Oma nurkka

Ilmoita omasi tai naapurin rintamamiestalo-projekti. Laita myös linkki kuviin tai kotisivulle mikäli sellaiset on.
Vastaa Viestiin
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

Vettä ja leipää, no on tuossa leivänpäällä vähän John West tonnaria. Tuli vaan tässä mieleen, että meikäläisen näistä meikäläisen ruokailutottumuksista voisi joku kirjoittaa väitöskirjan, jolla käydään terveysfasisteja vastaan. Ei sillä, varmaan jotain hyötyä olisi erilaisesta ruokavaliosta, mutta ihminenhän on kuitenkin keräilijä/vaeltajaksi suunniteltu ja sitämyöten elimistö on rakentunut sellaiseen elämään, ravintokolmiot ja ruokaympyrät eivät olleet esihistoriassa kovinkaan kovassa kurssissa, enemmänkin jos se liikkuu, ota kiinni ja syö, sekä jos se ei liiku niin syö, eikä se ihmisen kroppa ole kovin kummoisesti noista ajoista päivittynyt :mrgreen:

Itse olen aika pitkälti lihansyöjä, jos sapuskassa ei ole lihaa, niin on hyvin kyseenalaista onko se edes ruokaa, vai vain joku välipala, kyllä se tämäkin sotii aika paljon sitä ihmisen alkuperäistä mallia vasten, kas kun liha ei ollut se yleisin osa sapuskaa esihistoriassa, marjoja jne ihminen käytti ravinnokseen joskus pitkiäkin aikoja, jos saalista ei sattunut tulemaan. Maanviljelyksen myötä asiat muuttuivat aika paljon, tuli ruokavalioon paljon asioita joita ei aiemmin oikeastaan koskaan syöty.

Nykyään onkin vaikka minkälaista eriskummallista ainesta jotka eivät välttämättä ole koskaan luontoa edes nähneetkään, mitä kaupallisista elintarvikkeista elimistöömme kulkeutuu, aina välillä sitä alkaa ihmettelemään, että voikohan ne foliohattuiset tyypit olla oikeassa ja onko oikeasti niin, että sapuskaamme lisätyillä aineilla tehdään tarve syödä useammin?

Omavaraisuuden tavoittelussa on muutama seikka jotka tekevät hommasta mahdollisen tai ei, yksi on oma kulutus, niin energian, veden kuin sapuskankin osalta, missä määrin omia tottumuksia voi muuttaa ja missä määrin voi itse tuottaa omien tottumuksien edellyttämiä asioita, jossain kohtaa on se piste jossa nämä kaksi kohtaavat ja siitä löytyy se tapa jolla jonkinasteinen omavaraisuus mahdollistuu, tie on kuitenkin haastava, enkä ainakaan itse voi sanoa moiseen kykeneväni, mutta ehkä toisinaan olisi hyvä koetella olemassa olevaa elämänkäsitystä ja kokeiltava erilaista tapaa, kesällähän sen näkee tuleeko puutarhatouhusta mitään, jos tulee, niin ehkä voisi testata mitä tapahtuu jos käyttää merkittävästi vähemmän lihaa, se on tosin varsin pelottavaa.
Avatar
pvalila
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18269
Liittynyt: Ke Joulu 06, 2006 16:54
Paikkakunta: Vantaa

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja pvalila »

Epäilen, että sähkön tekeminen kuntopyörällä johtaa kasvavaan ruokalaskuun, eli hyödyksi jäisi lähinnä parantunut kunto.
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

pvalila kirjoitti:Epäilen, että sähkön tekeminen kuntopyörällä johtaa kasvavaan ruokalaskuun, eli hyödyksi jäisi lähinnä parantunut kunto.
Aaa, vaan kun kunto on saavuttanut sen paremman tason, niin pieneneekö sapuskan kulutus taas? Autokin vie kiihdytyksessä enemmän soppaa, mutta kun uusi vauhti on saavutettu kulutus tasaantuu :lol:

edit: Tulipas taas ihmetyksen aihe eteen. Kun aurinkokeräimien mitoituksessa on viittellinen ohje, että noin 2 neliötä / nassu, niin entäs kun on sylinterinmallinen keräin, siinähän pinta-ala voi olla vaikkapa 2 neliötä, mutta aurinkoa siitä saa vain se 1 neliö, mutta onko noissa sitten jotenkin huomioitu tuota asiaa?

