Zener kirjoitti:Joskus lukioaikaan vastustin ydinvoimaa. Sitten myöhemmin, kun tuli opiskeltua sähkövoimatekniikkaa, niin havahduin erään koetehtävän myötä siihen tosiasiaan, että vaadittaisiin koko Suomen rannikko täyteen tuulivoimaloita (muistaakseni 5 riviin), että saataisiin tarvittava sähkö tuotettua keskimääräisellä tuulella.
Käytännössä tuon ydinvoiman vaihtoehtona on Suomessa hiilivoima tai ehkä turve. Huonot puolensa niilläkin.
Ydinvoimassa olisi ehkä yhtenä tulevaisuuden vaihtoehtona thorium voimala. Fissioon perutustuva, kuten uraanikin. Myös onnettomuusriskiltään samankaltainen. Hyvinä puolina oli ydinjätteen lyhyempi puoliintumisaika, eli muistaakseni jopa 500 vuoden päästä voisi käsitellä ilman suurempia suojavarusteita. Aikanaan kuulemma valittiin uraaniin perustuva fissio, kun siitä sai sotateollisuus paremmin pommimateriaalia.
Kumma juttu, mutta en juurikaan muista tuosta thoriumista puhutun.
The fuel was 7LiF-BeF2-ZrF4-235UF4-232Th (70-23-5-1-1 mole %).
Eli thoriumia oli vain 1% polttoaineesta. Jos thoriumia voisi todella käyttää pääpolttoaineena, niin se olisi kyllä kova juttu, sillä se on neljä kertaa yleisempää kuin uraani ja 500 kertaa yleisempi kuin 235uraani.
Ves_ku kirjoitti:Jäljelle jää ropellit, aurinko ja risupaketti. Eipä niillä pitkälle pötki.
Ropelit aiheuttaa vilkkumista ja melua, risupaketti rekkaralleja ja auringosta ei saa tehoa ympäri vuoden suomessa.
Pojat, teidän ekousko on heikko! Kunnon ekouskovainen ei koskaan koulussa oppinut desimetrin ja dekametrin eroa eikä hän myöhemminkään oikein dekadeja oppinut ymmärtämään, pilkun paikka oli hänelle aina vähän vaikea juttu.
Kun laskutaito on riittävän heikko niin Suomen rintsikat lämpiävät komeasti muutamalla (sadallatuhannella...) tuulimyllyllä.
Itseäni on kummastuttanut,en tietysti asiaa kovin hyvin tunne,miksei lauhde-ja ydinvoimaloissa oteta laudelämpöä talteen kaukolämmön tuotantoon?Nythän noiden voimaloiden hyötysuhteet on huonoja,kai 40:n prosentin kantturoissa?Loppu osa energiaa lasketaan mereen tai taivaalle.Onko se sitten teknisesti mahdotonta vai kannattamatonta?
Itse en jaksa kauheasti miettiä,mikä on sähkön alkuperä,ydinvoima on nykymaailmassa välttämätön paha.Mun mielestä on kuitenkin hyvä,että siihen suhtaudutaan kriittisesti,juuri sehän pakottaa tekemään voimaloista optimaalisen turvallisia.Ydinenergian käyttö herättää voimakkaita tunteita ja se on ihan oikeutettua.Ydinenergian voimalla (ei siis rauhanomaisen)voidaan tarvittaessa tuhota elämä koko maapallolta.Mikään muu ihmisen käyttöönsä valjastama luonnonvoima ei siihen pysty.Ydinsaasteet säilyvät ympäristössä pitkään ja loppusijoitettavat ydinjätteet vuosituhansia.Kriittinen keskustelu asiasta on paikallaan,hyvä että on ihmisiä jotka jaksaa aatella asioita vähän pitemmällekin.Mikähän muuten mahtaa olla uuden,huipputurvallisen ydinvoimalan ns.hintalappu?
jarkkis kirjoitti:Mikähän muuten mahtaa olla uuden,huipputurvallisen ydinvoimalan ns.hintalappu?
