Valmistuneesta projektista luopuminen

[akim]

Siis onko asunto jo myyty? Mä vaan edelleen funtsin, että miten myyntivoittoa tekee kantakaupungin kaksiota vastaavan määrän remontilla. Siihen päälle vielä tarvikekulut, niin en mä vaan ymmärrä. Vaikka tekisi kaiken itse. Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen kun kaksiot ei ole mitään ihan halpoja kantakaupungissa..

[Laurakaisa]

Tää on kyllä tosi mielenkiintoinen aihe ja keskustelu, kiitokset aloittajalle ajatusten herättämisestä! Tästä ketjusta näkee hyvin sen, miten jokaisella meistä on vähän eri tulokulma siihen omaan mörskään ja sen remppaamiseen.

Meillä on tehty se ratkaisu, että muutettiin Helsingistä tänne vähemmän ruuhkaiseen Suomeen, pikkukaupunkiin lähemmäs sukua ja mökkiä ja kavereitakin. Kahdelle pikkukaupunkilaiselle se oli täysin oikea ratkaisu - Helsinki on minusta hyvässä mielessä pikkukaupunki vain jos asuu kantakaupungissa, ja vaikka kahdestaan koirankoppiyksiöissä pärjäsikin ongelmitta, uumoiltiin että mahdollisen jälkikasvun kanssa saattaa kotona viihtyä enemmän ja sitten olisi kiva, jos kaikki mahtuisivat sinne kotiin kunnialla. Minulle "oikea kunnon talo" on aina ollut rintamamiestalo, jossain aiemmassa ketjussa taisin tästä kertoakin että lapsuudenkotini eli 80-luvun uusi talo oli aina vähän sellainen epätalo ja mummon ja ukin rintsikka se kunnollinen talo, jossa oli niitä tiloja joita elämiseen tarvittiin. Kuten pottukellari ja vintti aarteiden säilyttämiseen...

Meillä oli lopulta aika selvät sävelet talon oston suhteen - sen piti olla ns. ruutukaava-alueella eli kävelymatkan päässä keskustasta, niin alkuperäiskuntoinen kuin mahdollista ja samalla kuitenkin täysin asuttavassa kunnossa, että pikkuhiljaa remontointi onnistuisi. Aikaisemmista kohtuuvaatimattomista tai suorastaan surkeista asumismuodoista johtuen kummallakaan ei ollut mitään kauhean suuria vaatimuksia tuon alkuperäiskunto versus asuttavuus - akselin suhteen, kunhan nyt perushommat toimisivat eli pyykkiä voisi pestä ja itsekin suihkussa käydä ja ruokaa laittaa. Napakka talo 1300 neliön omalla tontilla, 15 min kävelymatkan päässä Mikkelin torilta löytyi, sinne muutettiin. Samalla rahalla olisi saanut koirankoppiyksiön Kalliosta. Joka päivä erilaisia tarinoita täältä lukiessa jaksan edelleen olla hissukseen kiitollinen siitä, että oli malttia odottaa ja etsiä kunnollista ja itselle sopivaa taloa - siinä on varmasti säästänyt eniten sekä rahallisesti että omien voimavarojen suhteen.

Meillä olisi voinut olla tuossa kohtaa se ajatus, että tehdään heti valmista kun on lapsi tulossa ja sen jälkeen aika kortilla, mutta ei tehty. Ensimmäiseen puoleen vuoteen taidettiin purkaa saunasta paneelit ja maalata anopin kanssa yläkerran seinät ja katto. Sitten oltiinkin vauvalomalla pitkälle kevääseen. Vuosi asumisen jälkeen oli siirrytty öljystä maalämpöön, tehty sauna melkein ja aloitettu kellaria vähän ja siivoiltu ja laitettu etupihaa. Kellariremontti on edelleen hyvin pahasti kesken eikä varmasti valmistu tällä vauhdilla ennen maaliskuuta, jolloin seuraavaa lasta odotellaan saapuvaksi. Silloin piti valmiina olla myös keittiö, mutta enpä ihan usko että sitä on ehditty siinä vaiheessa edes aloittaa.

