Melkein ensimmäiseksi "rintsikan" omistajaksi päädyttyään Warixenjalka purkasi kellarista saunan pois. Syinä oli paitsi pelko rakenteen epäterveellisyydestä, myös liian matalat tilat tälle kukkakepille (suihkussa olis pitäny käydä istuen), sekä rakkaus pihasaunoja kohtaan. Aikomuksena on siis rakentaa pihalle saunarakennus (joskus sitten kun päärakennuksen remontti on valmistunut). Vanhaan kellarin saunatiloihin olen sijoittanut lämminvesivaraajan (kun on se lattiakaivokin) ja muuten se on lämpimänä varastotilana. Entisellä omistajalla varaaja oli ensimmäisessä kerroksessa makkarin nurkassa! Onneksi ei ollut suuremmin vuotanut.
Mitä mieltä muut foorumilaiset saunan paikasta? Hiukan perusteluja sitten myös.
Haluaisin myös herätellä uusia rintsikoiden ostajia, etteivät nyt suinpäin menisi rakentamaan sitä kellarisaunaa, tai mikä vielä hirveämpää - elintasosiipeä (ei kai kukaan enää 2000-luvulla... eihän?). Muitakin vaihtoehtoja on... Tai siis ainakin tuo yksi. Ainoa. Ja oikea.
Niih...eikö taajamissa olevissa rintsikoissa pääasiallisesti ole saunat kellareissa ? Haja-asutusalueilla missä tonttia on
enämpi on pihasaunat. Jos rakentaa uuden pihasaunan,niin sehän on...elintasorakennus joka on irroitettu asuinrakennuksesta
Itsellä on pihasauna ja laajennukseen tulee sauna ja pesutilat. Pihasaunan käyttö on aika karua talvirengaskaudella,etenkin
jos rotisko on kylmillään kuten minulla on.Rantasaunallekin olis luvat vaan rahat loppuu kesken,eikö sitä kolme saunaa pitäisi
olla samalla hehtaarin tontilla
Kosteusrasitus kyllä puoltaa erillistä saunarakennusta. Tietty pitäisi ne pyykitkin pestä ja kuivata muualla kuin asuinrakennuksessa.
Lieneekö minussa kaksi persoonaa, kun annoin ääneni pihasaunalle kellarisaunaremontin tiimellyksessä... Edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että tokihan rintsikoissa useinkin oli ihan alkuperäiset kellarisaunat. Niin meilläkin, vaikka talo on haja-asutusalueella. Tuo sijainti oli viimeinen niitti unelmieni pihasaunan arkkuun: rakennuslupahärdelli olisi tullut tosi rasittavaksi ja kalliiksi, koska samalla olisi kaupunki pakottanut laittamaan jätevesiasiat ns. kuntoon. Ei, ei ja ei. Orig. sauna oli jo aika heikossa hapessa, joten ihan tälläkin sekunnilla uutta saunaa pukkaa. Sinne kellariin.
Limes kirjoitti:Pihasaunan käyttö on aika karua talvirengaskaudella,etenkin
jos rotisko on kylmillään kuten minulla on.
Näin on meilläkin, mutta en ole kovin karuksi kokenut kävellä kylpytakissa pariakymmentä metriä pihan poikki saunalle. Pukuhuoneessa on kyllä mukavuutena lämpöpuhallin, jonka nappaan talvella päälle ennen saunomista. Sisällä meillä ei saunaa ole, joten tuota ainokaista tulee käytettyä ahkerasti ympäri vuoden.
Ääneni meni siis pihasaunalle, perusteluina kosteusrasituksen väheneminen asuinrakennuksessa ja sitten ihan puhtaasti tunnetta. Pihasaunassa saunomisessa vaan on jotenkin "aidompi" fiilis.
Meillä on myös nostalginen pihasauna. Saunarakennus on kuulemma seudun ensimmäinen rakennus. Talo valmistui 1952 ja perhe asui saunarakennuksessa talon rakentamisen ajan. Sauna valskaa sopivasti joka puolelta, joten ilmanvaihto on hyvin hoidettu, löylyt on pehmeät ja saunoa voi helposti tuntikausia. Sisällä meillä ei saunaa ole, eikä tule. Taajamassa asutaan.
Kyllä pihasauna on kiva. Se on vähän kun mökille menisi. Talvella pukkarissa on ehkä vähän viileetä, mutta hyvin on pärjätty. Eli kannatti rempata meidänkin pihasauna, joka näytti aika huonolta ennen remppaa.
Pihasaunalle täältäkin äänet hujahti. Tykkään sekä talvi- että kesäaikana. Mulle saunapäivä on eräänlainen monen piperryksen pyhä hetki. Siihen liittyy ehdottomasti kiireettömyys, tiukan aikataulun päivänä sauna ei lämpiä.
