Simo_V kirjoitti:tuomitsen lopullisesti vasta kun on kalusteet paikassaan jne.
Muistathan olla tuomitsematta tai lausumatta jumalan totuutta muiden makuasioihin liittyvissä asioissa. Säästyy monelta mielipahalta ja riidalta.
Nytkäytin ennen vappua Kongon maalausasiat käyntiin asioimalla Kauvatsalla Uulan tehtaanmyymälässä. Voin suositella samaa toimenpidettä kaikille, sillä asioiminen maali- tai rautakaupassa, jossa ei tuputeta jotain mitä perinnerakentaja ei halua eikä tarvitse, on varsin vapauttava ja miellyttävä kokemus.

Myyjättärellä oli aikaa ja ennen kaikkea halua keskustella maaleista sekä maalauksesta. Erittäin asiallista. Matkaan tarttui samalta reissulta maalit sisäkattoihin, ulkovuoreen sekä lattioihin.

Lattiat on nyt sutaistu ensimmäiseen kertaan. Maaliksi valittiin Uulan puulattiamaali. Maalasin itse makkarin sekä olkkarin, mutta keittiöön värväsin Psykolookin hommiin. Pensselin heiluttelu ei ole missään määrin mun juttu, työ on liian yksitoikkoista toistamista. Eipä sillä, onnekseni Lookin hermot kyrvähtivät jo keittiön lattiassa eli en ole rouvaani pahempi. Toisaalta taas tuo tietää sitä, että lattiat jäävät omalle kontolleni. Ammattilaisen työskentely on hypnoottista seurattavaa, mutta sitä se on parhaimmilaankin amatöörinkin puuhastelun ihastelu tai ainakin maisemat olivat mieleeni. Oli pakko valvoa keittiön maalaaminen alusta loppuun saakka...

Huono kamera ja vielä huonompi valo, värisävyt on mitä on... Makkarin lattiaan vedetään Uulan värikartasta Kaakao...

...olkkariin Purjo.

...ja keittiöön Puolukka.
Koitan tänään rykäistä nuo toiseen kertaan ja sitten poistutaankin pitkän viikonlopun viettoon Tallinnaan eli junttilomalle etelään. Saavat lattiat kuivahtaa kaikessa rauhassa.