Kongo
-
- Jäsen
- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: Kongo
Pantiin isännän kanssa logistiikka kuntoon ja maanajo käyntiin! Lähisuvusta löytyy kaksikin kappaletta kaivinkoneyrittäjiä, joilla on pelit ja vehkeet, mutta kun kyseeseen tulee talkootyö, niin kiireisiähän nuo ovat. Eipä siinä, varustettiin isännän Massikka kippaavalla takakauhalla ja alettiin harjoittelemaan täytemaaläjään peruuttamista. Halvoiksi nuo täytöt olisi palkollisillakin teetettyinä tullut, eipä siinä olisi isolla etukuormaajalla tai kaivurilla puolta päivää mennyt, mutta päätettiin leikkiä nuo itse kuntoon.
Tilanne tontilla on se, että aikoinaan vuonna 2008 perustuksia alettaessa kaivamaan ei tarvinnut mennä kovinkaan syvälle, sillä kallio oli käytännössä katsoen aivan pinnassa. Pintamaita kaiveltiin ja kuorittiin vain talon ja ajoväylien kohdalta, näiltäkin kohdin siis vähänlaisesti. Siitä lähtien on täytöt olleet tekemättä, mitä nyt vuosi takaperin salaoja- sekä sadevesiputkien vetämisen yhteydessä pikkaisen täyteltiin sokkelin ympärystää. Koska talo tuli oikeastaan maanpintaan ja maan alle on tarkoitus jättää antura sekä pari alinta harkkoa, niin maanpintaa talon ympäriltä pitää nostaa puolisen metriä. Osa tästä puolesta metristä on siis jo tehty salaojasoralla sekä täytemurskeilla. Täytemaata ja vieläpä pirun hyvänlaista tontilla on reilusti, sitä kun on naapurista ajettu sekä parin sadan metrin päästä.
Pieneen takakauhaan menee 2-4 kottikärryllistä maata, jota sitten on körötelty pirtin ympärille parina päivänä. Homma käy jopa yllättävän hyvin, kun toinen ajaa ja toinen levittää kipatun maan. Ei se välttämättä kovin nopeata ole, mutta muuten varsin kivaa puuhaa. Nyt tuli vaan flunssa ja lumimyräkkä tekemään kiusaa, mutta eiköhän nää lumet vielä ehdi sulamaan pois.
Kuvassa antiikkinen kaunotar, jolla maa liikkuu ja nafta haisee!

Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
http://www.suorakon.com
Re: Kongo
olkaa tuollaisen traktori-takakauha-yhdistelmän kanssa varovaisia ! yksi tuttuni ei osannut arvioida painopisteen vaikutusta ohjattavuuteen(ns."amatöörikuski") seurukset olivat omaisille raskaat !!!!!!!!!!!
Re: Kongo
Noniiin! Asiallisen näköistä meininkiä!
Lisää kuvia vain kunnon "masinistimeiningistä"!
Kunhan vain on aikaa ja malttia niin takavetotraktorin avulla saa säästettyä paljon lihasvoimia. Toki homma kestää kauemmin kuin "mehumaijalla" surraamalla, mutta hommat tulee kyllä hoidettua. Monessa hommassa täälläkin on vanhaa konevoimaa apuna ja vasta jos omat taidot ei riitä niin pyydetään muita paikoille. Vielä tuohon kun laittaa perälevyn / takalanan niin levittäjäkään ei rasitu niin kovin. ...Ei toki sovellu aivan talon kulmalla pyörittämiseen.
Ja vielä tuohon ohjattavuuteen: jos keula meinaa nousta niin ei muuta kuin lisäpainoja eteen.
(perinteisesti takavetokoneissa painopiste on takana, jotta saadaan renkaille pitoa, joten etupainot ovat oikeasti tärkeitä ohjattavuuden ylläpitämiseksi.)
-J-
Edit: kirjoitusvirheitä ja pari pikku lisäystä.

