Muutama kysymys kokeneemmille

Juuri ostanut rintamamiestalon? Aikeissa hankkia rintamamiestalo? Mitä pitäisi ottaa huomioon?
Vastaa Viestiin
Sirputin
Jäsen
Jäsen
Viestit: 24
Liittynyt: Su Maalis 13, 2011 22:18
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Muutama kysymys kokeneemmille

Viesti Kirjoittaja Sirputin »

Käytiin katsomassa erästä todella hienoa hirsitalokohdetta, huonejako olisi lähestulkoon unelma (ruokakomeroa ei ole mutta siitä voin tinkiä...), hintakin sopivalla tasolla ja sijainti erittäin hyvä ellei täydellinen. Mutta koska olisimme muuttamassa taloon, jollaisessa asumisesta kummallakaan ei ole kokemusta niin tahtoisinkin kysellä muutamaa asiaa täältä hieman kokeneemmilta.

Talo ei ole rmt, mutta toivon kysymysteni kuitenkin sopivan tälle palstalle. Kohde on rakennettu 30-luvulla ja edelliset isommat remontit on tehty 70-luvulla. Eli paljon alkuperäistä on jäljellä ja pääosin vielä käyttökunnossa.

Talossa on yhteensä kuusi tulisijaa, joista yksi leivinuuni/puuliesi alakerrassa, toinen puuliesi yläkerrassa ja varaava takka yläkerrassa, muut kolme pönttöuuneja. Päällisin puolin siistejä ja olleet lämmityskäytössä vielä viisi vuotta sitten, sen jälkeen satunnaisesti lämmitetty. Nämä muodostavat siis talon lämmitysjärjestelmän. Tähän asti on eletty mukavasti taloyhtiön kaukolämmöllä joten totuttautumista puulämmitteiseen talouteen siirtyminen varmasti vaatii, enkä kovinkaan mielelläni talon lämmitysmuotoa lähtisi muuttamaan jos se on lähes 80-vuotta toiminut hyvin. Mieluummin muutan omaa asennettani asumisen helppoudessa. Vuosittaisen puumäärän pystyn varmasti kysymään edelliseltä asukkaalta, välittäjä ei osannut asiaan sanoa mitään. Omaa metsää ei valitettavasti ole, joten ostopuun varassa tultaisiin olemaan. Kuinka paljon työtä teettää puulla lämmittäminen? Jokapäivä puita sisälle ja aamuisin tulia uuneihin, pysyisikö vähemmällä käytöllä olevat huoneet (vierashuone jne) peruslämmöllä vai kannattaako nekin lämmittää päivittäin?

Sauna sijaitsee piharakennuksessa ja sen päässä myös talon ainoa hotelli helpotus ulkohuussin muodossa. Vaikka en mitään kotikylpylää haluakaan, toivoisin silti saavani edes vessan ja suihkukaapin talon sisälle ja niille olisi oiva paikka tällä hetkellä kylmänä tilana olevassa varastossa. Mutta mites tämän tilan lämmitys kun ei taida viereisten huoneiden uuneista olla apua? Lattialämmitys olisi luksusta mutta ei mitenkään pakollista, pääasia että tila pysyy lämpöisenä. Viemäri taloon onneksi tulee, eri asia on saako sen järkevästi tämän tilan alle, tällä hetkellä tulee vain talon toiseen päähän keittiöön (kuten myös vesikin), eikä sen välittömässä läheisyydessä ole tilaa, jonne voisi kylpyhuoneen laittaa.

Talon kivijalassa on halkeamia, välittäjä sanoi talon olevan pilareiden päällä ja nämä halkeamat ovat niiden välissä olevassa täytteessä. Eli ilmeisesti ei ole mitään vaarallista ja korjattavissa?

Katto näyttää maasta katsoen siistiltä, pitäisi olla 50- tai 60-luvulta, peltiä (ja kauniin vihreä). Mutta rikkinäisiä kohtia tai ruostetta ei ole näkyvissä ja vinteilläkään ei mitään huolestuttavaa näkynyt. Vaihdettava kuitenkin lähiaikoina vai mitä täällä ollaan mieltä?