Tuo meitin rakenteilla oleva OL3 tulee kai maksamaan noin 5 000 000 000 euroa eli 5000 miljoonaa eli 5 miljardia. Ei niitä ihan hepposin perustein kai siten rakennella
Itse ostan ihan "yleissähköä", jossa mukana on kaikenlaista sähköä. Minulle on ihan sama mistä energianlähteestä käyttämäni sähkö tehdään. Sähkö ei mielestäni ole itsessään energiaa, vaan energian siirtomuoto. Pointti pitäisi olla siinä, että käyttää sähköä mahdollisimman vähän. Meillä kuluu tällä hetkellä rapiat 5000KW vuodessa. Lämpö tulee öljystä ja haaveena on joskus laittaa ilppejä, vilppejä ja aurinkolämpöä.
Mie ostan 230V sähköä. Kyllä ne tuulivoimaihmiset/ei-vesivoimaa-ihmiset huomaavat jossainvaiheessa että tartteis olla säätövoimaa sillon ku ei tuule tarpeeks tai olleskaan. Ihmiset ei halua "uraanivettä" pannuhuoneeseen, siks ydinlaitoksista ei viedä puoli-ilmasta kaukolämpöä mihinkään hyödylliseen. Mun puolesta tehkööt niin paljon tuulivoimaa ku lystäävät mutta älkööt unohtako säätövoimaa. Ja mikä niissä vesivoimaloissa on vikana joissa kovan kulutuksen aikana juoksutetaan vettä ylhäältä alas ja kun kulutusta on vähempi niin pumpataan vesi takas turbiinin yläpuolelle?
Meille ostettu sähkö tulee pistorasioista
Tällä hetkellä ostellaan ns. normisähköä. En ole hintoja vertaillut enkä edes muista paljonko maksamme sähköstä. Joskus tulevaisuudessa kun aikaa ja paukkuja alkaa riittämään muullekkin kuin remontoinnille täytyy vertailla noita sähkön hintoja ja tuotantotapoja. Mieluusti ostaisin vaikka tuulisähköä (tai aurinko), mutta "ihan kiva" olis vaikka kaatopaikkojen metaanista saatu sähkökin.
Ei minua (Fukushimasta huolimatta) huoleta ydinvoimaloiden sähköntuotanto vaan se loppujäte. Kuka teistä haluaa, että lapsenne asuvat ydinjätettä sijaitsevan luolan päällä?
Arveccio kirjoitti:Mie ostan 230V sähköä. Kyllä ne tuulivoimaihmiset/ei-vesivoimaa-ihmiset huomaavat jossainvaiheessa että tartteis olla säätövoimaa sillon ku ei tuule tarpeeks tai olleskaan. Ihmiset ei halua "uraanivettä" pannuhuoneeseen, siks ydinlaitoksista ei viedä puoli-ilmasta kaukolämpöä mihinkään hyödylliseen. Mun puolesta tehkööt niin paljon tuulivoimaa ku lystäävät mutta älkööt unohtako säätövoimaa. Ja mikä niissä vesivoimaloissa on vikana joissa kovan kulutuksen aikana juoksutetaan vettä ylhäältä alas ja kun kulutusta on vähempi niin pumpataan vesi takas turbiinin yläpuolelle?
Kai se ongelma on lähinnä huono hyötysuhde, pumppaamiseen kuluu enemmän energiaa kuin perästäpäin saadaan takaisin. Hyötysuhde voisi olla parempi, jos vaikka tuulivoima pyörittäisi suoraan pumppuja, ilman että siinä välissä jauhetaan tuuli sähköksi. Nuo tuulivoimalat pitää vain sijoittaa tuulen ehdoilla, ja saattaa olla, ettei tuulisen paikan lähellä taas ole sopivaa vesistöä.
Ydinsähköllä ei vesia kannata pumpata, ydinsähkön tuotantoa kun pystytään säätämään: lähinnä tuo akkumulointi olisi kova juttu tuulienergian kanssa, mutta jos se suora tuulisähkö on kallista niin kaipa sitten vesistön kautta kierrätetty olisi vieläkin kalliimpaa.
Onkohan noita vuorovesivoimaloita maailmassa minkä verran?
warixenjalka kirjoitti:Kuka teistä haluaa, että lapsenne asuvat ydinjätettä sijaitsevan luolan päällä?
Parempi sekin, hallittu varastointi kuin luonnon uraaniesiintymä, joka lähettää hallitsemattomasti vaarallisia määriä radonia pintaan. Ja tällaisilla alueilla asuu aika paljon suomalaisia.
