Vesiosuuskunnat
- vesahy
- Jäsen

- Viestit: 3354
- Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
- Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa
Vesiosuuskunnat
Äsken kopsahti postiluukusta TM Rakennusmaailma (1/2013) ja siinä on hyvä juttu vesiosuuskunnista. Heti alkuun on esimerkkinä Kirkkonummella sijaitseva uusi talo, jossa on oma porakaivo, umpisäiliö käymäläjätteille, imeytyskenttä pesuvesille ja kaikki toimii erinomaisesti. Paikallinen vesiosuuskunta on kuitenkin ulottanut lonkeronsa sinnekin ja nyt vaaditaan kiinteistön liittymistä siihen. Se ei ole kuitenkaan ihan yksinkertaista kun putkille pitäisi louhia väylät kallion läpi ja liittymismaksujen kanssa hintaa tälle remontille arvioidaan tulevan 50000 euroa. Ei vaikuta järkevältä eikä varsinkaan kohtuulliselta. Lisäksi tulevat sitten vuotuiset vesimaksut ja pumppujen ylläpitokulut.
Meidän mökkikunnassa (jota ei enää kuntana ole) kaivetaan putkia teiden varsille, runkoviemäriä ja vesijohtioa kilometrien pituudelta ja jossain vaiheessa varmaan meidänkin kylän suuntaan. Meilläkin on umpisäiliö vessavesille ja pesuvedet menevät suht koht kunnossa olevaan imeytykseen mutta kaivoveden kanssa on ongelmia, vesi on kyllä muuten puhdasta mutta maaperästä johtuen siinä on jatkuvasti hienoa hiesua seassa. Kunnan vesi kyllä kiinnostaisia mutta mitä tahansa ei olla siitä valmiita maksamaan. Jos liittymiseen menee vaikka parikymmentä tonnia, niin lainaahan sitä varten pitää ottaa eikä se käsittääkseni nosta kiinteistön arvoa ostajan silmissä pennin vertaa.
Minkälaisia kokemuksia foorumilaisilla on vesiosuuskunnista?

Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?
- vesahy
- Jäsen

- Viestit: 3354
- Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
- Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa
Re: Vesiosuuskunnat
Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnalla oli mielenkiintoinen perustelu kun se hylkäsi asukkaiden vapautushakemuksen. Vapautuksen myöntäminen merkitsisi osuuskunnan talouden vaarantamista, koska liittymismaksuilla rahoitetaan osuuskunnan lainaa.
Siis ensin on perustettu vapaaehtoinen vesiosuuskunta ja tehty optimistinen rakennusbudjetti ja otettu lainaa rakentamista varten. Alkuperäiset osakkaat ovat maksaneet oman osuutensa ja sitten havaitaan, että rahat eivät riitä. Kunta on sen jälkeen vahvistanut vesiosuuskunnan alueen vesihuollon toiminta-alueeksi ja näin päästään rahastamaan myös niitä, jotka eivät alun perin olleet touhussa mukana.
Kaikkitietävä Wikipedia kertoo, että "Osuuskunta on henkilöiden vapaaehtoisesti muodostama hanke, jonka tarkoituksena on tyydyttää jäsentensä taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tarpeita ja tavoitteita yhteisesti omistetun ja demokraattisesti hallinnoidun yrityksen avulla." Haluaisin alleviivata tuota sanaa vapaaehtoisesti.
Siis ensin on perustettu vapaaehtoinen vesiosuuskunta ja tehty optimistinen rakennusbudjetti ja otettu lainaa rakentamista varten. Alkuperäiset osakkaat ovat maksaneet oman osuutensa ja sitten havaitaan, että rahat eivät riitä. Kunta on sen jälkeen vahvistanut vesiosuuskunnan alueen vesihuollon toiminta-alueeksi ja näin päästään rahastamaan myös niitä, jotka eivät alun perin olleet touhussa mukana.
Kaikkitietävä Wikipedia kertoo, että "Osuuskunta on henkilöiden vapaaehtoisesti muodostama hanke, jonka tarkoituksena on tyydyttää jäsentensä taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tarpeita ja tavoitteita yhteisesti omistetun ja demokraattisesti hallinnoidun yrityksen avulla." Haluaisin alleviivata tuota sanaa vapaaehtoisesti.
Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?
Re: Vesiosuuskunnat
Ikävä tilanne niille jotka on laittaneet porakaivon, puhdistuslaitteet ym. Vesilaki velvoittaa liittymään kunnan osoittamalla toiminta-alueella. Meilläkin oli kesämökillä lähellä sama tilanne mutta jäi sentään vähän etäisyyttä toiminta-alueeseen.
Mitähän kunta tekee jos ei ole varaa maksaa kustannuksia?
Minusta on menneen maailman hommaa uittaa paskat kymmenien kilometrien päähän puhdistettavaksi. Parempi laittaa kuivavessa. Ei tarvita puhdistamista. Eikä viemärien rakentamista pitkin korpia.