En kiellä, etteikö aika monta kertaa olisi tullut mieleen, että astianpesukone olisi aika kiva. Tai että olohuoneen karvatapetit on aika rumat. Tai että pyykinpesu ja -kuivatus olisi ihan hyvä saada jonnekin muualle kuin huushollin paraatipaikalle. Mutta jos näitä aatoksia vertaa siihen, että meillä kummallakaan ei ole tällä hetkellä varmasti sellaista tilannetta, että talo aiheuttaisi pahempaa ahdistusta tai muuta henkistä tai fyysistä kiristystä, tapaamme säännöllisesti perhettä ja ystäviä, nukumme 8-9 tuntia yössä ja muistamme molemmat, milloin tytär oppi konttaamaan, ovat nuo elämän epämukavuudet aika helposti siedettäviä.

Kuten villelap totesi, kaikki on lopulta kiinni omista valinnoista. Meillä on vain pikkuisen pienemmät asumiskulut kun ketjun aloittajalla, suureksi osaksi siksi että halusimme mieluummin maksaa lainaa mahdollisimman paljon pois nyt kun korot on alhaalla. Minä olen töissä ja kiistatta hyvin palkattu, puoliso yhtä aikaa työtön, opiskelija ja hoitamassa lasta kotona, eli keskivertotulot ovat ehkä sen kahden koordinaattorin luokkaa mutta menot toisaalta varsin pienet - töiden ja koulun lisäksi ollaan lähinnä kotona ja touhutaan lapsen kanssa. Remonttia tehdään pitkälti olemassa olevaa säästäen tai käytettyä tavaraa sieltä sun täältä haalien. Ehkä tärkein asia on kuitenkin se, että sekä oma elämä että oma talo kaikkine karvatapetteineen ja keskeneräisine kellareineen tuntuvat omilta, oikeilta ja sopivilta.

Ja jos näin ei ole, on minusta ehdottoman fiksua ja itselle rehellistä tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka vievät siihen omempaan, oikeampaan ja sopivampaan suuntaan.

[Hower]

Onhan tuo helevetin hienosti tehty talo myynti-ilmotuksen perusteella.

[subdependent]

Onhan tuo helevetin hienosti tehty talo myynti-ilmotuksen perusteella.

Kiitos! Ja ei tosiaan ole myyty vielä.

[akim]

Hieno on asunto tosiaan. Hintaluokkakin sellanen ettei ostajalle ole sadasta tonnista kiinni, joten isoa voittoakin voi tehdä jos sopiva ostaja löytyy.

[villelap]

On kyllä hieno asunto. Ymmärsin asian hiukan väärin aluksi, kun luulin, että olette remontoineet kolmasosan talosta jonka omistatte ja jäljellä olisi vielä 2 kolmasosaa. Olettekin remontoineet kokonaan asuntonne. Ette asukaan omakotitalossa.

[KariFS]

Onnea valitsemallanne tiellä. Hyvä diili jos olette niin edullisesti saaneet tuon hankittua ja korjattua että tuosta (täkäläisittäin huimaavasta) hinnasta jää plakkariin kaksion verran. Jos katselin oikeata kämppää. Meidän kylältä taitaisi saada etuovi.comin kalleimman omakotitalon ja kesämökin tai pari järven rannasta yhteensä tuolla hinnalla Mutta täällähän budjataankin ihan skutsissa, Tampereelle puoli tuntia autolla tai 45 minuuttia dösällä Toki alle kilometrin säteellä on valintamyymälät, ärrä, parturit, pankit, pizze- ja kepappeeria, grillikioski, tori, kodinkoneliike, autokorjaamo, urheiluvälinekaupat ym asiat, valinnanvaraa vaan ei kovin paljoa.

Toisaalta sitten ei täällä hinnat niin kovin paljon nousekaan, ja kauppa käy toooosi hitaasti, ainakin mitä netistä katselee. Että siinä mielessä tässä ollaan vähän niinkuin naimisissa tämän kämpän kanssa itsekin. Jotkut talot sitten taas menee "tiskin alta" niin etteivät edes tule mihinkään ilmoituksiin.