Lisää kuvia vain kunnon "masinistimeiningistä"!
Kunhan vain on aikaa ja malttia niin takavetotraktorin avulla saa säästettyä paljon lihasvoimia. Toki homma kestää kauemmin kuin "mehumaijalla" surraamalla, mutta hommat tulee kyllä hoidettua. Monessa hommassa täälläkin on vanhaa konevoimaa apuna ja vasta jos omat taidot ei riitä niin pyydetään muita paikoille. Vielä tuohon kun laittaa perälevyn / takalanan niin levittäjäkään ei rasitu niin kovin. ...Ei toki sovellu aivan talon kulmalla pyörittämiseen.

Ja vielä tuohon ohjattavuuteen: jos keula meinaa nousta niin ei muuta kuin lisäpainoja eteen.
(perinteisesti takavetokoneissa painopiste on takana, jotta saadaan renkaille pitoa, joten etupainot ovat oikeasti tärkeitä ohjattavuuden ylläpitämiseksi.)
-J-
Edit: kirjoitusvirheitä ja pari pikku lisäystä.
-
- Jäsen
- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: Kongo
Tuo pieni takakauha ei vielä etupäätä ilmaan nosta, mutta pehmeässä ajattaessa se tuppaa vaikuttamaan ohjattavuuteen eli traktori haluaa puskea suoraan. Hidas vaihde silmään ja jarruilla ohjaamalla tuo kulkee aika kivasti haluttuun paikkaan pehmeämmälläkin alustalla. Valittavina oli leveämpikin kauha, mutta me ajateltiin, että se ei enään maaläjään uppoa Massikan pakottamana. Muutaman kottikärryllisen kanniskelin rännikaivon ympärille samalla kun sen asentoa hieman muutin ja täytyy todeta, että takakauha hakkaa kärryt 100-0!
Ei oo kiireisen miehen hommaa, mutta heräsi taas se sisäinen pikkupoika, kun pääsi leikkimään.
Jahka lumet sulaa, niin täytyy hoitaa toinen puolisko pirtistä.

Ei oo kiireisen miehen hommaa, mutta heräsi taas se sisäinen pikkupoika, kun pääsi leikkimään.

Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
http://www.suorakon.com
- vesahy
- Jäsen
- Viestit: 3354
- Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
- Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa
Re: Kongo
Eikös se ollut nykyisen Ruotsin kuninkaankin toivehomma pikkupoikana?Oto Hascak kirjoitti:Ei oo kiireisen miehen hommaa, mutta heräsi taas se sisäinen pikkupoika, kun pääsi leikkimään.![]()
Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?
-
- Jäsen
- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: Kongo
^mutta Kalle onkin paskan tärkeä! 

Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
http://www.suorakon.com
-
- Jäsen
- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: Kongo
Kylmien kelien painaessa päälle oon kanniskellut purua sisään pirttiin ja askarrellut alustavasti sisäpuitteita. Sisäpuitteethan on mulla vanhat, kuten on ulkopuitteetkin. Ne on keräilyeriä eli tullut ilman karmeja, joten karmit on tehty pakon sanelemana kokonaan uudesta tavarasta. Noh, kuitenkin.

Sisältä päin katsottuna nuo puitteet ovat ihan tavalliset kolmiruutuiset. Todellisuudessa sisäpuitteen lasi ei kuitenkaan ole kolmeruutuinen, vaan yksi ainoa ruutu. Raiskasin noita vanhoja puitteita sen verran, että jyrsimellä ajoin noista välisarjoista kyntteen pois, jotta kolmen pienen ruudun tilalle saa yhden suuren. Ulkonäkö ei silti sisältä katsottuna poikkea yhtään alkuperäisestä.

