tulisija yläkertaan
tulisija yläkertaan
Moikka vaan kaikille. Tyhmä kyselee neuvoja taas.
Elikkäs kuten jo otsikkokin kertoo, niin kyse on mahdollisuudesta asentaa tulisija yläkertaan. Käyttötarkoitus olisi lähinnä olla lisälämmönlähteenä ja tunnelmanluojana. Ehkä enempi siihen tunnelmaan kallistuen, mutta onhan elävän tulen tuottama lämpökin miellyttävää.
Huoneessa ei ole, eikä koko yläkerrassa, ollut aiemmin minkäänlaisia tulisijoja, joten varaavat takat yms. lienevät pois suljettuja vaihtoehtoja. Mutta mitäs jää jäljelle ? Kevyttakka, kamiina ? Kestääkö lattia n. 200-300kg painavan laitoksen? Onko kukaan toteuttanut moista ? (varmaankin).
Jostakin sivustolta Sissikamiina pisti silmään. Hinta olisi kohdillaan ja painoa on vähänlaisesti eli 70kg! Onkos kellään käyttökokemuksia?
Nuohooja on tänään tulossa käymään tekemään hormikartoitusta eli siinä selviää asia hormistojen puoleen. Nyt lähinnä askarruttaa rakenteiden kantavuus. Pelti yläkerrassa onkin jo. Kellarin takan pelti on yläkerrassa.
T Harri
edit. Handölin sivuilla mainittiin näin : "Tavallisesti takka ja savupiippu voidaan asentaa
puulattiarakenteen päälle, mikäli kokonaispaino on korkeintaan
400 kg"

Re: tulisija yläkertaan
Mikäli sinulla on yläpohja eristetty hyvin ja ilma pääsee vapaasti nousemaan alakerrasta ylös (ei suljettuja ovia portaikossa tms.) niin lämmitystarve yläkerrassa on verraten vähäinen; tarkoittaa siis sitä, että voit valinnassa aivan hyvin painottaa tuota viihdepuolta.
Peltitakka saattaa kyllä yllättää sikäli, että tila lämpenee kuumemmaksi kuin on ollut tarkoitus: kaikki lämpö tulee yhdessä humauksessa. Mikäli tuolla ylhäällä nukutaan, menee tuo vähän väärin päin: ihminenhän mielellään nukahtaa vähän viileämmässä ja sitten aamua kohden kaipaa vähän enemmän lämpöä, koska lihastyön puuttumisen takia lämpöä syntyy vähemmän kuin hereillä ollessa ja toisaalta peittokin saattaa yön mittaan siirtyä vähän syrjään.
Itselläni on perinteinen Porin Matti yläkerrassa, käyttämättömänä, koska se savuttaa vähän sisään ja toisaalta yläkerta on lasten käytössä. Ehkäpä tuosta Matista löytyy vähän modernimpejä versioita, joissa olisi vaikkapa lasiluukut sitä tunnelmointia edistämässä?
Tässä talossa on muuten Euroopan huterin välipohja ja hyvin on sekin Matin jaksanut ylhäällä pitää (toistaiseksi...).

Enempi sen takan tahi kamiinan funktio olisi juurikin viihde ja viihtyvyys. Joku primitiivijuttu siinä on, että elävää tulta on mukava katsella. Tuota nopeaa ja kiivasta lämmöntuottoa on tullut pohdiskeltua, mutta kait se hoituu laittamalla tulipesään muutama klapi vähemmän :)
Olisihan kamiinasta toki myös turvaa mahdollisten pitempien sähkökatkojen aikaan, kun kiertovesipumppu pysähtyy.
Nuohooja kävi ja hänen puolestaan asiassa ei ongelmaa. Samaan hormiin kellarin takan kanssa saapi laittaa tulisijan kunhan siinä yläkerran kamiinassa on oma pelti. Ja eikös niissä kääntöpelti melkein järestään ole.
Muuta sanottavaa nuohoojalla sit olikin: katolle työskentelytaso, puukattilan huipparin sähköt on vedetty ilmastointihormia pitkin ja kattilan sekä hormin välinen "putki" (mikäköhän sen virallinen nimi on?) pitäisi vaihtaa vähän fiksummin toimivaksi rakennelmaksi. Kesällä kävi eri firman nuohoojat viimeeksi, mutta jo nyt oli hormi lähes tukossa. Oonkin ihmetellyt huonoa vetoa...nuohoojalta kyselin, että lämmitänkö jotenkin "väärin", mutta nuohoojan mielestä asiaan ei ole kuin yksi selitys: kesällä sitä hormia ei ole nuohottu :)
No joo
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin
Harri

