Tiilikaton uusimisen kustannuksia?
Tiilikaton uusimisen kustannuksia?
Ei löytynyt haulla hintoja tiilikaton uusimisesta, joten kysytään: eli minkälaisia hintaja on katon uusiminen (plus rännit) tullut maksamaan? Meidän 50-luvun tiilikatto menee vielä muutaman vuoden, mutta kuntotarkastuksen mukaan uusimista suositellaan viiden-kymmenen vuoden sisällä (tiedä sitten kuinka asiantunteva arvio..) Vielä katto vaikuttaa olevan ehjä ja päreet katon alla kuivat. Minkähänlaisia summia kattoremonttiin kannattaisi alkaa säästämään?
viidestä viiteentoista tonniin, riippuen katon muodosta ja oman työn osuudesta, alusrakenteiden uusimisen määrästä jne...
mutta se pääkysymys: jos siellä kerran kaikki on kuivaa ja kunnossa, niin miksi ihmeessä se pitäisi uusia? tuo 'suositus' voidaan lukea myös niin, että katolle ei tarvitse ainakaan vähään aikaan tehdä mitään: sellaista kuntotarkastajaa ei olekaan, joka lupaisi että jokin osa kestää ikuisesti.
elä rauhassa, tarkista aina silloin tällöin vinttitilasta ettei näy vuotoja (kerran vuodessa). ja jos jossain jotain tippuukin, mieti ensin hiukka pienempää korjausta (tiiliä voi vaihta vaikka yhden kerrallaan) ja sitten vasta uusimista.
mutta se pääkysymys: jos siellä kerran kaikki on kuivaa ja kunnossa, niin miksi ihmeessä se pitäisi uusia? tuo 'suositus' voidaan lukea myös niin, että katolle ei tarvitse ainakaan vähään aikaan tehdä mitään: sellaista kuntotarkastajaa ei olekaan, joka lupaisi että jokin osa kestää ikuisesti.
elä rauhassa, tarkista aina silloin tällöin vinttitilasta ettei näy vuotoja (kerran vuodessa). ja jos jossain jotain tippuukin, mieti ensin hiukka pienempää korjausta (tiiliä voi vaihta vaikka yhden kerrallaan) ja sitten vasta uusimista.
Mors. Meillä naapurin kanssa yhteistuumin kattoremontti, ja pakkohan on noi verohuojennukset käyttää, niin otimme kattoremontin avaimet käteen periaatteella. Vanha katto on 60 vuotta vanha tiilikate, joten tilalle tulee tiili. En perusta paljoa peltikatosta. Urakkaan kuuluu: vanhan purku ja poisvienti, päreen päälle rimat, aluskate, rimat ja kate. Lisäksi kattosillat ja tikkaat, 2:n piipun pellitys, räystäskourut, syöksytorvet, räystäslautojen uusinta, lisäksi lapetta jatketaan joka suuntaan 10 cm. katolla kokoa 220 neliötä, ei lainkaan jiirejä. Neliöhinnaksi tuli ~80 € valmiina. Lisäksi saa tieteskin 1150€ / nuppi verohelpotusta. Loppuhinnan saa tuosta laskettua itsekin. Homma tehdään Elokuussa, joten tässä vielä odotellaan miehiä saapuvaksi.
Vähän OT. Nyt hiukka harmittaa, että vaihdettiin aikanaan katto peltiseksi. Selviteltiin tiilikaton mahdollisuutta, mutta oltais niin paljon jouduttu lisää tukemaan rakenteita, ettei siihen lähdetty. Muutoinkin pienet huoneet, siihen sitten vielä jotain pylväitä... Ei kiitos! Ei saatu mistään meinaan niitä "ohuempia", eli kevyempiä kattotiiliä, mitä katossamme aiemmin oli. Painoa olisi tullut tiilistä hurjasti vanhaa enemmän...
Otitteko huomioon laskuissa että tiilikatetta saattaa joutua huoltamaan useammin kuin peltikatetta. Pesut ja tiilien vaihdot. Peltikatteellakin on tietysti maalaukset, riippuen onko öljylämmitys vai ei.Miipii kirjoitti:MEidän tarjouskierroksella tiilikate oli yllättäen peltiä edullisempi. Koko helahoito jäi alle 9000 euroa. Ja tämä siis avaimet käteen, sellaista mahtia ei olekaan, että meidän ukko katolla menisi
Itse olen sitä mieltä että konesaumakate on se huoltovapain nykyaikaisista katteista ja sinne saa saumoihin kiinni turvanarut tarvittaessa helposti jos sinne tarvitsee mennä. Konesaumakate olisi vaan tehtävä lämpösellä ilmalla niin se ei ole sitten äänekäs tuulella. jos se tehdään talvella niin on aivan varma että se kesällä metelöi tuulella.
Jos talossa on öljylämmitys niin tiilikate on parempi mutta siinäkin piippu saisi olla harjalla ettei rikkivesi jää makaamaan piipun taakse pellin päälle.
Olkaa erityisen huolellisia aluskatteen kanssa tiilikatteen valitessanne, sehän on se ainoa joka pitää vettä
Jiiripellit ei saa olla suoria joissa on vain arpi keskellä ja ympärikanttaus reunoilla vaan siinä on oltava ikään kuin kouru keskellä. Uppoaa siis tiiliruoteen verran alas niin että jiiripellin pohja on aluskatetta vasten. Näin toiselta katolta tuleva vesi ei mene toisen katon alle aluskatteelle vaan pysähtyy jiiripeltiin. Näin pitäisi olla kaikissa profiilipeltikatteissakin mutta niissä 2x3 ruoteen tilalla on tietysti lauta ja tämä "kouru" on matalampi.