Olen onnistunut laittamaan hukkaan toisen vesikiertoisen lämmityspatterini, mokoma on niin pienikin, että hukkuu helposti, melkein neliön taitaa olla pinta-alaltaan.
Hukkasin minä kyllä tuossa taannoin myös navigaattorinikin, kaikki tuntuu vaan mystisesti katoavan välillä :roll:
Avatar
tuuma
Jäsen
Jäsen
Viestit: 17207
Liittynyt: Su Kesä 05, 2005 22:17
Paikkakunta: TUUSULA

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja tuuma »

jtbo kirjoitti:Tulipas taas ihmetyksen aihe eteen. Kun aurinkokeräimien mitoituksessa on viittellinen ohje, että noin 2 neliötä / nassu, niin entäs kun on sylinterinmallinen keräin, siinähän pinta-ala voi olla vaikkapa 2 neliötä, mutta aurinkoa siitä saa vain se 1 neliö, mutta onko noissa sitten jotenkin huomioitu tuota asiaa?
Tuo laskeminen on tosiaan harhaanjohtavaa. Tasokeräin on selkeä mutta nuo tyhjiöputket hämmentää. Jos keräin on kantti kertaa kantti pina-alaltaan 2m2/kpl niinkuin nuo meikäläisen niin silti päivä paistaa putkien väleistä suoraan maahan varsinkin kun aurinko paistaa niihin kohtisuoraan. Vaikka vähän sivustakin paistaa niin silti menee ohi säteitä.

Sekin aiheuttaa vaikeaa laskentaa että kun on pyöreä putki niin kohtisuoraan säteet osuu vain hyvin pienelle alalle. Joku hassu kaava piinein ja kaikkineen tuolle oikealle pinta-alalle oli ja sain muistaakseni arvon 1,5m2/kpl.

Sitten kun alkaa ajattelemaan että aurinko tuppaa koko ajan siirtymään niin pyöreys on vissiin vaan hyvästä. Auringon siirtyessä sama keräyspinta-ala säilyy pitkään auringon taivaanrannalla kulkiessa tai siis meidän auringon ympäri pyöriessä :wink:

Oman ongelmansa tuottaa tuohon ne putkikeräimet, joiden takana on paraboloidipeili/pelti. Ne kaappaa säteitä myös vähän takapuolelle.

Kyllä tuo 2m2/nassu on silti aika lähellä. Täällä jos laskee että meitä on keskimäärin 5,5 niin tuo 8m2 keräimien tuotto häipyy viemäriin päivässä jos kaikki käy saunassa/suihkussa ainakin kerran päivässä eli parisen neliötä voisi olla täällä noita enempi.
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Avatar
tuuma
Jäsen
Jäsen
Viestit: 17207
Liittynyt: Su Kesä 05, 2005 22:17
Paikkakunta: TUUSULA

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja tuuma »

jtbo kirjoitti:
Omavaraisuuden tavoittelussa on muutama seikka jotka tekevät hommasta mahdollisen tai ei, yksi on oma kulutus, niin energian, veden kuin sapuskankin osalta, missä määrin omia tottumuksia voi muuttaa ja missä määrin voi itse tuottaa omien tottumuksien edellyttämiä asioita, jossain kohtaa on se piste jossa nämä kaksi kohtaavat ja siitä löytyy se tapa jolla jonkinasteinen omavaraisuus mahdollistuu, tie on kuitenkin haastava, enkä ainakaan itse voi sanoa moiseen kykeneväni, mutta ehkä toisinaan olisi hyvä koetella olemassa olevaa elämänkäsitystä ja kokeiltava erilaista tapaa, kesällähän sen näkee tuleeko puutarhatouhusta mitään, jos tulee, niin ehkä voisi testata mitä tapahtuu jos käyttää merkittävästi vähemmän lihaa, se on tosin varsin pelottavaa.
Suht' helpolla omavaraiseksi pääsisi jos olisi kasvissyöjä mutta täällä päässä on myös vähän sellainen tyyppi, joka tuntee että ei tule kylläiseksi pelkällä pupujussien ruoalla :-) :(

Kalakin on lihaa mutta sitä en ole ikinä oppinut oikein syömään paitsi säilykepurkeista tonnikalaa, simpukat sun muut ovatkin sitten aivan täyttä hepreaa mun suussa. Olen kyllä monasti vaikeuksissa omien ruokatottumuksien kanssa...