Se yhde saattaa olla nimeltään savusola, mutta en ole varma.
Lämpöarvoa on helppo tiputtaa sillä, että tunkee pesään jotain muuta puuta kuin priimaa koivua.
Ihan halpoja nuo tulisijat eivät ole.
Saakohan ilmanvaihtokanavaa pitkin vetää edes matalajännitejohdon?
Jos saa, niin sitten sen 12 volttia vaihtovirtaa voi toisella muuntajalla nostaa siellä katolla takaisin 230 VAC:ksi.
Piuhan on muuten 12 V siirroissa oltava aika järeää, virta on 230/12 eli noin 20-kertainen alkuperäiseen verrattuna.

-
hartsakoski
- Jäsen

- Viestit: 34
- Liittynyt: Su Huhti 27, 2008 21:58
- Paikkakunta: Oulu
Re: tulisija yläkertaan
Meillä on muutaman vuoden ollut keittiössä käytössä tuollainen sissikamiina.Todella mukava ja nopea lämmöntuoja,ekaks aamulla virittelen tulet pesään.Vaimo lämmittää sitä tarpeen mukaan päivälläkin,päällähän siinä on keittolevy,mutta eipä tuota juuri ruuanlaittoon ole käytetty.Tunnelman luojakin se on,näkyyhän tuli lasiluukuista ihan mukavasti.Suosittelen.
Re: tulisija yläkertaan
Sissikamiinan hintakin olisi aika kuluttajaystävällinen.
Mitäköhän kautta nuo huipparien sähköt on yleensä vedetty?
Nuohooja epäily, että jos sen savusolan muuttaisi "designiltaan" toimivammaksi, niin huipparia ei välttämättä edes tarvitsisi. Noh, menee ens kesän hommiksi, pitää sit tarkemmin pähkäillä.
Talo se tarjoaa vaan yllätystä yllätyksen perään :) Onneks ei vielä mitään hirmuisen isoa...*kop**kop* koputtaa päätään.

Se on liitinhormi siellä pannun ja hormin välissä.
Tarkista nyt vielä saako siihen kellarin hormiin laittaa yläkerran kamiinan.Samaan hormiin saa laittaa toisen tulisijan jos niillä molemmilla on sama polttoaine,oma pelti ja että ne ovat samassa tasossa.Näin oli ainakin ennen.

