".
Useesti noita irrottanut, kun on pitäny seiniin jtn kiinnitellä.
Re: Mineriitin taakse kurkistaminen
hinnassa voi nähtävästi olla paikkakuntakohtaisia eroja. Turun seudulla pari kesää sitten 8x9 talosta puretun mineriitin jätemaksu oli n.900 euroa. Tonnihinta oli 180 euron luokkaa. Meillä tosin oli sitä isoa levyä (n.600x2700x5) joka oli rimoilla vanhan panelivuorauksen päällä. Lavalla ei saanut olla mitään muuta, kuin mineriittiä ja se vietiin ihan normi kaatopaikalle siellä erikseen osoitetulle paikallekoppelo kirjoitti:Mineriitin jätteenkäsittelymaksut eivät ole kalliita. Mineriitti luokitellaan asbestipitoiseksi vaaralliseksi jätteeksi, eli se on toimitettava jäteasemalle erilliskeräyksenä. Maksu oli muistaakseni 100 euroa/m3, mihin menee ohutta mineriittilevyä noin 250 m2 alueelta. Pienessä omakotitalossa mineriittiä on ehkäpä sata neliötä. Purkutyö sen sijaan on syytä teettää, eikä riskeerata asbestilla omaa terveyttä. Purkutyö on kallista.
Re: Mineriitin taakse kurkistaminen
Hinnassa tosiaan voi olla isoja paikkakuntakohtaisia eroja, ihan sillä perusteella laskutetaanko tonnihintaa vai kuutiohintaa. Mineriitti on hirmuisen raskasta tavaraa, mutta levyjen tilavuus on todella pieni. Kuutiohinta on ymmärrettävä myös siitä syystä, että suurin osa asbestijätteestä on pakattu jätesäkkeihin, asbestifirmojen purkamia putkieristeitä, eristelevyjä, ym massoja. Niissä taas paino on pieni mutta tilavuus suuri.
Säästöä voi syntyä jopa siitä että vie asbestierän naapurikunnan jäteasemalle, jos siellä on erillainen hinnoitteluperuste. Asbestijätteen asiallinen käsittely on erittäin tärkeätä, joten hintoja ei kannata pelätä.
Asbestijätettä ei tosiaan kipata teidän kunnassakaan kaatopaikalle, vaan kyseinen kasa on saattanut olla vain välivarasto. Siitä pienet erät sitten lastataan uudelleen isolle lavalle ja kuljetetaan eteenpäin. Käsittääkseni kaikki Suomen asbestijäte kuljetetaan yhteen loppusijoituspaikkaan. Muistelisin että se on jossakin Uudellamaalla lähellä vanhaa Mineriittilevytehdasta.

Seinässä on oheisen kuvan kaltainen rakenne:koppelo kirjoitti:Mitä tuohon seinärakenteeseen tulee, niin seinä on voitu toteuttaa monella eri tavalla. Joko taustalla vanha ulkovuoraus puruseinällä, tai vinolaudoitus ilmaraolla ja puruseinällä. Silloin rakenne on usein toiminut hyvin. Kaikista pahin tilanne on 60-luvun seinässä, jossa ilmarakoa ei ole ja on käytetty lasivillaa. Silloin seinä on 100 % varmuudella infektoitunut kosteuden seurauksena.