Mulla liitettiin mökki vesiosuuskuntaa mäntsälässä. Hintaa tuli n. 14.000€. Sillä sai vesi- ja viemäriputken ym. romppeet pihaan asti. Jonkin verran pystyi vaikuttamaan paikan valintaan. Pakollinen ei ollut. Muuta kokemusta ei ole. Ja mökkikin olisi myynnissä...
Re: Vesiosuuskunnat
Vesahy. Älä ihmettele Kirkkonummmen rakennus- ja ympäristölautakunnan perusteluja. Sen konklaavin touhut eivät ole olleet tästä maailmasta ainakaan viimeiseen 16 vuoteen, jolloin nykyinen puheenjohtaja on vienyt muuta porukkaa kuin litran mittaa. Luojan kiitos pj on nyt vaihtumassa, joten valoa pilkottaa tunnelin päästä.
Entiselle pj:lle on tosin pedattu paikka konsernijaostoon, joten ainakin kaava-asioissa tullaan taas menemään metsään. Sanokaa mun sanoneen.
Entiselle pj:lle on tosin pedattu paikka konsernijaostoon, joten ainakin kaava-asioissa tullaan taas menemään metsään. Sanokaa mun sanoneen.
- vesahy
- Jäsen

- Viestit: 3354
- Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
- Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa
Re: Vesiosuuskunnat
Jos kiinteistöön on kunnan ja valtion ja Satu Hassin ja Paula Lehtovaaran vaatimuksesta rakennettu kalliit jätevedenpuhdistamot, niin kohtuullista olisi saada niiden laskennallisen käyttöiän pituinen siirtymäaika uusien systeemien rakentamiseen.
Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?
-
tessu
Re: Vesiosuuskunnat
Täälläpäin on sanottu että JOS kunnallistekniikka tulee klähettyville on se pääsääntöisesti pakko ottaa,MUTTA jos on tehty määräystenmukaiset talousvesi ja jätevikaivot/imeytyskentät niin poikkeuksiakin silloin sallitaan ja jokainen tapaus käsitellään erikseen ja yksityisesti.Vedenlaatu ja likajärjestelmä tarkistetaan.
Meillä tässä tilanne on semmonen että jos se kunnallistekniikka tulee niin talo onkin perikunnan ja veljeni EI suostu maksamaan senttiäkään liittymisestä eikä mulla semmoseen ole varaa,vaihtoehtona on myydä ja muuttaa TAI hankkia poikkeuslupa mikä onkin järkevää koska nytkin on JO asennetuna uusilikakaivo,samoin montussa ollaan että oma pumppaamo olisi ainut ratkaisu saada likavesi mäenpäälle!
Semmoisen asian unohtaa jokainen joka tuputtaa sitä kunnallistekniikkaa on SE että talonvabhat vesijohdot ei välttämättä kestäkkään sitä kunnanvedenpainetta ja paineenalennushan onkin välttämätön mutta,on aivanerijuttu laittaa vanhoihin kupariputkiin 5kg paine kuin entisen pumpun paine seilasi siellä 3kg tuntumassa,ei kestä messinkiosat jotka on uinu vuosia rautapitosessavedessä joten edessä on myöskin kattava putkiremontti ennenkuin kunnanvesi virtaa muuallakin kuin lattialla!
Moni asia nostaa näin ollen kunnallistekniikan hintaa ja hinnasta voi tulla älyttömänkin korkea yhdelleihmiselle!
Toinen asia onkin pihasauna jonne ei sitten saakaan kunnallistekniikkaa millään järkevästi kun se on VAIN kesäkäytössä,että ei se liittyminen aina niin helppoa olekkaan kuin herrat sen antaa ymmärtää!