Ääni meni pihasaunalle. Meillä on sekä pihasauna että elintasosiipisauna. Sisäsauna valmistu alkuvuodesta laajenuksen yhteydessä. Pihasauna lämpiää kuitenkin vähintään kerran viikossa kesällä parikin kertaa, kyllä löylyt ja tunnelma ovat paljon paremmat ulkosaunassa. Vesikin lämpiää ulkosaunassa kätevästi polttopuilla padassa eikä öljyllä niinkuin suihkuvesi. Itse saunon välillä kolme kertaa viikossa joten molemille saunoille löytyy kyllä käyttöä.
Niin mä ajattelin että muutenkin pitää välillä peseytyä kuin saunoen,niin on se karua jääpalalla peseytyä.
Eli päärakennuksessa ei ollut edes suihku mahdollisuutta,nyt laajennukseen tulee suihku ja sauna.
Vapun päivänä itse avasin saunakauden ja nimenomaan pihasaunassa,taloyhtiön saunassa en ole kertaakaan kylpenyt enkä kylve.
Mutta kerran olen käynyt sentään ovella katsomassa.
joo ääni meni pihasaunalle ihan fiiliksen takia.sellainen on nyt remonttia vaille valmiina pihalla.elintasosiivessäkin sauna tuossa on ja varmaan sitä talvella osaa arvostaa vaikkei sähkökiuas mikään unelma ookkaan.
Pihasaunalle täältäkin. Meillä on myös elintasosiivessä ihan pari vuotta sitten remontoitu sauna, mutta ei ole siellä tullut puoleen vuoteen käytyä. Tämä siksi, että saatiin remontti pihasaunassa joulun tienoolla valmiiksi. Melko heikkoon happeen oli päässyt; alajuoksut ympäriinsä korvattiin ja lähes kaikki pystyt parsittiin. Ko. sauna oli 70-luvulla fiksattu hieman kyseenalaisin menetelmin. Nyt tehtiin ihan perinteisesti purueristeellä, tervapaperilla ja kunnon ilmaraolla. Pukuhuoneessa on vielä tekemistä ja kaminahan sinne pitäisi saada lämmittämään.
Ylpeä pihasaunan omistaja, vesi tulee kantamalla ja lämpee padalla kesät talvet. pukuhuoneen saa kätevästi lämpöseksi myös kun jättää saunan oven raolleen lämmittäessä.
"Ellei vikaa ole, älä rupea korjaamaan. Jos vika on todella paha - älä silloinkaan rupea korjaamaan."
Pihasaunaa kannatetaan täälläkin.Meillä on pienehkö hirsisauna vm1949,joka kylläkin on käytännössä melkein uudestaan rakennettu,oli päässyt niin pahaan kuntoon.Löylyt ja tunnelma on mitä parhaat,myös talvella.Piippu täytyi muurata kokonaan uudestaan,tein siitä semmoisen,että kiukaan palokaasut joutuu kiertämään siinä lenkin ylösalas,pesutilassa on pata,nyt tehdastekonen,mutta tarkoitus ois tehdä siihen perinteinen muuripata,varais sekin sit lämpöä saunan kuivamista ajatellen.Tuo piippusysteemi toimii tuossa mielessä hyvin kun vaan muistaa laittaa pellit kiinni saunomisen päätteeksi.
Mulla on molemmat, pihasauna ja kellarisauna. Puulla lämpeävä pihasauna niistä on tietenkin se ylivoimainen ykkönen, mutta kiva se on sähkösauna kellarissakin kun ei aina iltavuoron jälkeen jaksa pihasaunaa lämmittää. Itseasiassa kun muutettiin tähän taloon niin pihasauna oli ensimmäinen kohde joka remontoitiin. Se oli myös yksi kriteereistä joka oli oltava kun taloa etsittiin. Kellarisauna ei ole meillä alkuperäinen, vaan se on tehty noin 15 vuotta sitten. Hormia ei alas asti ole vaan kosteus poistuu seinän läpi Paxin puhaltimella. Avattiin nyt keväällä lattiat kokonaan keskimmäisestä kerroksesta ja jouduttiin väliaikaisesti säkittämään purutkin. Olihan tuo helpotus todeta, että saunan yläpuolelta oli kaikki puuosat terveitä, eikä merkkiäkään kosteudesta löytynyt.
Pihasaunasta meni nyt keväällä itse tehty kivikaivanto/sepeli/imeytyskenttähärdelli tukkoon ja ajateltiin laittaa nyt asianmukaiset systeemit samalla vaivalla kun kerta auki kaivetaan. 690€ kustansi 2 saoskaivon ja imeytysputkiston paketti. Ne tarviis ilmeisesti olla paikallaan vasta 2013 loppuun mennessä, mutta laitetaan jo nyt. Ärsyttävä paperisota senkin takia on vielä käytävä ja paperilappuja täytettävä, näin sanottiin tällä viikolla olleessa infotilaisuudessa jossa faija kävi kuuntelemassa ja sieltä nipun paperia kantoi. Niin ja meillä on kai ns. kantovesi kun systeemi on paineeton. Pihakaivosta on putki saunaan ja saunassa vanha Nira-pumppu.