Mutta oikeassa olette, ei asumisen takia kannata liian tiukille taloutta vetää. Varmaan ihan hyvä ratkaisu, ja voinen tunnustaa että vastaava ratkaisu on käynyt itselläkin mielessä välillä

[Ketsuppitahra]

Mä luopuisin mielihyvin omasta proggiksestani ihan sama olisko valmis vai ei jos tästä sais jotain voittoa

Harmillista kyllä, tää on niin pahasti kesken että ei tätä voi myydä, siis käytännössä kai vois tässäkin kunnossa mutta epäilen saisko edes omiaan pois että sais velat maksettua. Siihen asti ollaan tän torpan panttivankeina, että tän saa jotenkin kursittua sellaiseen kuntoon ettei ostajat käänny kauhuissaan jo ovelta...

Bottom line itsellä on se, että kyllähän tässä ihan mielellään asuu eikä mun boheemia silmää haittaa se, että koko torppa ja piha! on yhtä työmaata. Lapsiakaan ei ole. Asumiskulutkin (lainat ja juoksevat kulut) on kohtuulliset olosuhteet huomioonottaen. Ainoo mikä tänä vuonna herätti oli, että puoliso jäi työttömäksi ja itselläkin liippas 50/60 noi YT:t just tänä vuonna että alkoi kyllä hirvittää tää koko tilanne, velan määrä ja kämpän kunto. Jos mäkin olisin jäänyt työttömäksi niin voi pojat.

Nää on ihan hyviä juttuja itse kunkin miettiä.

[JukkaK]

Upee on kämppä juu. Toivottavasti löydätte ostajan joka osaa arvostaa!

Siihen kun sitten pukkaa esittelyyn joku neropatti että "voisko tuohon lattiaan laittaa jonkun laminaatin tai parketin ja voisko nuo tapetit maalta valkoiseksi"

Hienosti on siinä naapurissa sata vuotta tuoreempi käsitys "kauniista talosta" aah niin ihanan järkyttävää!

Mutta onnea matkaan ja rohkeasti eteenpäin! Ei kannata jäädä sitä elämää "odottelemaan tai siirtämään". Kun ei tulevasta tiedä, niin pahimmassa tapauksessa sitä "sitten kun" päivää ikinä tulekaan... Uusia vanhoja taloja sen sijaan tulee joka päivä!

[JukkaK]

ja vielä sen verran että on samansuuntaisia kokemuksia juu. 90-luvun lopulla kovan etsimisen jälkeen löydettiin "iso unelmien talo" maalta isolla tontilla, 30km kaupungista. 70-lukulainen oli ja remonttiakin kaipaili. Puolenkymmentä vuotta myöhemmin alkoi olla kaikin puolin OK. No sitten pukkas noita lapsia ja vaimo jäi kotiin. Toisen lapsen jälkeen kyllästyi pukkaamaan lastenkärryjä pari kilometriä soratietä eteenpäin ja taas takasin. Sitten kun mietittiin vielä minkälainen autoralli syntyy kun lapset lähtee päiväkotiin ja molemmat kuljetaan kaupungissa töissä, huhhuh... Päätös takaisin kaupunkiin muuttamisesta synti hyvin pian vaikka talosta olikin haikea luopua, kun olihan siellä unelmien uus iso keittiö ja uus vuolukiviuuni ja koirilla tilaa temmeltää pihalla.

No myynti venyi pitkäksi ja hintaakin jouduttiin laskemaan. Homma ei näyttänyt etenevän niin tehtiin radikaali liikku ja muutettiin kaupungin vuokra-asuntoon suoraan keskustaan. Talo jäi "viikonloppuasunnoksi". Keskusta-asumiseen ihastuttiin myös hyvin pian kun kaikki palvelut oli kävelymatkan päässä. Mahtavaa oli sekin että jos oli joku paikka rikkin niin ei muuta kun soitta vuokrayhtiöön ja kohta tuli joku ukko korjaamaan. Täältä ei lähdetä ikinä!