Muitakin mietityttäviä juttuja on mutta nämä on näin päällimmäisenä mielessä. Tällä hetkellä tuntuu, että jos saa tuon wc/kylpyhuone-asian ratkaistua ja jonkun vanhoja taloja tuntevan mukaan katsomaan taloa ja sanomaan painavan sanansa niin voisi tarjouksenkin jo jättää, nykyinenkään asunto ei jättänyt ensinäytön jälkeen näin hyvää tunnetta kuin tuo talo.
Ilman haaveita ei voi olla päämäärää, jonka toteutumista odottaa joka päivä.
Avatar
J&J
Jäsen
Jäsen
Viestit: 288
Liittynyt: La Elo 06, 2005 10:37
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Re: Muutama kysymys kokeneemmille

Viesti Kirjoittaja J&J »

En osaa sanoa muista kuin noista lämmityksistä. Ja jos ne on suurin murhe niin anna mennä vaan :wink:
Meillä jaksettiin "käyttämättömiä" huoneita alkuun etupäässä lämmittää tulisijoilla, mutta nykyään on mennyt siihen että pattereilla pidetään peruslämpöä näissä huoneissa. Eli aktiivisissa asuintiloissa meillä on huonelämpö talvella 16-20 astetta (riippuen säästä, pakkasilla ei henno pyrkiä sähköllä kovinkaan suuriin lämpötiloihin, ja noihin lämpötiloihin oikeasti tottuu), ja tätä lämpöä pidetään yllä etupäässä pattereilla. Pattereina meillä on sellaiset kaupan öljytäytteiset "irtopatteri" jotka saa seinäänkin kiinni. Näitä on siis kaikissa huoneissa.Tätä lämmitystä tuetaan tulisijoilla. Huoneet joita ei niinkään käytetä, pidetään pattereilla sitä +5-10asteen peruslämpöä ja tulisijoissa toisinaan tulta.
Patterit ollaan jo suurimmaksi osaksi laitettu todella pienelle/pois kaikista huoneista.
Sen verran tällainen lämmitysmuoto vie sähköä, että olohuoneen puretulle (ei meidän toimesta!) tulisijan paikalle ollaan suunniteltu varaavaa takkaa, että vastaavien edellistalven kaltaisten pakkasten huippuja voisi tasata puulämmityksellä, ja puulämmityksessä on tunnelmansa muutenkin. Ostopuiden varassa olemme mekin.
Kellarin saunan eteisessä meillä on talven varalle pakkasvahti putkien takia, kuten perunakellarissa, jotka muuten menisivät pakkaselle.
Ja kerrostalosta mekin muutettiin, 20-luvulla rakennettuun hirsitaloon. Hyvin on mennyt, suihku ja lämminvesi tosin puuttu edelleen, mutta on sentään kellarisauna :mrgreen:
Alli
Jäsen
Jäsen
Viestit: 411
Liittynyt: Ke Elo 23, 2006 0:24

Re: Muutama kysymys kokeneemmille

Viesti Kirjoittaja Alli »