Tästä jos joutuisi vallan tilanteeseen että itse joutuisi pärjätä omillaan niin kyllä kala olisi se lihan muoto joka jotenkuten varmaan sitten luonnistaisi jos toisessa vaakakupissa olisi sikojen ja nautojen että hirvieläimien teurastaminen Mora-puukolla...

Nuoruudessa oli vaihe kun ei muuta tehnytkään kuin virveleitä viritteli että heitteli uistinta ja erilaisia kikkoja kokeili. Kalat, joita vähän vahingossa sitten sai niin jotenkin just ja just kärsi mäjäyttää kalanpään kiveen ja ottaa koukun irti suusta mutta silti tuli vietyä kotiin ja ei itse tullut syötyä. Noloa :oops: Kyllä tässä alkaa aika pahasti olla irtautunut luonnosta. Jauheliha on kuin puuroa eikä tule edes ajateltua mitä kaikkea moinen sisältää ja mitä välivaiheita on tapahtunut ennenkuin se siinä 400g paketissa on.
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Avatar
tuuma
Jäsen
Jäsen
Viestit: 17207
Liittynyt: Su Kesä 05, 2005 22:17
Paikkakunta: TUUSULA

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja tuuma »

jtbo kirjoitti:
pvalila kirjoitti: Onko se vanha kaivo porakaivo vai aivan tavallinen?

Se tavallinen kaivo on kaiketi ihan vain kuuraamalla kunnossa, porakaivon kunnostamisesta mulla ei ole mitään käsitystä.

Mahtaakohan Tuumankaan vanha porakaivo toimia? Sitähän pitäisi käyttää aina välillä, muutoin ruostuvat paikat kiinni.
Hmm, tuota, mistä ne erottaa? smiley_074


Olen muuten hieman ihmetellyt miksi tuulimyllyissä ei ole yleistynyt tälläiset siivet:


Skystream 3.7 kyseessä tuossa kuvassa.
Kyllä tuo porakaivo on käytössä joka kesä, siitä on mukava suihkutella kukat, autot, pihat ja lasten mielestä vanhempansakin :(

Porakaivossa on usein vain yksi normi betonirengas, jonka jälkeen on noin 15-20cm reikä, johon pari putkea menee, eli ihan ohkainen mies ei siihen kaivoon voi pudota :-) Eli sulla on kuten jo tulikin ilmi rengaskaivo.

Nämä tuulijutut tavasin jo päivällä mutten ehtinyt sattuneista syistä kommentoida. Tuo on ehkä hyvinkin totta ettei kaikkea näissä pienvoimaloissa ole otettu huomioon. Suuret satametriset ovat kyllä varmaan hyvinkin tarkaan ja kolmeen kertaan lasketut. Pikkuisissa varmaan löytyy petrattavaa yllinkyllin muttei ehken mitään mullistavaa tai tiedä sitten mitä joku päivä Jtbo:n tallista pulpahtaa. Sopivasti pieleen hitsattu ja väännelty karmean näköinen ropelisto saattaakin olla käänteentekevä ja ottaa talteen jopa 200km päässä puhalletun saippuakuplan voiman :wink: Niinkuin ennen vanhaan vapun aikaan myydyt sellaiset moni propelli käsilätkät, joissa pyöri monia erivärisiä joulutortunnäköisiä propeleita...

Ei tuollaistakaan toisaalta ihan intuitiosta väkästetä, kai:

Kuva

Lentskareiden ropelleja on myös tutkittu hartaasti, tuossa yksi malli, joita olen huomannut nykykoneiden paljon käyttävän, lapakulmaa vissiin pystyy säätelemään tarpeiden mukaan, joka pienoistuulimylly -jutuissa olisi minusta suotavaa niin kuorman kuin tuulen saatavuuden mukaan:

Kuva
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
RMT-49
Jäsen
Jäsen
Viestit: 105
Liittynyt: To Joulu 27, 2007 17:46
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja RMT-49 »

jtbo kirjoitti:Itse olen aika pitkälti lihansyöjä, jos sapuskassa ei ole lihaa, niin on hyvin kyseenalaista onko se edes ruokaa...
Määritelmä: Salaatti on sitä mitä ruoka syö :mrgreen:
jtbo kirjoitti:Olen onnistunut laittamaan hukkaan toisen vesikiertoisen lämmityspatterini...
Ilmeisen hyvässä tallessa on kun ei löydy, itselläni on ulkoinen kovalevy hyvässä tallessa, liiankin. Olisi vaan kiva taas piiiitkästä aikaa ottaa koneesta varmuuskopiot. Löytämiseen johtanut vihje palkitaan virtuaalikaffella :lol:
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