Lähemmin katsottuna ikkunat eivät näytäkkään aivan tarkalleen perinteisiltä ja kitatuilta. Byrokratian sanelemana jouduin sortumaan lämpölasielementteihin ja sellaiset alunpitäen olinkin vakavissani asentamassa, mutta... Jos ne eristekaasut lasin sisältä katoavat parin vuoden sisällä tai jos niitä kaasuja ei alunperin olekkaan, niin kallis elementti ei omaan makuuni ole paskan väärti. Päädyin siis askartelemaan elementit itse. Ei niiden U-arvot ole kaupasta haettujen veroiset, mutta onpa edes yritetty, tämä Kongolle sallittakoon.
Kynte oli alun alkaen sentin syvä ja sentin leveä. Jyrsimellä syvensin kyntteen syvyydeksi 12 milliä, jotta kyntteeseen saa tipautettua kaksi 3mm lasia ja 6mm välilistan näiden väliin. Välilista on valkoiseksi maalattua puuta. En tässä kehitysversiossa sitä alkanut liimailemaan millään mömmöillä laseihin kiinni, mutta naulasin sen kuitenkin muutamalla pienellä naulalla puitteeseen, jotta se ei lähde vääntelemään itseään esille.

Tämä kotikutoinen elementti on kiinnitetty paikoilleen puulistalla ja nauloilla. Ulkoa katsottuna eron perinteisiin ikkunoihin näkee paremmin, kun nuo elementtiä paikoillaan pitävät listat näkyvät (jos niitä osaa katsoa). Vähän turha juttu koko elementti, mutta minkäs teet. Valkoinen puulista lasien välissä on muuten huomattavasti kivemmannäköinen kuin se perinteinen rosterinen/alumiininen.

Meillä kisulaisille (nykyisin jo viisi kappaletta) on omistettu kaksi ikkunalautaa: olkkarissa ja työhuoneessa. Ikkunalautoja asennettaessa oli ajatuksena laittaa niille kukkia, mutta tuhoontuomittu ajatus!Oto Hascak kirjoitti:Pitäähän kissojen päästä parkkeeraamaan ikkunalle ja lähmimään ikkunat nenillään paskaisiksi.![]()

Suosittelen siis unohtamaan ne pelakuut ja muut perinnevihannekset ikkunalaudoilla. Ikkunalaudat kuuluvat vain ja ainoastaan kissoille

Tällainen kisulainen muutti meille kesällä

Tuli nimittäin pieni työtapaturma, kun toimimme kolmen emon ja emojen pentujen sijaiskotina siihen asti, että paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen kautta kaikille kisuille löydettiin uusi koti. Tuo meille jäänyt kisulainen oli orpolainen, joka löydettiin tuolta kyliltä harhailemasta ja pentujaan hoitavat emot eivät sitä huolineet omien pentujensa joukkoon, joten meidän omat kisut saivat toimia pikkuisen sijaiskavereina ja niinhän siinä sitten kävi, että Pörriäinen jäi taloksi.
-
- Jäsen
- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: Kongo
Maanantaina aloittelin ulkovuorihommat ja nyt on pari seinää valmiina. Tai noh, valmiina ja valmiina, mutta vähän sinne päin. Listat puuttuu ikkunoista sekä nurkista, vaakalistat seinän yläosista sekä tietysti tippalaudat alahelmasta. Eikä paneelitkaan oo oikeastaan vielä kiinni, pikemminkin muutamalla naulalla valesvireessä... Täytyy säästää kättä ja pistää Psykolooki naulaamaan. Ikkunatkin pitäisi vielä siirtää ulospäin, nyt ovat vielä väärässä syvyydessä.

Vesikatto kertoo karua kieltään eli eristystaso on mitä on. En viitsisi eristettä vintille lisätä ennen kuin sähkömies on vedellyt piuhojaan.

Hiukan seinän rakennetta, sisältä ulospäin lukien:
-Hirsi
-Nurkkien paperointi
-Koolaus 2" x 2" (koolinkien välissä villa eli 50mm Vitalia)
-Tuulensuoja 12mm
-Pystykoolaus 22mm
-Ulkovuori 20mm (keilapontti)
Listasta puuttuu hirren sisäpintaan tulevat matskut.
Huomenna jatkuu tikapuusulkeiset...

Vesikatto kertoo karua kieltään eli eristystaso on mitä on. En viitsisi eristettä vintille lisätä ennen kuin sähkömies on vedellyt piuhojaan.