Sirputin kirjoitti:Kuinka paljon työtä teettää puulla lämmittäminen? Jokapäivä puita sisälle ja aamuisin tulia uuneihin, pysyisikö vähemmällä käytöllä olevat huoneet (vierashuone jne) peruslämmöllä vai kannattaako nekin lämmittää päivittäin?
Työn paljous riippuu monestakin asiasta, mm. säästä, uunien varauskyvystä, polttopuiden laadusta, ilman leviämisestä sisätiloissa, ulko- ja sisätilojen puuvaraston koosta jne. Meillä on noin 140 asuinneliön talo, joka on hyvin avointa tilaa ja päälämmityksenä on neljä uunia (kaksi pönttöuunia ja kaksi vuolukiviuunia, joista toinen on aika pieni). Kylmällä kaudella lämmitetään useimmiten kahta uunia joka ilta. Tosi pahoilla pakkasilla voi lämmittää neljääkin uunia, mutta sitä tapahtuu vain ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Me lämmitämme uunit vain iltasella kun tulemme töistä, koska emme jaksaisi herätä joka aamu puolitoista-kaksi tuntia aiemmin lämmittämään uuneja. Uunit pysyvät lämpiminä noin vuorokauden. Mutta merkittävä tasaaja mukavuudelle ja työmäärälle on ilmalämpöpumppu. Se tasoittaa lämmön kun uunien puhti iltapäivällä alkaa laskea. En kaipaa niitä pakkaskausien hyvin viileitä kotiinpaluita, kun on tosi kova kiire sytyttää uuneja. (Ja on meillä uudet sähköpatteritkin, mutta ne ovat käytössä vasta kun lämpö laskee reippaasti, tai kun laiskuttaa/olemme sairaita tms., tai kun olemme poissa kotoa pidempään.) Kannattaakin miettiä millä ja miten lämmitätte pakkaskaudella, jos olette vaikka kuumeessa/kylkiluu poikki/matkoilla tms.

Ja tietysti isossa talossa voi olla myös peruslämpöisiä tiloja.

Mekin olemme ostopuun varassa. (Metsääkin olisi, mutta ei täälläpäin Suomea.) Mutta toisaalta on helppo ostaa valmista halkoa ja paiskoa se vain liiteriin. Meillä on uusi, reilun kahden vuoden puut syövä liiteri suoraan ulko-ovea vastapäätä, pihatien toisella puolella (läheisyys vähentää työtä, samoin helppo täytettävyys). Sisällä on viikon varasto puille (jos sen on mahdollisuus olla isompi, niin aina parempi, sekin vähentää työtä ja stressiä), joten lämmintä puuta on aina saatavilla. Sisävarasto täydennetään talvisin aina lauantaina tai sunnuntaina, että työviikon aikana on helppoa polteltavaa.
Sirputin kirjoitti:Sauna sijaitsee piharakennuksessa ja sen päässä myös talon ainoa hotelli helpotus ulkohuussin muodossa. Vaikka en mitään kotikylpylää haluakaan, toivoisin silti saavani edes vessan ja suihkukaapin talon sisälle ja niille olisi oiva paikka tällä hetkellä kylmänä tilana olevassa varastossa. Mutta mites tämän tilan lämmitys kun ei taida viereisten huoneiden uuneista olla apua? Lattialämmitys olisi luksusta mutta ei mitenkään pakollista, pääasia että tila pysyy lämpöisenä. Viemäri taloon onneksi tulee, eri asia on saako sen järkevästi tämän tilan alle, tällä hetkellä tulee vain talon toiseen päähän keittiöön (kuten myös vesikin), eikä sen välittömässä läheisyydessä ole tilaa, jonne voisi kylpyhuoneen laittaa.
Jos se kylmän tilan varasto sijaitsee muurin vieressä, niin viereisen uunin lämmittäminen lämmittää varastoakin. Edellisiltä asukkailta voi tietysti kysyä asiaa. Voihan siihen varastoon laittaa patterinkin lattialämmityksen asemesta, jos haluaa vaikka yhden talven kokeilla miten lämmintä siinä tarvitaan. Jos talo on rossipohjainen, niin viemärit saa itsekin vedettyä helposti. Kaivamalla asennettavat on sitten työläämpi juttu, mutta saahan ne. Vesiputkien vetäminen on aina vähän haastavampaa, koska ne täytyy myös suojata jäätymiseltä. Mutta tuskinpa nuo mitään merkittäviä kynnyskysymyksiä ovat.
Sirputin kirjoitti:Talon kivijalassa on halkeamia, välittäjä sanoi talon olevan pilareiden päällä ja nämä halkeamat ovat niiden välissä olevassa täytteessä. Eli ilmeisesti ei ole mitään vaarallista ja korjattavissa?
Ei kuulosta vaaralliselta, mutta varmaan tarkistelette ne pilarit.
Sirputin kirjoitti:Katto näyttää maasta katsoen siistiltä, pitäisi olla 50- tai 60-luvulta, peltiä (ja kauniin vihreä). Mutta rikkinäisiä kohtia tai ruostetta ei ole näkyvissä ja vinteilläkään ei mitään huolestuttavaa näkynyt. Vaihdettava kuitenkin lähiaikoina vai mitä täällä ollaan mieltä?
Miksi korjata ehjää? Katsele vuosi ja päätä sitten. Ja voihan sen pellin vaihtaakin, se ei ole kalleimmasta päästä oleva remppa. Ehjä vesikatto on tärkeä.
Sirputin kirjoitti:Muitakin mietityttäviä juttuja on mutta nämä on näin päällimmäisenä mielessä. Tällä hetkellä tuntuu, että jos saa tuon wc/kylpyhuone-asian ratkaistua ja jonkun vanhoja taloja tuntevan mukaan katsomaan taloa ja sanomaan painavan sanansa niin voisi tarjouksenkin jo jättää, nykyinenkään asunto ei jättänyt ensinäytön jälkeen näin hyvää tunnetta kuin tuo talo.
Siinähän ne tärkeimmät tulivatkin: Jos saat jonkun vanhoja taloja tuntevan tarkistamaan talon rakenteet, niin se helpottaa ratkaisun tekemistä. Ja kodin pitää tuntua kodilta. Jos talo puhutteli sinua, niin kyllä se taitaa koti kohta olla. :-D