No kohta sitten alko kuitenkin kutkuttelemaan ostaa oma kämppä. Etsittiin rivaria tai kerrostaloa jossa ei tartte tehdä mitään. Kriteerinä oli oikeastaan vain max. n. 2-3km keskustasta. No pitkällisen kiertämisen jälkeen alkoi näyttää siltä että kaikki kiinnostavat vaihtoehdot oli meille vähän liian kalliita. Eräänä päivänä siiten vaarista aika jätti ja perinkunta laittoi tämän aika keskeisellä alueella olevan mummolan myyntiin. Joskus silloin 10v. aiemmin oltiin salaa tästä tai jostain vastaavasta jo haaveiltu. No yllättäen samaan aikaan saatiin myytyä se edellinen talo sieltä maalta, niin sitten päätettiin hullun rohkeasti ostaa torppa pois vaikka luvassa olikin isot remontit. Mutta nehän olis helppo tehdä nopeesti pois kun asuu siellä vuokralla... juupa juu

Samalla "hulluudella" otin 4 vuotta sitten silloisesta "hyvästä ja varmasta työstä" loparit ja lähdin hoitovapaan kautta yrittäjäksi. Sitten iskikin taantuma ja elo meni pariksi vuodeksi tosi tiukalle, mutta hetkeäkään ei siltikään kaduttanut kun elämisen laatu oli rahahuolista huolimatta parempaa kuin aiempi työhönsä kyllästyneenä "hyvätuloisena". Viime vuodenvaihteessa sitten taas tuuli kääntyi ja taas ollaan virtaa täynnä "hyvässä palkkatyössä". Alkuvuodesta oli vaimo puolestaan saanut töistään tarpeekseen ja pitkän mietinnän jälkeen kysyi multa että saako ottaa loparit. Myönsin luvan samalta istumalta kun minulla kuitenkin oli taas vakaat tulot. Vaimo otti loparit ja jäi vuorostaan kotiin mietiskelemään miksi isona alkais ja päätyi sitten lopulta opiskelemaan ihan uutta alaa. Ja lapset tykkää kun äiti on koulun jälkeen kotona!

Tässä sitä sitten nyt ollaan, pankin torppareina pienehkössä "unelmatorpassa" kaupungin kupeessa. Minä töissä ja vaimo opiskelemassa, molempien burnoutin uhat takana ja lapsetkin viihtyy eikä tarvi yhtään "hullua" liikkua katua!

[Labyrint64]

Parhaita keskustelusäikeitä sitten remonttiväsymyksen...

Meillä elämät oli eri paikkakunnilla ja kun lopulta saimme itsemme samalle paikkakunnalle oli varmuus yhteiselosta ja asunnon hankinta edessä. Lapsuudessa asuttiin kerrostalossa, rivarissa kuin omakotitalossakin. Kun näki vanhempien vuosikymmenten remontin ja miten se ei meinannut valmistua ikinä - vannoin etten lähde samalle tielle - ja sillä tiellä ollaan.

Meillä uudet asunnot eivät tulleet kyseeseen ja syynä oli etäisyys työpaikoille. Uudet asuntoalueet oli järestään laitakaupungilla joka edellyttäisi kahta autoa. Auton ylläpito ei tunnetusti ole halpaa lystiä joten sillekin piti laskea jokin hinta. Noin 30km päässä keskustasta olisi löytynyt todella hienoja taloja, valmiita ja isolla tontilla. Ei muuta ongelmaa kuin se jokapäiväinen kaahaaminen valtatietä edestakaisin. Lapsia ajatellen ei kivaa koska koulumatkat venyisi kohtuuttomiksi.

Käytetyn omakotitalon hankinta jäi siis ainoaksi vaihtoehdoksi. Budjetti oli mikä oli ja kun tutustuimme budjetin ylärajoilla oleviin taloihin niin huomasimme että kaikki näyttivät "ihan kivoilta" mutta käytännössä olivat remontin tarpeessa. Kun sitten löytyi torppa jossa keittiö oli kultaiselta 70-luvulta ja seinissä aivan karseet tapetit - oli valinta helppo. Ei itkettänyt lekalla hakata haisevia kaappeja alas seiniltä ja moottorisahakin tuli tutuksi.

Muutama ylläri paljastui ja budjetista raapaistiin kymppitonni siihen. Olis sille ollut käyttöä muuallakin Pikkuhiljaa taloa on rempattu ja hiukan harmittaa että homma etenee niin hitaasti. Toisaalta rakastan sitä tunnetta kun on aikaa vertailla tarjouksia, tutkia huutonettiä ja myyntipalstoja ja ostaa sieltä mistä halvimmalla saa. Alkuvaiheessa kun tarvittiin paljon rakennustarvikkeita ja työkaluja - tuli niitä haettua suoraan kaupasta ja ihan törkeillä hinnoilla, vaikka alennuksia muka laskettiin.