Eli onkohan tuo nyt sitten hyvä vai huono rakenne...
Kuntotarkastuksessa kuitenkin maininta, että tuuletusrakoa ei olisi mineriitin ja vinolaudoituksen välissä, vaikka tuossa kuvassa on rimoitus.
Re: Mineriitin taakse kurkistaminen
Tuo seinä on vaihtoehdoista: vinolaudoitus ilmaraolla ja puruseinällä.
Ei pahimmasta päästä, jos tuuletus on vain toiminut kuten kuvaan on piirretty.
Mutta se ei vielä takaa että vaurioita ei olisi. Ohut rimoitus + ruttuinen pahvi heti mineriitin takana on saattanut myös tukkia ilmaraon, jolloin pahvi on ohjannut levyjen taakse valuvan veden purueristeisiin. Tai pahvien saumat on voitu tehdä väärinpäin - vastakarvaan. Sitä emme voi tietää.
Onko mineriittilevyt isoja, noin 60 * 300 cm? Vai aivan pieniä?
Kuvassa minulla pistää silmään sokkeliin kirjoitettu maininta "lastulevy 5 cm". Onko paksu lastulevy upotettu betonivaluun, vai mitä ihmettä??

Korjataanpa nyt tämä. Suomessa on tällä hetkellä lukusia entisiä kaupungin/kunnan kaatopaikkoja, joita ajetaan alas/suljetaan. Niillä vastaanotetaan edelleen jätettä entiseen malliin, mutta ko. paikat toimivat ns. siirtokuormausasemina, eli jäte kuljetetaan noista paikoista sitten joko toimintaa jatkaville kaatopaikoille tai suoraan esim. polttolaitoksille. Näillä "välivarastokaatopaikoilla" on oltava määrätyt vastaanottoalueet asbestille, jos asbestijätettä siellä vastaanotetaan. Kaikkialla asbestivastaanottoa ei ole.koppelo kirjoitti:Asbestijätettä ei tosiaan kipata teidän kunnassakaan kaatopaikalle, vaan kyseinen kasa on saattanut olla vain välivarasto. Siitä pienet erät sitten lastataan uudelleen isolle lavalle ja kuljetetaan eteenpäin. Käsittääkseni kaikki Suomen asbestijäte kuljetetaan yhteen loppusijoituspaikkaan. Muistelisin että se on jossakin Uudellamaalla lähellä vanhaa Mineriittilevytehdasta.
Asbestia "ajetaan penkkaan" nykyisillä (toimintaa jatkavilla) kaatopaikoilla. Tiiviisti pakattu asbestijäte ajetaan kaatopaikalla tiettyihin (ympäristöluvassa määriteltyihin) paikkoihin, jossa se peitetään välittömästi.
Uudellamaalla asbestijätettä viedään Ämmässuolle, Hämeessä Kiimassuon, Kujalan ja Karanojan kaatopaikoille (nämä nyt ulkomuistista, Uudellamaalla on muitakin toimijoita kuin HSY). Esimerkiksi Kiertokapulalla on ollut Hyvinkäällä suuri kaatopaikka, johon ei enää ajeta jätettä ollenkaan, kaikki kuskataan Hämeenlinnaan.
Kestopuun murskaus ja poltto on Suomessa aika keskittynyttä, ongelmajätteiden käsittely on muutenkin keskittynyt pääasiassa Ekokemille, toki ulkomaillekin niitä viedään. Muutoin liki kaikkia jätejakeita käsitellään lähes kaikissa nykyaikaisissa "jätteenkäsittelykeskuksissa" eli kaatopaikoilla.
Re: Mineriitin taakse kurkistaminen
Saatiin irroitettua mineriittilevyt ehjänä seinästä naulojen kannasta hohtimilla vetämällä.
Mineriittien saumoissa oli kaikissa bitumikaistat ja ruskea paperi alla. Paperin alla oli vinolaudoitus, joka näytti täysin terveeltä. Yhdellä seinällä paperi oli kastunut joskus. Märkä se ei enää ollut, mutta juovat olivat jääneet paperiin ja vinolaudoituksen naulan kannat olivat ruosteessa. Laudat tästäkin huolimatta täysin kovaa ja tervettä puuta, joten hyvälle näytti.

Otettiin mineriitit pois, alla oli täysin terve vaakaan asennettu ulkolaudotus, jonka olisi voinut puhdistaa ja maalata. Asennettin kuitenkin uusi laudotus vanhan päälle, väliin jäi ilmarako.