Onnea ja menestystä!
Alli
Kyllä nyt omalla pihalla nuotiopaikka pitää olla.
kakluuni
Jäsen
Jäsen
Viestit: 590
Liittynyt: To Tammi 10, 2008 0:25
Paikkakunta: Riihimäki
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Muutama kysymys kokeneemmille

Viesti Kirjoittaja kakluuni »

Hienoa, jos tuollainen kohde on löytynyt!


Mutta sitten se jäitä hattuun osio:


-miettikää rauhassa ja tutustukaa taloon huolellisesti. Tällä foorumilla on paljon aiemmissa ketjuissa hyviä vinkkejä, joita kannataa tarkistaa.

Talossa on ilmeisesti rossipohja, talon alle ryömintätilaan on päästävä katsomaan miltä näyttää. Jos välittäjä sanoo jotain pilareista, niin siihen en luottaisi, oman kokemukseni mukaan moni välittäjä puhelee niitä näitä.

- suihku- ja pesutilojen tekeminen vanhaan rakennukseen onnistuu, mutta on vaativaa ja kallista. Vaatii huolellisen vanhoja taloja tuntevan asiantuntevan suunnittelijan ja tekijän. En ole ammattilainen, mutta yhden suihkutilan vanhaan taloon "tyhjän päälle" tehneenä ja teetättäneenä voin sanoa, että aikaa ja rahaa palaa helposti kymppitonneja.Korostan vielä sitä hyvän suunnittelun tarvetta, huonolla suunnittelulla voi tössiä koko homman ja pilata talon.


- hienoa että talossa on tulisijoja, niiden toimivuus ja kunto kannataa tarkastaa ennen ostopäätöstä. Jos pelkillä puilla lämmittää, niin kovilla pakkasilla on lämmitettävä aamuin illoin,ennen töihin lähtöä ja heti töistä tullessa.On siinä hommaa kuuden uunin kanssa. Jos on viikonlopun poissa,ja vain puiden varassa niin on kylmä talo vastassa kovilla pakkasilla. En uunien ystävänä ja puulämmittäjänä halua mollata puulämmitystä, mutta muistuttaa vain realiteeteista, jotka eivät kovilla pakkasilla ole ihan yhtä tunnelmallisia kuin sisustuslehtien takkatulikuvat.