Tarkistaa voidaan mutta entä sitten? Ainakin tuossa Kirkkonummen tapauksessa päätöksen perusteluna oli vesiosuuskunnan talous, lainojen maksu eikä suinkaan se minkälaiset järjestelmät talossa on nyt ja miten hyvin ne toimivat. Osuuskunnan velkataakka on kyllä kovin kaukana Itämeren suojelusta.tessu kirjoitti:Täälläpäin on sanottu että JOS kunnallistekniikka tulee klähettyville on se pääsääntöisesti pakko ottaa,MUTTA jos on tehty määräystenmukaiset talousvesi ja jätevikaivot/imeytyskentät niin poikkeuksiakin silloin sallitaan ja jokainen tapaus käsitellään erikseen ja yksityisesti.Vedenlaatu ja likajärjestelmä tarkistetaan.
Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?
Re: Vesiosuuskunnat
Monessa kunnassa onkin periaatteena, että jos jätevesijärjestelmä on kunnossa, saa vapautuksen viemäriin liittymisestä määräajaksi. Kun järjestelmä tulee ikänsä päähän, niin siinä vaiheessa ei voi enää laittaa omaa järjestelmää, vaan on viemäriin liityttävä.Jos kiinteistöön on kunnan ja valtion ja Satu Hassin ja Paula Lehtovaaran vaatimuksesta rakennettu kalliit jätevedenpuhdistamot, niin kohtuullista olisi saada niiden laskennallisen käyttöiän pituinen siirtymäaika uusien systeemien rakentamiseen.
-
tessu
Re: Vesiosuuskunnat
Aivan,kaikki riippuu kaupungeista ja kunnista miten toimitaan jokainen tyylillään ja jokainen asukaskin on erilainen kaikki ei ole samalla tasolla, kuten ei myöskään järjestelmät
Re: Vesiosuuskunnat
Ah, saisipa tämänkin alueen paikallisen vesiosuuskunnan vesihuoltoalueeksi. Säästäisin pitkän pennin ylimääräisissä lainanhoitovastikkeisssa ja kieltämättä aika kalliissa vedessä ja vielä kalliimmassa jätevedessä. Eli täälläkin kävi vanhanaikaisesti, kovilla puheilla, sinisilmäisellä ja osin typerällä hyvänuskoisuudella, ja naivilla käsityksellä kanssa eläjien yhteistyökyvyistä perustivat amatöörit vesiossuuskunnan. Avustuksia piti tulla EUlta, valtiolta ja kunnalta niin että köyhempiä hirvitti. Linjat piti saada vetää sieltä mistä haluaa ja lyhin olisi ollut. Juupa juu, ihan niin ei mennyt. Kaikkia tuki ei saatu. Vedettiin isoja mutkia ja louhittiin kalliota kilometrikaupalla kun maanomistajat torppasivat vuosisataisten kaunojen takia linjan menon omien maittensa läpi. Eli eikun lisää lainaa vaan, ei sitä enää voinu torpatakkaan kun olivat jo niin pitkällä.
Ei se nyt niin kauhean kallis liittyessä ollut, ~3300€ plus kaivo ja pumppu, mutta lainoihin on nyt menny sitten jos kuusi vuotta 300€/vuosi extraa.
Joka mökki pakolla mukaan vaan, taitaa liittymishinta olla tällä hetkellä 10k€...

Täälläkin vastaava sirkus. Alkujaan muutama innokas perustanut vesiosuuskunnan ja asiaa markkinoitiin vapaaehtoisuudella. Sitten totesivat, ettei omat rahkeet riitä ja kosimaan naapurissa vaikuttavaa vesiosuuskuntaa. Kaupungin suosiollisella avustuksella saivat aikaiseksi vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ja siihen loppuivat puheet vapaaehtoisuudesta. Nyt uudella alueella pelotellaan lisäkustannuksilla jos ei liity heti. Maankäyttösopimukset ovat täysin levällään ja asukkailta kerätty hanketta vastustava adressi kunnan päättäville elimille. Kunnan viranomaisilla ei ole esittää listaa hanketta tukevista asukkaista, vedotaan vain ylimalkaisesti "suuren asukasjoukon tarpeeseen". Alue on pääsääntöisesti harvaan asuttua, joten pelkkää runkoviemäriä noin sadalle talouden alueelle tulisi hieman alle 7 kilometriä ja tämän päälle sitten sivuhaarat. Kuka tällaista tekisi, jos investoinnille pitäisi laskea jonkinlainen järkevä takaisinmaksuaika? Kunnan kannalta tämä on tietenkin lottovoitto; asukkaat maksavat itse keskitetyn vesihuollon, kunnan ei tarvitse kuin myöntää vesihuoltolaitoksen toiminta-alue ja sitten kun on sopivan puusilmäiset viranomaiset vielä päättämässä vapautuksista ja muista asiaan liittyvistä koukeroista ollaankin jo hyvin lähellä perustuslakirikkomusta.
Monelle kiinteistölle tulisi paljon halvemmaksi kiinteistökohtainen järjestely, joko veden puhdistuksen (rauta, mangaani, arseeni jne) tai jäteveden käsittelyn osalta. Nämä järjestelyt ovat veden puhdistuksen osalta alkaen muutamia satoja euroja, maasuodattamon saa teetettuä noin neljällä tuhannella.