Piru vieköön, kun Säteiluturvakeskuksen sivuille ei ole viime aikoina päässyt tosiasioita tarkistamaan.
Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?
Arveccio kirjoitti: Ja mikä niissä vesivoimaloissa on vikana joissa kovan kulutuksen aikana juoksutetaan vettä ylhäältä alas ja kun kulutusta on vähempi niin pumpataan vesi takas turbiinin yläpuolelle?
Ydinsähköllä ei vesia kannata pumpata, ydinsähkön tuotantoa kun pystytään säätämään: lähinnä tuo akkumulointi olisi kova juttu tuulienergian kanssa, mutta jos se suora tuulisähkö on kallista niin kaipa sitten vesistön kautta kierrätetty olisi vieläkin kalliimpaa.
Toki pystytään säätämään, mutta ei kannata jos ei ole pakko. Ydinsähkön tuotantokustannuksesta erittäin pieni osa tulee ydinpolttoaineesta, joten säätämällä ei juurikaan säästä mitään. Voi hyvinkin olla, että tulevaisuudessa tuulisähkön ja ydinvoiman suhteellisen osuuden kasvaessa, Suomessakin aletaan käyttää pumppuvoimaloita, jossa pienen kulutuksen aikana vettä pumpataan ylempänä oleviin altaisiin.
Kimble kirjoitti:Jos ihan oikeasti haluat ostaa vesisähköä, se on toki mahdollista. http://www.kraftkultur.fi/
Mä olen sitä mieltä, että meillä ei ole oikeutta tuhlata siten että tuleville sukupolville jää jätteet joita ei voi hävittää. Sähkö on vaan siitä kinkkinen juttu, että mä en ainakaan osaa muodostaa mielipidettä mikä olis paras vaihtoehto tuottaa sitä riittävästi. Kivihiilin, turpeen ja ydinsähkönkin jättäisin mielelläni pois käytöstä, mutta ei se taida olla mahdollista.
Kimblen kanssa samaa mieltä. Viime vuodesta lähtien olen ostanut Kraft & Kulturilta sähkön.
Jossain vaiheessa Fortun myi minullekin Norppasähköä. Nyt lienee kaikki norpat jauhettu sähköksi, koska joutuvat myymään ihan vain vesisähköä :) Mutta mistä minä ihan oikeesti voin edes olla varma, millä keinoin minun käyttämäni sähkö on tuotettu. Ja ettei se vaan tuolla johdoissa sekaannu siihen naapurin ydinvoimalla tuotettuun? No ehkä oikeasti ymmärrän ajatuksen millä esim. Tuulivoimaa myydään ja ostetaan. Minusta on tässä asiassa helpompi tarkkailla määrää kuin laatua: Lämmitän, valaisen, keitän, paistan, pyykkään ja kuuntelen raadiota ilman suurempia tunnontuskia. Mutta kaiken ei tarvitse toimia nappia painamalla.
Opi toisten virheistä, et voi millään elää tarpeeksi kauan tehdäksesi ne kaikki itse.
Niinkuin aiemmin kirjoitin, ei itseäni kiinnosta mistä se hehkulankaan tuleva sähkö tulee. Mutta kyllä se ydinvoima on ihan hyvä vaihtoehto. Vesivoima on "uusiutuvaa", mutta ajatelkaapa kummoisen paikallisen ekokatastrofin yksikin patoallas aiheuttaa? Tai tuulimyllyt, jotka myös vaativat vesialtaat, jotta se ekoenergia saadaan varastoitua. Loviisan ydinvoimalan lauhdevedellä voitaisiin kattaa koko helsingin kaukolämpötarve, mutta siellä on tehty päätös siirtyä uusiutuvaan energiaan, hakkeeseen, joka tarkoittaa täysperävaunurekkaa 2minuutin välein kuljettamaan sitä polttolaitokseen. En tiedä kuinka ekolokista tuokaan on loppupeleissä...
Eipä tosiaan taida yksikään sähkön tuottotapa olla täysin riskitön, harmiton tai egologinen. Tai miten olis "omalihasvoimalla" toimiva generaattori joka tuvan nurkassa? Montako tuntia pitäis polku-tai soutumasinalla hikoilla, että vois kattella salkkarit tai paistaa pannarin?
Opi toisten virheistä, et voi millään elää tarpeeksi kauan tehdäksesi ne kaikki itse.