Ensimmäinen proto potkurimallista tuli valmiiksi, paperilautanen, jesaria, kynä ja kiinalainen DC moottori sopivasti yhdistettynä näyttivät tuottavan jopa 0.5C jännitteen 4-7m/s tuulessa, lähinnä puuskissa, no siipien kärkivälikin oli jotain 10cm eikä tuo ehkä aivan optimoitu rakenne ollut muutenkaan :lol:

Alle metrisillä potkurimalleilla ei kyllä tunnu tekevän mitään.

Aijjuu, puhaltamallakin sai 0.2V käväisemään tuossa.

Mitättömän pienessä koossa Savoniusmalli ei oikein vakuuttanut, tosin siinä muutenkin oli sanomista, tein sitten paksummasta pahvista ja lyhtykynttilän hylsystä, jeasrista sekä rautalangasta isomman potkurimallin, joka pyörikin varsin pienestäkin tuulesta, mutta ei se kovin hurjaan kierrosnopeuteen yltänyt, olisi varmaan parempi. jos olisi tasapainossa ja siivet tasavälein :roll: :lol:

Tuossa on tuumalle F1 kilpaveneen potkuri, jos vertaa noihin muihin, niin onhan tuossa eroa, kulutus ja metelöinti ovat merkityksettömiä, tuo on optimoitu vain maksimaalista tehoa silmälläpitäen hyvin suureen virtaukseen (F1 veneet kulkee aika lujaa):
Kuva

Tuulivoimaloita ei suunnitella pienelle tuulelle, sillä pienessä tuulessa on vähän voimaa, eikä se olisi kaupallisesti kannattavaa, isossa tuulessa taas helposti vekotin pyörii liian lujaa jos propelli on liian hyvä, siksi ne pitää ääntä, kun propelli jarruttaa muotoilunsa johdosta luonnostaan, mikä taas saa aikaan heikomman tuloksen heikoilla tuulilla.

Suurin osa tästäkin maasta taitaa olla sellaista alle 4m/s - 4.5m/s keskimääräisen tuulen voimakkuuden aluetta, saaristo ja rannikko lähinnä ovat siis kaupallisten mallien osalta järkeviä sijoituskoheita, mutta eipä oikein muut paikat.

Tuo taitaa olla toimivimpia tämän maan olosuhteissa, 5m/s tuottaa 24w, starttaus vajaa 4m/s muttei juuri tuota mitään vielä siinä.
http://www.windtrap.co.uk/generate-elec ... d-turbine/

Viimeisin räpellys minkä tein tänään oli kolmelapainen filmivanerista lavat, lankusta keskiö, polkupyörän takanavasta laakerointi, virittelin tuon paksulla rautalangalla puisen kukkalaatikon kylkeen ja lodju kyljelleen maahan, lapojen kärkiväli jotain 110cm, kovin epätasapainoinen tuli tuosta potkurista, varmaan olisi hyvä ottaa parit mitat, kun laittaa osia kiinni, mutta enhän minä tietenkään. Kyllä se pyörii kuitenkin, vähän kehnosti se alkaa kun on epätasapainoa, mutta jos vaan tuulta tuntuu olevan kohdalla, niin kyllä se alkaa pyörimään.

Toki tuokin on sellainen harjoittelutestimalli, kunnollista varten tarvitseisi laakerit jostain investoida, siipien materiaaliakin pitää vielä miettiä, ehkä jokin suht ohut muovi, alle 5mm paksua kumminkin, roottorin pitäisi olla mahdottoman kevyt, kun tuuli on mahdottoman heikkoa.

Muovissa olisi sekin hyvä puoli, että sitä voisi muotoilla kuumailmapuhaltimen avustuksella, olisi huomattavasti helpompi se keskiön teko. Saksasta voisi hankkia magneetteja, niillä saisi tehtyä hyvän laakeroinnin, kun laittaisi akselin leijumaan hullunkurisesti laakeripukin sisällä, periaatteessa kahdeksalla magneetilla sen pitäisi jo onnistua aika hyvin, 12kg kannatteleva magneetti oli jotain vajaa 3€/kpl, eli tuleehan siitä hintaa, mutta sitten olisi vähemmän häviöitä, jos oikein osaisi niin kyllähän se oma generaattori pitäisi tehdä kanssa, mutta ehkä sitä ainakin alussa tyytyy ihan vaan perinteiseen auton laturisysteemiin.