Hiukan seinän rakennetta, sisältä ulospäin lukien:
-Hirsi
-Nurkkien paperointi
-Koolaus 2" x 2" (koolinkien välissä villa eli 50mm Vitalia)
-Tuulensuoja 12mm
-Pystykoolaus 22mm
-Ulkovuori 20mm (keilapontti)
Listasta puuttuu hirren sisäpintaan tulevat matskut.
Huomenna jatkuu tikapuusulkeiset...
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
http://www.suorakon.com
- vesahy
- Jäsen
- Viestit: 3354
- Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
- Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa
Re: Kongo
Naulaat vissiin ihan käsipelillä - tai naulautat? Samoin minäkin tein ja tiedän, että kyllä siinä vasaraa paukuttaa saa. Lisäksi olen tehnyt semmoisenkin hullutuksen, että olen esiporannut jokaista naulaa varten reiät, se helpottaa naulausta. Yhdelle seinälle laskin lyöneeni viitisensataa kolmen tuuman naulaa, edelliset panelit olivat pysyneet seinällä ehkä viidelläkymmenellä.
Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?
-
- Jäsen
- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: Kongo
Juu, käsipelillä naulataan.
Esiporaus on laudan kannalta tutkitusti hyvä homma, mutta siihen en lähde. Jatkoksen kohdat esiporaan, mutta en muita.
Vähällä pääset, jos yhdelle seinälle menee vain viitisen sataa naulaa. Laskeskelin äkkiä tuon päätyseinän osalta, että paljonko siihen menee nauloja. Päätyseinällä on pituutta hiukan rontti kahdeksan metriä, koolinkeja näkyy kuvassa 15 kappaletta. Vaakapaneeleita menee 29 päällekkäin ja jokainen tulee kahdella 3" naulalla kiinni / koolinki. Elon laskuoppi sanonee, että 870 naulaa päätyseinälle, miinus ikkunat, plus listat. Kyllä pysyisi vähemmälläkin, mutta tuleepa kaupantekijäisinä jäykistävää vaikutusta, siis rakenteelle...

