Ensimmäinen viesti oli lähinnä harmistunut ja turhautunut purkaus. Ja harmittaahan se vieläkin. Eipä tästä jauhaminen täällä auta muutoin kuin henkisesti, siksi varmaan ylipäätään kirjoitin. ;)
Tiivistetysti asia on mennyt niin, että me reklamoimme yritykselle hellan tuottamasta ongelmasta. Yritys ei pyynnöistä huolimatta tehnyt asialle mitään ensimmäiseen neljään kuukauteen. Vasta, kun sanoimme, että vaihdamme lämmityslaitteen toiseen (kylmä talvi ja sähkön lisäksi olisi ollut kiva saada jotain hyötyä puulla lämmittämisestä), tuli joku katsomaan todetakseen, että ehkä kuukauden päästä joku asiasta tietävä voi tulla katsomaan. Tässä välissä olimme itse hankkineet asiantuntijan paikalle, joka totesi, että hormissamme saati hormiliitoksissa ei ole vikaa vaan ongelma on vesikiertohellan perusideassa. Vesi jäähdyttää liikaa palamisprosessia, jne... Kaikki mahdollinen hellaan liittyvä tutkittiin ja palamisprosessia auttava kyllä tehtiin asiantuntijamme toimesta.
Tilanne ei nyt siis parane hellaa korjaamalla ja jo periaatteellisella tasolla haluaisi, että useamman tonnin investointi toimisi ilman ylimääräisiä virityksiä. Tai jos virityksiä täytyisi tehdä olisi mukavaa, että ne kustantaisi taho, jolle se kuuluu.
Muiden vastaavien hellojen toiminnasta en voi tietää. Mielelläni haluaisin kuulla, jos jollain moisista laitteista on kokemuksia. Tämä meidän on merkiltään Thermo Sovrana.
Yllätystä tässä kaikessa on se, että Suomessa saa myydä tuotteita, joille voi vaatia takuun ehtona esim. ammattilaisen suunnitelmat ja asennuksen. Sitten kun tuotetta testaa ja huomaa sen olevan toimimaton, saa (hirveän väännön jälkeen) palauttaa tuotteen mutta näitä takuun ehtona olleita kuluja ei saa takaisin. Kuluttajaviranomainen sanoo, ettei kannata valittaa, koska he eivät voi kuin antaa suosituksia ja näitä ei tarvitse noudattaa. Asianajaja sanoo, ettei kannata mennä oikeuteen vaatimaan rahoja, koska on niin pienestä asiasta kyse.
Ja me kun ihan vilpittömästi haluttiin vaan hyvä hella. Tuote maksettiin ajallaan, teetettiin ammattilaisella kuvat ja asennus, reklamoitiin asiallisesti ja toimitettiin kaikki pyydetyt tiedot kiltisti.

Pieni on meidän murhe tässä maailmassa mutta silti just nyt ottaa päähän.