Tuo isoin proto kesti muuten kasassa hyvän 15min, sitten tuli vähän kovempi puuska ja koko rakennelma itsetuhoitui, kun vanteen tukiharjukset antoivat jälkeen ja siipi tapasi kovaa pintaa, muut siivet tuli vielä samaan kasaan, joss rytinässä koko härdelli vielä kaatuikin. jos tuulisi, niin kyllä noilla siivillä siitä voimaa saisi, pitää vain hioa hieman tuota toteutusta, jos vaikka tasapainoisen tekisi tuosta häkkyrästä sekä kiinnittäisi siivet lujasti, samoin koko toosalle kunnon tukirakennelma pitää tehdä, sekä pyrstö, niin että kääntyisi tuulen suuntaankin.

En tiedä tuleeko koskaan katolle moista värkättyä, mutta onhan monella pihassa koristetuulimylly, nikkaroi sellaisen, siihenhän sisälle mahtuu lataukseen sitten akkua jne jos niin pitkälle pääsee tuossa, että siitä sähköäkin saisi ulos :lol:
Avatar
tuuma
Jäsen
Jäsen
Viestit: 17207
Liittynyt: Su Kesä 05, 2005 22:17
Paikkakunta: TUUSULA

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja tuuma »

jtbo kirjoitti:
Tuo isoin proto kesti muuten kasassa hyvän 15min, sitten tuli vähän kovempi puuska ja koko rakennelma itsetuhoitui, kun vanteen tukiharjukset antoivat jälkeen ja siipi tapasi kovaa pintaa, muut siivet tuli vielä samaan kasaan, joss rytinässä koko härdelli vielä kaatuikin. jos tuulisi, niin kyllä noilla siivillä siitä voimaa saisi, pitää vain hioa hieman tuota toteutusta, jos vaikka tasapainoisen tekisi tuosta häkkyrästä sekä kiinnittäisi siivet lujasti, samoin koko toosalle kunnon tukirakennelma pitää tehdä, sekä pyrstö, niin että kääntyisi tuulen suuntaankin.
Tuosta olisi ollut hauska nähdä video!

Sinähän olet vallan ahkeroinut. Täällä päin on yhdellä pihalla jos jonkinlaisia ropeleita maalattuna Miina Äkkijyrkän tyyliin. On fillarin vannetta sun muuta. Jotkut niistä jopa pyörii välillä...

Joku pleksi laatu oli erityisen hyvin kuumailmapuhaltimen kanssa muotoutuvaa. En vain muista oliko polykarbonaatti vai akryyli. Muistaakseni molemmat kuitenkin käyvät. Joku sellainen levitoiva laakeri olisi hyvä mutta luulisi ettei tuolla ole niin kauhean suurta merkitystä, hyytyy kumminkin kun laittaa ajamaan kuormaan. Aikoinaan kun puolitosissamme Savoniuksista Pvalilan kanssa keskusteltiin niin olikohan Hillyman joka ehdotti auton kartiolaakereita ja napoja tuohon hommaan.
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

Kannattaa muistaa, ettei se hukka mihinkään katoa vaikka kuormaa laitetaankin, se on aina pois siitä mahdollisesta kuorman määrästä ja kun kyseessä on erittäin heikon tuulen olosuhteet, niin silloin pienikin hukka on iso paha susi :mrgreen:

Tuossa on savoniusroottori, joka levitoi hullunkurisesti ilmassa:
http://www.youtube.com/watch?v=Pfjuz3iprMs
Avatar
tuuma
Jäsen
Jäsen
Viestit: 17207
Liittynyt: Su Kesä 05, 2005 22:17
Paikkakunta: TUUSULA

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja tuuma »

jtbo kirjoitti:Kannattaa muistaa, ettei se hukka mihinkään katoa vaikka kuormaa laitetaankin, se on aina pois siitä mahdollisesta kuorman määrästä ja kun kyseessä on erittäin heikon tuulen olosuhteet, niin silloin pienikin hukka on iso paha susi :mrgreen:

Tuossa on savoniusroottori, joka levitoi hullunkurisesti ilmassa:
http://www.youtube.com/watch?v=Pfjuz3iprMs
Niin, häviö mikä häviö. Suurimmat häviöt uskon tosin tulevan kaapeleissa ja jännitteensäätimissä sun muissa.