ei oo rintamamiestalo eikä mikään jos tulilankaa ja nalleja ei rempassa löydy
-
tessu
Re: Vesiosuuskunnat
Erittäin huonoasuunnittelua osoittaa se että vesiosuuskunta ei ottanut huomioon mistä ja miten putkia vetävät,myöskin se ettei joku anna vetää putkia mailleen osoittaa huonoa suunnittelua.
Kyllähän lähtökohdat pitää olla tiedossa kun aletaan edes puhumaan osuunkunnan puuhaamista saati toteuttamista,vai että tämmöistä se on VIELÄKIN tämänpäivän Suomessa?
Ihme että lupia edes antavat tuommoisessa tapauksessa? pitäisihän siinä olla edes tieto että minne tehdään,koska ja mitä ja minkälaista.
Meneppäs itse tekemään imeytyskenttää niin JOPA vaatiikin viranomaiset rahanlisäksi semmoset passit ja viisumit että HUH,mutta vesiosuuskunta ei vaadi näköjään kun jonkun herran siunauksen,ei hyvältä näytä tuokehitys!

Meillä on kaivovesi myös muuten puhdasta, mutta hiekka on aiheuttanut ongelmia. Yksinkertainen ja halpa ratkaisu oli laittaa järjestelmään tällainen http://www.vesikauppa.com/PublishedServ ... arunko+FP3, jossa me käytetään tällaista 10um:n suodatinta http://www.vesikauppa.com/PublishedServ ... epPX%2FMB5. Suodatin vaihdetaan noin 3:kkn välein, joten kulut ovat minimaaliset.vesahy kirjoitti:Meidän mökkikunnassa (jota ei enää kuntana ole) kaivetaan putkia teiden varsille, runkoviemäriä ja vesijohtioa kilometrien pituudelta ja jossain vaiheessa varmaan meidänkin kylän suuntaan. Meilläkin on umpisäiliö vessavesille ja pesuvedet menevät suht koht kunnossa olevaan imeytykseen mutta kaivoveden kanssa on ongelmia, vesi on kyllä muuten puhdasta mutta maaperästä johtuen siinä on jatkuvasti hienoa hiesua seassa. Kunnan vesi kyllä kiinnostaisia mutta mitä tahansa ei olla siitä valmiita maksamaan. Jos liittymiseen menee vaikka parikymmentä tonnia, niin lainaahan sitä varten pitää ottaa eikä se käsittääkseni nosta kiinteistön arvoa ostajan silmissä pennin vertaa.
Re: Vesiosuuskunnat
Kaikki argumentit sairaudesta, köyhyydestä ja korkeasta iästä eivät lievennä liittymispakkoa. Jos vaikka kunta myöntäisi vapautuksen mutta vesiosuuskunta valittaisi päätöksestä, niin viimeistään KHO'ssa tulee takkiin. Hallinto-oikeus ei sanojensa mukaan huomioi vaan"subjektiivisiä syitä". Tämä on tämän hetken lakitulkinta asiassa tällä hetkellä. EI PALJON NAURATA.
Jos siis pakkopäätös saa lainvoiman niin sitten kunta on se joka pakottaa ei, vesiosuuskunta. Monessa paikassa pakottamistoimet ovat jääneet tehokkaasti hoitamatta. Esimerkiksi Porvoossa kaupunki ei ole aktiivisesti pakottanut kiinteistöjä liittymään Porvoon Saariston Vesiosuuskuntaan, jolla on ollut suuria taloudellisia vaikeuksia. Kunnan äärimmäinen pakkokeino on uhkasakon asettaminen, mutta se lienee hyvin harvinaista.
Pientä valoa kuitenkin näkyy horisontissa. Maa-ja Metsätalousministeriössä työstetään ehdotusta hallituksen esitykseksi vesihuoltolai muuttamiseksi. Muutosehdotuksiin kuuluu myös lievennyksiä liittymispakkoon.