Liitinhormi, okei ja kiitos tiedosta.
juuh, nuohooja siis kävi tarkistamassa ja hänen mukaansa saa samaan hormiin laittaa. Kun vaan juuri nuo edellytykset, sama polttoaine ja oma pelti toteutuvat.
juuh, nuohooja siis kävi tarkistamassa ja hänen mukaansa saa samaan hormiin laittaa. Kun vaan juuri nuo edellytykset, sama polttoaine ja oma pelti toteutuvat.
Re: tulisija yläkertaan
Siis tulisijojen tulisi olla samassa kerroksessa,sama polttoaine,omat pellit.
Re: tulisija yläkertaan
Porinmatin moderni versio lasiluukulla vois myös käydä tarkotukseen,niitähän saa käytettynä aika halvallakin ja tuohon nykyaikaseen malliin saa kai lasiluukun,ainakin uusissa sellaisia niitä on.Siihen saa myös tuohon liitosputkeen kääntöpellin.Matti varais lämpöäkin ihan mukavasti,uutena se on kyllä aika arvokas hankinta.Mullakin on kyllä se käsitys,että samaan hormiin voi liittää 2 kiinteällä polttoaineella toimivaa tulisijaa samassa kerroksessa kun molemmilla on oma savupelti.Mut jos paloviranomainen tuon järjestelyn sallii,niin sit sillai.
Re: tulisija yläkertaan
Pitää asia vielä palotarkastajalta varmistaa, mutta luulishan nuohoojankin asian tietävän.
Lasiluukullinen Porn Mattihan se paras ratkaisu olisi, mutta onkos ne kuin painavia. Tosiaan tuon Handölin sivujen mukaan 400kg voi uuni/takka/kamiina vielä painaa, mutta noin painava on kyllä ihan pois suljettu ratkaisu. Mitäs ne Porin Matin oikein painaa? 200-300kg?
Edit: hups siis "Lasiluukullinen PORIN Mattihan"

Sattuisko se väliseinän/seinien päälle?
Silloinhan kantavuutta vois olla kohtuullisesti, tai helposti sais jaettua painoa seinien kautta laajemmalle.
Siinä piipussa ei olis "ylimääräistä" hormia? tarpeeton ilma tms.
Silloinhan kantavuutta vois olla kohtuullisesti, tai helposti sais jaettua painoa seinien kautta laajemmalle.
Siinä piipussa ei olis "ylimääräistä" hormia? tarpeeton ilma tms.
Re: tulisija yläkertaan
Ei taida väliseinää jäädä alle, mutta pitää ottaa mitta käteen ja mittailla tarkemmin.
Saattaa ylimääräinenkin ilmahormi olla. Sekin oli tarkoitus selvittää, mutta kun nuohooja tuon totesi ihan selväksi jutuksi, että siihen saa laittaa, niin ei käyty sit sen tarkempaa hormikartoitusta tekemään.

Porinmatin voi asentaa puulattialle,asiallinen palosuojaus lattiaa vasten pitää tietysti olla.Tietysti on hyvä varmistaa,että lattia on tuosta kohtaa riittävän kestävä.Paino riippuu mallista,keskikokonen Matti painaa muistaakseni n.300 kg,en nyt jaksa asiaa tarkistaa mistään.Mattihan oli aikanaan hyvin tyypillinen vinttihuoneen uuni kun se ei tarvinnut betonista aluslaattaa alleen niinkuin muuratut uunit.
No jaksoin sittenkin tuon Matin painon etsiä eli metrin korkunen malli,mikä lienee yleisin, painaa 240kg.

Viimeksi muokannut jarkkis, Ma Marras 22, 2010 23:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- vesahy
- Jäsen

- Viestit: 3354
- Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
- Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa
Re: tulisija yläkertaan
Meillä on alakerrassa kaksi pönttöuunia ja keittiön liesi. Hormisto eli ns. piippu lähtee hellan vierestä ja siinä on myös ilmanvaihtoa varten oma horminsa. Yläkerrassa on Porin Matti. Ja kun katolle kiipeää aj kurkistaa piippuun, niin siellä on kolme reikää eikä minulla ole aavistustakaan mikä tulisija on kytketty mihinkin rööriin. Ehkä siihen tulee nyt jotain selkoa kun toinen pönttöuuni puretaan ja muurataan uudestaan.
Porin Matti seisoo puulattialla pellin päällä ja heiluu hiukan kun vierestä kävelee. Minun aikanani (20+ vuotta) sitä ei ole lämmitetty kuin kerran. Nyt taitaa olla pakko kun alakerran uuni on remontissa ja pojan kanssa nukumme poikkeuksellisesti yläkerrassa. Tähän asti se on ollut vain kesähuoneena.
Palosyynissä ei tulisijojen kytkennästä ole tullut mitään huomautuksia.

Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?