Onko talon ulkovuoraus alkuperäinen, onko laitettu lisäeristeitä, mitä ja minne? Nämä kannattaa selvittää.

Tässä jotain äkkiseltään.
Sirputin
Jäsen
Jäsen
Viestit: 24
Liittynyt: Su Maalis 13, 2011 22:18
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Muutama kysymys kokeneemmille

Viesti Kirjoittaja Sirputin »

Kiitoksia jo näistä vastauksista, toinen näyttö on jo varattu ja kysymys/selvityslistan kirjoittaminen aloitettu =)

J&J: Pattereita ei talossa tosiaan ole ensimmäistäkään eli nuo öljypatterit kuulostaa erittäin varteenotettavalta vaihtoehdolta. Olisipa tuolla edes kellarisauna, mutta se pihasauna on sen verran huonossa kunnossa että käyttämättä taitaa jäädä...

Alli: Talon uunit on jokainen eri huoneessa, paitsi olohuoneessa on kaksi (välistä purettu aikoinaan seinä) ja joka huoneen välillä ovet eli jos ei ovia pidä auki niin lämpökään ei liiku niin herkästi. Ilmalämpöpumppu on myös meillä käynyt mielessä =) Halkovarasto on onneksi piharakennuksessa ja lähimmästä ovesta on sinne kymmenisen metriä, yläkertaan puiden raahaminen tulee varmasti maistumaan puulta mutta eipä se elämä koskaan ruusuilla tanssimista ole.
Kylmä varasto ei ole muurin vieressä, lähin uuni taitaa olla kolmen metrin päässä viereisessä huoneessa joten tuskin auttaa paljoakaan, jos tilaan nykyisellään pääsisi lämpöä, olisi se hukkaan heitettyä, joten epäilen että tuonne ei pääse minkäänlaista lämpöä tällä hetkellä. Talossa on rossipohja, pitää vain selvittää kuinka pitkälle talon alla oleva kylmäkellari ulottuu, on meinaan betonista valettu, tosin sen kunnosta ei ole tietoa, joten jos on huonossa kunnossa voisi hyvinkin purkaa ainankin osittain putkien tieltä. (jos ei ole osa kantavaa rakennetta?)
Eipä se katto ykkösenä korjauslistalla olisikaan tällä hetkellä, jos ei vuotoja löydy, ja vastaava katto siihen laitettaisiin tilalle jos ja kun vaihdetaan.
Vielä kun löytäisi vanhoja taloja tuntevan ihmisen, kaikki remppamiehet, joita tunnen, ovat enemmän uuden kuin vanhan perään...

Kakluuni: Ryömintätilaan ei pääse kuin ehkä kolmasosaan tai korkeintaan puoleen talosta, autotalli ja kylmäkellari vie osan tilasta (toki nämä pääsee katsastamaan) ja loput on täytetty maalla.
Kylpyhuoneeseen olen valmis satsaamaan enemmänkin rahaa, ensinnäkin koska kyseessä on talon sisällä oleva tila, jossa tuodaan vettä (toivottavasti hallitusti) paikkoihin joissa sitä ei aiemmin ole ollut ja toinen syy on se, että vaikka olisinkin valmis saunomaan pihasaunassa, lämmittämään asuntoni itsekantamillani puilla ja tekemään ruokani puuhellalla, niin aamupissille mua ei ulkohuussiin saa pakkasilla =D
Sisustuslehtien takkakuvat ei onneksi ole mun ykkösjuttu, lähinnä tahtoisin vaalia jo toimivaa systeemiä, jos lämmitys ei toimisi niin se laskisi kiinteistön kiinnostavuutta. Tulisijojen ja hormien kunto tullaan toki tarkastamaan, monen muun asian ohella, ennen ostoa, tähän onneksi löytyy alan ihminen lähipiiristä.
Ulkovuoraus on alkuperäinen, ikkunat ja ovet samoin, jos niitä on vaihdettu niin korkeitaan 50-luvulla. Ikkunat ja ovet ovat kunnostamisen tarpeessa mutta omiin silmiin ei kuitenkaan vaihtamisen tarpeessa.
Ilman haaveita ei voi olla päämäärää, jonka toteutumista odottaa joka päivä.
Ensku
Jäsen
Jäsen
Viestit: 247
Liittynyt: To Elo 23, 2007 10:20
Paikkakunta: Keski-Suomi
Viesti:

Re: Muutama kysymys kokeneemmille

Viesti Kirjoittaja Ensku »

"Ryömintätilaan ei pääse kuin ehkä kolmasosaan tai korkeintaan puoleen talosta, autotalli ja kylmäkellari vie osan tilasta (toki nämä pääsee katsastamaan) ja loput on täytetty maalla."

Aika hankala juttu, jos on tuuletus estetty ryömintätilaan?? Toivottavasti ei näin kuitenkaan.. Ja milloin täytetty?

Puulämmityksessä on hommansa. Meillä vain kaksi pönttöuunia (olohuoneessa ja keskikerroksen mh:ssa) ja kellarin iso uusi takka-leivinuuni. Ilmalämpöpumppu lähinnä kierrättää ilmaa ja tukee lämmitystä kun ollaan pois. Kellariin se ei vaikuta. Lämmitettäviä neliötä keskikerroksessa 65, yläkerrassa 32 ja kellarissa 65. Kellarissa alle 20 m2 lattialämmitystä. Pönttöuunit lämmittää oikeastaan vain ne huoneet missä ovat, hyvin! Tosin on totuttu talvella 18-20 asteisiin joten lämmitetään esim -25c pakkasella molemmat uunit kerran päivässä tai joka päivä ainakin jompi kumpi. jos -10c lämmittää kerran päivässä nousee lämpö 22-23c ja se on liian kuuma meille. :shock: Kellarin leivinuunin hormi menee niin, että se lämmittää keittiön muurin ja yläkerran makuuhuoneen muurin nostaen makuuhuoneen lämpöä aina asteella (17->18). Yläkerrassa ei muuta lämmitystä ja perimmäisessä huoneessa, juuri tuossa makuuhuoneessa pysyy +17c, jos lämmittää joka kolmas päivä leivinuunia kellarissa. Toki sinne nousee lämpö keskikerroksesta, kun ovet on lähes aina auki ja ilppi puhaltaa rappusten ohi..

Sekavaa selitystä, mutta jospa jotain apua taas olisi..
nummentie 434
Jäsen
Jäsen
Viestit: 564
Liittynyt: Ke Elo 29, 2007 9:34
Paikkakunta: Nummi-Pusula

Re: Muutama kysymys kokeneemmille

Viesti Kirjoittaja nummentie 434 »

Onnea täältäkin talon ostoon. Ja komppaan edellisiä: lisälämmön lähde ehdoton, varsinkin jos olette päivät töissä. Aina ei ehdi, jaksa tai ihan vain viitsi lämmittää, tai tosiaan voi tulla jokin meno. Mulla kiinteät sähköpatterit. Ja kylmällä vedellä, ulkovessalla ja piha saunalla täälläkin jo kuudes vuosi menossa. Suuria suunnitelmia tälle kesälle tehty. Saa nähdä kuin ämman käy. Sisälle ei vettä tuoda nykyistä enempää, (=Kylmä vesi keittiöön). Taloon kuivakäymälä ja pihasaunaan lämpöeristys ja suihku ym. sitten sinne.
Opi toisten virheistä, et voi millään elää tarpeeksi kauan tehdäksesi ne kaikki itse.
nenimoute
Uusi jäsen
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Heinä 26, 2011 14:10
Paikkakunta: Koski Tl

Re: Muutama kysymys kokeneemmille

Viesti Kirjoittaja nenimoute »