Vähällä pääset, jos yhdelle seinälle menee vain viitisen sataa naulaa. Laskeskelin äkkiä tuon päätyseinän osalta, että paljonko siihen menee nauloja. Päätyseinällä on pituutta hiukan rontti kahdeksan metriä, koolinkeja näkyy kuvassa 15 kappaletta. Vaakapaneeleita menee 29 päällekkäin ja jokainen tulee kahdella 3" naulalla kiinni / koolinki. Elon laskuoppi sanonee, että 870 naulaa päätyseinälle, miinus ikkunat, plus listat. Kyllä pysyisi vähemmälläkin, mutta tuleepa kaupantekijäisinä jäykistävää vaikutusta, siis rakenteelle...
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
http://www.suorakon.com
- vesahy
- Jäsen
- Viestit: 3354
- Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
- Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa
Re: Kongo
Päässäni laskin ja laskin väärin. Seinän pituus on kymmenen metriä ja koolinkeja on 19, paneleita sama kuin Sinulla eli 29. Koolinkiväli ei ole vakio vaan vaihtelee 50-60 sentin välillä ja seinällä on kaksi suurta ikkunaa. Saman verran nauloja siis kuin Kongon seinällä.
Poraus on helppo ja nopea homma kun paneli on pihalla pukkien päällä. Teriä meni alkuun jokunen kunnes opin varomaan. Ja kuten Juttutuvassa näytepalasta näit, niin panelit on pohjamaalattu sinkkivalkoisella ja sen jälkeen kertaalleen Uulan pellavaöljymaalilla. Oksat on käsitelty oksalakalla.
Poraus on helppo ja nopea homma kun paneli on pihalla pukkien päällä. Teriä meni alkuun jokunen kunnes opin varomaan. Ja kuten Juttutuvassa näytepalasta näit, niin panelit on pohjamaalattu sinkkivalkoisella ja sen jälkeen kertaalleen Uulan pellavaöljymaalilla. Oksat on käsitelty oksalakalla.
Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?
Re: Kongo
Etkös käyttänyt u-arvojen laskennassa tuulensuojalle 50 mm paksuutta?
Hitusen olen kateellinen sulle kun pääset noin vähällä eristemäärällä. Pitäisi oma vastaava hirsikehikko (5") pystyttää ja 2010 määräyksillä olen laskenut tarvittavaksi villan vahvuudeksi 125 mm.
Miksi vain nurkkiin tulee paperi eikä koko rakenteeseen kuten Vital ehdottaa: http://www.vitalfinland.fi/default/sivu ... /us_1.5.p/ Millainen rakenne kuistin seinässä on? Lähinnä kiinnostaa tuleeko sinne höyrynsulku vai jätetäänkö se pois koska hirsiseinäänkään sitä ei tule. On ollut muuten mukava projekti seurata.
Hitusen olen kateellinen sulle kun pääset noin vähällä eristemäärällä. Pitäisi oma vastaava hirsikehikko (5") pystyttää ja 2010 määräyksillä olen laskenut tarvittavaksi villan vahvuudeksi 125 mm.
Miksi vain nurkkiin tulee paperi eikä koko rakenteeseen kuten Vital ehdottaa: http://www.vitalfinland.fi/default/sivu ... /us_1.5.p/ Millainen rakenne kuistin seinässä on? Lähinnä kiinnostaa tuleeko sinne höyrynsulku vai jätetäänkö se pois koska hirsiseinäänkään sitä ei tule. On ollut muuten mukava projekti seurata.
-
- Jäsen
- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: Kongo
En käyttänyt. Tuulensuoja oli laskuissa 25 millinen runkoleijona, jonka tilalle tulikin sitten tavallinen 12millinen tuulensuojalevy. Käytännön merkitystä asialla ei ole.Simo_V kirjoitti:Etkös käyttänyt u-arvojen laskennassa tuulensuojalle 50 mm paksuutta?
Mites kompensaatiot? Ei mullakaan seinän arvot täytä raja-arvoja, mutta se ei kompensaatioperusteilla ole ongelma. Kun yksi rakenne on vaadittua huonompi, niin tarvii jonkun olla sitten vastaavasti parempi. Sillä on siis merkitystä, että mikä se rakennuksen kokonaissumma on verrattuna vastaavaan standerdien mukaan rakennettuun.Simo_V kirjoitti:Pitäisi oma vastaava hirsikehikko (5") pystyttää ja 2010 määräyksillä olen laskenut tarvittavaksi villan vahvuudeksi 125 mm.

Nurkat on arka paikka vedolle/tuulelle eli ne saavat osakseen ekstrahuomiota tuon paperin muodossa. Kun rakenteessa on kuitenkin tuulensuojalevy ulkopinnassa ja huokoiset puukuitulevyt sisäpinnassa, niin ei se tarvi erikseen papereita. Siinä halutaan vaan myydä lisää tarvikkeita rakentajalle.Simo_V kirjoitti:Miksi vain nurkkiin tulee paperi eikä koko rakenteeseen
Kuistiin ei tuu höyrynsulkuja, paitsi tietysti märkätilojen puolelle + vesieristeet. Kuistissahan on 125mm pystyrunko ja 50mm vaakakoolaus, eristeenä Vital. Kuistissa on eteinen, johon siis ei höyrynsulkua tule. Kuistin toinen puolisko on märkätilaa ja se pitää totta kai ottaa huomioon rakenteissa. Märkätiloissa eristeet ovat hengittäviä, mutta sisäpinnassa eli lämpimällä puolella on hengittämätön kalvo. Jos siellä joku aksidentti tapahtuu, niin Vitali pääsee ulospäin kuivumaan. Ei se autuaaksi tee, mutta on hivenen parempi kuin epäorgaaniset villat.Simo_V kirjoitti:Millainen rakenne kuistin seinässä on? Lähinnä kiinnostaa tuleeko sinne höyrynsulku vai jätetäänkö se pois koska hirsiseinäänkään sitä ei tule.