Itselleni käsillä tekeminen on periytynyt suvussa ja siksi on tärkeää että minulla on paikka jossa hitsata, maalata ja porailla. Aika monella asuinalueella oli tontit niin ahtaita että ei oikein kehtaisi joka toinen ilta rälläkällä rämäyttää putkea pätkiksi mutta meidän tontilla kehtaa. Funtsittiin sitäkin että onko kiva viettää grillibileitä tontilla jossa naapurin ikkunat tuijottaa suoraan omalle terassille. Kasvimaan pito on rouvalle tärkeää joten semmoisen mahtuminenkin piti huomioida.

Tuo talon remontti on kuitenkin asia jonka soisin olevan ohi. Ei se niin kivaa ole. Toki - nyt on oppinut paljon ja näkee että kyllä sitä näköjään valmistakin saa aikaiseksi mutta mieluummin keskittyisin vaikka harrastuksiin, kavereiden ja ystävien tapaamiseen sekä perhe-elämään. Ehkä siksi olemmekin ottaneet remontin etenemisen vähän rennommin ja tehdään sitten kun huvittaa.

Asia joka itseä inhottaa on kaiken tekeminen parhaalla tavalla. Siksi ärsyttää jo ennalta se että seuraavan huoneen remontin yhteydessä täytyy sinnekin vetää siis uudet sähköt, varmistaa lattian tukevuus levyttämällä, jne... vai oikaisisiko sittenkin jättämällä vanhan lattian alle ja laittamalla vain uutta päälle? Säästäis eristeissä, levytyksissä, työssä. Toisaalta lattia olisi varmasti kylmempi kuin eristämällä kunnolla.

Ainiin, myisin heti jos joku ostaisi summalla jolla saataisiin kaikki omamme pois ja velat maksettua.

[Tyyppi]

Seurailen satunnaisesti Kauppalehden Asunnot ja Kiinteistöt keskustelupalstan "Poimintoja hauskoista asuntokohteista - tyhmä maksaa liikaa" -ketjua. Tämän ketjun huusholli on näköjään päässyt jo sinne. Ilmeisesti ei siis vielä kauppa ole käynyt. Niinhän se menee, että alkuperäinen pyyntihinta ei välttämättä ole lopullinen myyntihinta.

Ilmeisesti remontin tekijät eli asunnon myyjät kauppaavat asuntoa itse. Aikoinaan kun omaa kerrostalo-osakettani kauppasin, huomasin ihmeekseni, että ihmiset mieluummin tekevät kauppaa välittäjän kautta kuin suoraan myyjän. Se se on ihme juttu!

[maalaistallukka]

Minäkin sattumalta törmäsin tähän asuntoilmoitukseen tänään ja muistin heti että olin joskus lukenut ko. asunnosta tämän ketjun ja pitihän se täältä kaivaa esiin. Hienoltahan tuo näytti, en voi moittia työn laadun jälkeä ainakaan kuvien perusteella. Sitä vaan kyllä jäin miettimään, että se ostaja jolla on tuommoinen summa pistettävänä asumiseen ja haluaa asua kerrostalomaisesti Helsingin kantakaupungissa (tosin jota Hermanni ei ole, vaikka kaupunkimaisen kaupungin sisällä toki vielä kumminkin) niin tolla rahalla valinnan varaa on kyllä muissakin kaupunginosissa aina Eiraa myöten. Siinä mielessä ja nykyinen taloussuhdanne huomioon ottaen myyntiaikaa varmasti saa varata ja todennäköisimmillään hintajoustoakin, luulemma.

[JukkaI]

Todella mukavaa luettavaa tämä ketju. Itse ylipuhuin perheeni muuttamaan Helsingistä maaseudulle Riihimäkeen. Elämäni paras päätös! Alueella hemmetin paljon parempi kasvuympäristö ja koulut. Terveyspalvelut ihan eri planeetalta verrattuna HUS-palveluihin. Oma piha ja luonto. Vaimolle selling point oli se, että 45min stokkan hulluille päiville; ei paha sekään. Töitä on lähialueella ja nykyisin otsa on aina hieman rypyssä kun on palaveri Helsingissä.
Stadilaisena kuitenkin ankkuri on vielä Helsingissä, eli venepaikka Kulosaaressa