Jos joutuu rakentamaan uuden WC:n ja suihkukopin tuohon kylmään varatotilaan, niin ei se lattialämmitys siinä ole olennaisesti kalliimpi, kuin muukaan sähkölämmitys. Että siitä vaan: kerralla sellaista mitä arvostaa. Rättipatteri ehkä myös kande laittaa.
Sirputin
Jäsen
Jäsen
Viestit: 24
Liittynyt: Su Maalis 13, 2011 22:18
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Muutama kysymys kokeneemmille

Viesti Kirjoittaja Sirputin »

Pitkään harkittu parempi kuin hutkittu eli tänään jätettiin ostotarjous tästä kohteesta =D Eiköhän sitä ole varma ostoksestaan jos sitä on mietitty puolin ja toisin melkein puoli vuotta!
Ilman haaveita ei voi olla päämäärää, jonka toteutumista odottaa joka päivä.
dedalus
Uusi jäsen
Viestit: 2
Liittynyt: La Syys 24, 2011 12:58
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Muutama kysymys kokeneemmille

Viesti Kirjoittaja dedalus »

Toivottavasti kaupat syntyi. Puoli vuotta on ihan hyvä aika miettiä tällaista asiaa. Jos ja kun jossain vaiheessa alatte taloa kunnostamaan, niin allla oleva huolesi oli mielestäni se tärkein asia.

"Vielä kun löytäisi vanhoja taloja tuntevan ihmisen, kaikki remppamiehet, joita tunnen, ovat enemmän uuden kuin vanhan perään..."[quote][/quote]

On erittäin tärkeää että tässä vaiheessa pidetään jäitä hatussa ja käytätte aikaa osaavan henkilön löytämiseen. Huonosti asian osaavan käsissä päädytään helposti tilanteeseen jossa viiden euron suutari tekee sadan euron vahingon. Oletko tiedustellut korjausrakentamiskeskuksista (ei ole tarpeen olla täydelliseen perinnerakentamiseen pyrkivä vaikka heidän palveluita käyttääkin):
http://www.rakennusperinto.fi/muuta_sis ... keskukset/

Useista korjausrakentamiskeskuksista saa ilmaista neuvoa, ja he ylläpitävät myös osaajarekisteriä mistä on suuri apu jos on mahdollisuus palkata ammattilainen asialle. Itse osaa ällistyttävän paljon kun vierelle palkkaa ammattilaisen hoitamaan ja suunnittelemaan projektia. Kirjallisuuteen kannattaa ehdottomasti itse perehtyä ja aloittaa vaikka alan yhdenlaisesta raamatusta, eli Panu Kailan Talotohtorista (tai nopeasti jyvälle pääsee vaikka lukemalla museoviraston korjauskortiston läpi. linkki alla). Vähän kerralla alkaa rakentamisen/korjaamisen ajatus selkiytymään kun itse tutustuu erilaisiin kirjoihin ja projekteihin. Linkkejä tarpeelliseen kirjallisuuteen löytyy helposti, mutta laitan sen mikä itselleni on ollut hyödyllisin:
http://www.nba.fi/fi/korjauskortit
http://www.kupsala.net/eskojamaija/rake ... ?id=linkit

Tuo Eskon ja Maijan taloprojekti on mainio muutenkin kuin linkkikokoelmana. Ällistyttävän tarkkaan on dokumentoitu kaikki korjaamiseen liittyvät vaiheet sekä tekstin että kuvin. Kun Eskon tekstiä ja kuvia selailee samaan aikaan pääsee aika lähelle tee-se-itse teosta parhaimmillaan, tai oikestaan ylitetään tuo rima ja reilusti.

http://www.perinnemestari.fi/

Perinnemestari oli pari vuotta sitten ylella pyörinyt tv-sarja jossa tutustuttiin erilaisiin korjausprojekteihin. Sarja poiki myös perinnemestari kirjan johon kannattaa tutustua (löytyy isommista kirjastoista). Verkkosivuilla asiat on pekistetysti, mutta esim. teidän wc/kylppärihuolia on mukava lueskella noilta sivuilta.

Kuulumiisiin...

-dedalus-
Vastaa Viestiin