Tuo leijuva tuunattu Savonius on kyllä aika outo!
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

En tiedä missä menee tuunatun savoniuksen ja jonkin muun raja, mutta alla vasta kummia on, nämäkin levitoi, ei siis häviöitä laakereista, vain ilmanvastus sekä mitä generaattorista jarrutusta tulee.

http://www.youtube.com/watch?v=j2yopwSBXn0

http://www.youtube.com/watch?v=SGSlzj99pWc

Magneettilaakereilla tuollainen kai lähtee heti pyörimään kun tuulee, ei ole juurikaan sitä lepokitkaa, joka perinteisissä laakereissa on.

Nämä on ihan vaan outoja muuten vaan smiley_074
http://www.youtube.com/watch?v=3M_1TsPZunM

http://www.youtube.com/watch?v=CZ1KN0fKqyA

http://www.youtube.com/watch?v=NxMh18SGhyA

http://www.youtube.com/watch?v=6SyW0eBDVnA
Avatar
tuuma
Jäsen
Jäsen
Viestit: 17207
Liittynyt: Su Kesä 05, 2005 22:17
Paikkakunta: TUUSULA

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja tuuma »

jtbo kirjoitti:En tiedä missä menee tuunatun savoniuksen ja jonkin muun raja, mutta alla vasta kummia on, nämäkin levitoi, ei siis häviöitä laakereista, vain ilmanvastus sekä mitä generaattorista jarrutusta tulee.

http://www.youtube.com/watch?v=j2yopwSBXn0

http://www.youtube.com/watch?v=SGSlzj99pWc

Magneettilaakereilla tuollainen kai lähtee heti pyörimään kun tuulee, ei ole juurikaan sitä lepokitkaa, joka perinteisissä laakereissa on.

Nämä on ihan vaan outoja muuten vaan smiley_074
http://www.youtube.com/watch?v=3M_1TsPZunM

http://www.youtube.com/watch?v=CZ1KN0fKqyA

http://www.youtube.com/watch?v=NxMh18SGhyA

http://www.youtube.com/watch?v=6SyW0eBDVnA
Kaikkea sitä :shock:

Noista oudoista: Tuo DNA-kierre oli aikamoisen upea, ota senkka nenästä ja kaiva oma DNA mikroskoopilla ja laita siihen vaikkapa hiuslakkaa että jähmettyy niin siinäpä vasta olisi miniatyyri tuuliturbiini! Seuraava näytti kännykkätukiasemien antennilta joka siten toimii ilman sähköverkkoa, olisi ainakin oikeasti ns. ympärisäteilevä antenni :-) Tuo jättimäisen sähkövatkaimen vispilää muistuttava saattaa kyllä tehdä pahaa jälkeä linnustolle ja viimeinen tekee erityisen pahaa jos asentaa leikkipuiston läheisyyteen... :roll:
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Avatar
tuuma
Jäsen
Jäsen
Viestit: 17207
Liittynyt: Su Kesä 05, 2005 22:17
Paikkakunta: TUUSULA

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja tuuma »

Onhan noita innovaatioita. Tullut tässä mieleen kun Kiinassa on tuota tarjontaa joka lähtöön niin okt-seuduille varmaankin olisi parempi laittaa monia pieniä kun ovat hyvin edullisia ja määräyksetkään, ainakaan täällä, eivät puutu alle 6m mastoihin.

Tuossa Jtbo:lle karmaiseva sovellus:

Kuva
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
RMT-49
Jäsen
Jäsen
Viestit: 105
Liittynyt: To Joulu 27, 2007 17:46
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja RMT-49 »

Taannoin oli keskustelua kaivon puhdistamisesta. Oma kaivon puhdistus ei onnistu omin voimin, en mahdu millään porakaivoon :-D
Tiedustelin Vesihuolto Eerolalta puhdistamista ja hintaa tulisi 1200-1300 euroa pesuineen, puhdistuksineen ja klooreineen.
Ei aivan halpaa lystiä ole, toki työtä lienee olevan lähes 100% joten siitä kotitalousvähennys, mutta kuitenkin...
Vastaa Viestiin